Kiaran
Ylläpito
Posts: 446
Member is Online
|
Post by Kiaran on May 10, 2022 22:06:41 GMT 2
RIACHO PÈROLA
✧ Royal hanoverian cream- ori
✧ Jalostus- ja kilpailukäytössä
✧ Vuokraaja:
| 
|
|
|
|
|
Post by Sonja on Jul 12, 2022 12:03:00 GMT 2
(Tämä lie tapahtunut joskus vähän tulevaisuudessa tai silleen, kun RG:n porukka on kotiutunut Sommersolervistä.)
Vähäsen vain kokeilen
Rizi vaikutti niin kovin isolta. Teknisesti ottaen se ei kyllä ollut Morttia korkeampi, mutta tyypiltään niin erilainen, raskaampi ja massavampi. Jos olisi pitänyt jotakin arviota antaa, niin minusta se oli tuplasti Mortin kokoinen tai ainakin melkein. Tilannetta ei helpottanut se, että kyseessä oli nuori ori vaikkakin hyvin ruunamaiseksi mainostettu. Katselin levotonta hevosta, kun yksi tallin hoitajista varusti sitä ratsastuskuntoon. Samalla hän selitti laveasti Rizin luonnetta ja tapoja, miten sen kanssa tulee toimeen ja mitä pitää varoa. Esimerkiksi takajalkojen pintelöinti oli sellainen, missä kannatti olla varovainen, varuillaan ja mieluusti myös nopea. Rizi alleviivasi tätä arviota nostelemalla takasiaan ja näyttämällä ärtyneeltä.
Louis seisoi vieressäni ilmeettömänä, mutta mittaillen sekä oria että vähän minuakin kunnes sitten avasi sanaisen arkkunsa: — I think he'll be just the right size for you. You have long legs, he has a full body.
En tullut itse koskaan ajatelleeksikaan tuollaista ja mietin, mistä Louis voi sen nähdä noin vain ja tehdä arvionsa. Eikös sen sopivuuden nähnyt sitten satulassa vasta? Tapoihini ei kuitenkaan kuulu varsinaisesti kyseenalaistaa kokeneempien arvioita, joten nyökyttelin vain. — Miten sitten meidän... persoonat? Luuletko että yhteistyö toimisi? — No sen näkee sitten.
Vatsassani tuntui lepattelevan perhosia kun talutin kermanvärisen oriin maneesiin. Se seurasi minua ihan kiltisti, mutta kovin ponnekkaasti askeltaen ja heitteli kaulaansa askelten tahdissa niin kuin Salieri ei koskaan ja Morttikin vain touhukkaana ollessaan. Kaunis hevonen se kyllä oli, se minun oli myönnettävä eikä vaikuttanut mitenkään kamalan mahdottomalta kuitenkaan. Rizi tuntui suhtautuvan minuunkin uteliaan ystävällisesti, joten ehkä tästä ei nyt suoranaista katastrofia saataisi aikaan.
Maneesi ei ollutkaan tyhjä kun menimme sinne. Siellä ratsasti Kiaran sillä mustalla friisiläisellään, jonka olin kisareissulla oppinut tunnistamaan Geminiksi. Gemini majaili lähes vastapäätä Mortin karsinaa yksityistallissa, joten Mortti oli jossain määrin tottunut siihen, mutta miten sitten Rizi, oreja kuitenkin molemmat. Louis ehti kysyä ensiksi sopiiko tulla ratsastamaan myös ja Kiaran vastasi sen olevan ok, he olivat vähitellen lopettelemassa joka tapauksessa. Se oli hyvä, ajattelin hiljaa mielessäni, sillä en tiennyt oikein mitä mieltä ylipäänsä olin Kiaranista. Minulla oli vankkoja epäluuloja liian komeita miehiä kohtaan ja Kiaran vaikutti vielä kaiken lisäksi jotenkin... no, liian... kohteliaalta tai lipevältä tai jotain. En oikein tiennyt sopivaa adjektiivia sille, mikä miehessä kiusasi. Ei hän mikään naistennaurattaja-tyyppi ollut, mutta jokin hänen käytöksessään tökki. Toki hän sinänsä oli asiallinen ja jämpti tallinomistaja, joten olin tosiaan vähän kahden vaiheilla siinä pitäisinkö hänestä vai en.
Niinpä olin vähän näreissäni, kun hän jalkauduttuaan antoikin oriinsa hoitajalle ja jäi maneesiin katsomaan minun ja Rizin menoa. En tosiaan kaivannut yleisöä muutenkaan ja vielä vähemmän Kiarania. Keskittyminenkin siinä herpaantui, se näkyi heti ratsastuksessa eikä se tietenkään jäänyt Louisilta huomaamatta. Purin hampaani yhteen ja muistutin mieleeni sen, että olin kuitenkin Lofooteilla päihittänyt Kiaranin ja Hordan vaativassa A:ssa melko selvin prosentein, joten hän ei ainakaan voinut luulla minun olevan mikään ihan täydellisen onneton ratsastaja. Yritin sulkea Kiaranin ja koko maailman ulkopuolelle niin että kuulisin vain Louisin äänen ja tuntisin Rizin liikkeet allani.
Sillä voi herran pieksut millainen ratsu Rizi oli! Aluksi se tuntui vähän tahmaiselta ja sitä piti herätellä liikkumaan eteenpäin, mutta kun se sitten heräsi päiväuniltaan, niin kyllähän sitä liikettä sitten riitti sekä ylöspäin että eteenpäin. Tunne oli sama kuin pienessä, kiikkerässä veneessä keskellä koskea: pienikin liike saattoi aiheuttaa jotain aivan odottamatonta. Olin luullut Mortin olevan kevyt avuille, mutta niin oli tämäkin, jotenkin vain toisella tavalla. En osannut varsinaisesti analysoida sitä mielessäni, mutta vähitellen aloin pitää siitä. Oriilla oli selkeästi miellyttämisenhalua vaikkei se helpolta tuntunutkaan.
— No, miltä tuntui? kysyi Louis kun jäähdyttelin Riziä pitkin ohjin. — I don't know... quite... wonderful.
Louis naurahti ja Kiarankin palasi tajuntaani nyökkäillessään tyytyväisen oloisena. Hyvänen aika, hän oli tosiaan seissyt Louisin vieressä koko ajan katsomassa. En jaksanut pohtia sitä sen tarkemmin vaan selitin Louisille omia ajatuksiani Rizistä ja sillä ratsastamisesta. Mielestäni saatoin olla tyytyväinen, sillä minusta varsinkin lopputunnista meillä oli mennyt ihan hyvin. Rizi oli erilainen – todella erilainen – verrattuna Morttiin tai Salieriin, mutta ei mikään mahdoton. Louis vahvisti fiilikseni: olimme esittäneet ajoittain oikein hyvännäköisiä liikkeitä eikä meidän yhteistyö muutenkaan vaikuttanut mitenkään huonolta. Sain jopa kiitosta siitä, että osasin sopeuttaa ratsastustani hevosen mukaan. En osannut sanoa siihen muuta kuin hieman hämmentyneen kiitoksen.
Taluttaessani Riziä talliin huomasin vaivihkaa ajattelevani, että ei tämä olisi mikään huonompi valinta vuokrahevoseksikaan. Kiaranin mukaan Rizillä ei ollut varsinaista kilparatsastajaa. Hän itse kilpaili sillä satunnaisesti lajissa, jota en tunnistanut ratsastuslajiksi lainkaan. Ravistelin itseäni maanpinnalle. Olisi RG:ssä muitakin hevosia, Louis oli luvannut että voisin kokeilla muitakin, ei pidä heeti ihastua siihen ensimmäiseen vain siksi että se oli niin kaunis. Mitä se kyllä eittämättä oli.
|
|
|
|
Post by Sonja on Aug 5, 2022 20:27:53 GMT 2
(Minä kirjoitan nyt vähän omine lupineni tänne Rizin päiväkirjaan, sovitaan vaikka että Sonja testailee oria edelleen kun ei se osaa päättää...)
Kirsikoita kakun päällä
Taivaalta sateli vettä ja ilmassa oli jälleen ukkosen tuntua, mutta kylmä ei ollut. Oli lämmintä ja kosteaa, vähän niinkuin kasvihuoneessa, muttei liiaksi asti. Itse asiassa sää oli tosi mukava minusta, jos ei olisi ollut sitä ukkosen uhkaa. Eikä siinäkään muuta vikaa ollut kuin se, ettei uskaltanut lähteä maastoon Mortin kanssa. Tätä tämmöistä keliä oli ollut nyt jo jonkin aikaa ja se harmitti, koska kaipasin maastolenkkejä.
Mutta nyt minulla oli Rizi täysissä varusteissa ja harja palmikoituna, kun suuntasimme maneesia kohti. Se pärski, puhisi ja steppaili, mutta sillä tavalla hillitysti, etteivät ohjat edes kiristyneet. Minulle oli sanottu, että se saa tehdä niin kunhan on pääpiirteissään siivosti eikä lähde jyräämään tai nykimään mihinkään suuntaan. Se oli minusta kyllä kiva hevonen, nyt kun tunsin sitä paremmin. Edelleen se toki oli tosi erilainen Morttiin tai Salieriin verrattuna, mutta ehkäpä juuri siksi se tuntui niin mielenkiintoiselta. Ei aina sitä samaa vanhaa! Vaikken minä Morttia toki vaihtaisi mihinkään, kiirehdin huomauttamaan itselleni. En tietenkään.
Talutin Rizin portaan viereen ja hipaisin vielä sen vaaleanpunaista sametinpehmeää turpaa ennen kuin nousin selkään. Se jaksoi seistä paikoillaan selkäännousun ajan ja vielä senkin jälkeen. Tämän minä olin sille ainakin opettanut, että liikkeelle lähdetään vasta kun käsky käy ja se ei tapahdu välttämättä heti kun ratsastaja on asettautunut mitenkuten satulaan. Rizi oppi sen asian tosi nopeasti kuten näemmä minkä tahansa. Sitä ei tarvinnut monta kertaa jauhaa oriin kanssa. Nytkin se seisoi paikoillaan, pinkeänä ja selkeästi täynnä menemisen halua, mutta paikoillaan kuitenkin.
Louis antoi meidän tuttuun tapaan tehdä alkuverryttelyt omaan tahtiin. Ja yhtä lailla tuttuun tapaan ori tuntui aluksi vähän vetelältä tai ei oikeastaan niin vetelältäkään, koska kyllä se halusi liikkua, mutta se oli vielä vähän epäjärjestyksessä. Takaosa ei ollut oikein mukana, selkä tuntui vähän tyhjältä ja edestä se oli hieman raskas. Huolellisen alkuverryttelyn avulla tilanne parani kyllä ja Louisin opastamana Rizi tuntui lopputunnista taas aivan unelmahevoselta. Se oli kuin kokoonpuristettu jousi, täynnä energiaa ja valmiina ponnahtamaan voimalla johonkin suuntaan.
Treenasimme tänään paljon perusjuttuja laukassa: laukannostoja, yksittäisiä vaihtoja, puolipidätteitä, lisäämistä ja kokoamistakin. Pidin kovasti Louisin valmennustyylistä. Se oli hyvin pehmeä ja hevosystävällinen aina siitä lähtien että turparemmit eivät saaneet olla liian tiukalla. Toinen seikka oli se, että hän paneutui aina niihin perusasioihin. Kaikenmaailman kisasuoritukset, piruetit, siksakit ja laukanvaihtosarjat olivat vain niitä kirsikoita kakun päällä, joita tehtiin vasta kun muut asiat olivat kunnossa. Silloin ne sujuivat kuin vettä vain. Rizin kanssa olin oppinut etteivät sarjavaihdot ole juttu eikä mikään, ei edes joka askeleessa. Ja Louis lupasi että kunhan saamme niitä peruspalikoita Mortinkin kanssa kuntoon vielä vähän paremmin, niin vaihtosarja askeleessa on sillekin ihan yhtä helppo kuin Rizille. Päätin uskoa häntä.
Kun palasin tallille Rizin kanssa, olin tosi tyytyväinen itseeni ja Riziin. Meidän yhteistyö tuntui sujuvan kerta kerralta paremmin ja se oli aivan unelma ratsastaa. Karla otti oriin hoitaakseen ratsastuksen jälkeen, joten minä sain tilaisuuden rapsutella ja taputella sitä vielä vähäsen. Se oli kyllä kaikki kehut ansainnut.
|
|
|
|
Post by Sonja on Aug 9, 2022 15:23:10 GMT 2
Pyhä Sylvi
Tuijotin Louis'a ja Kiarania epäuskoisena. Tai siis oikeastaan en tiennyt tekivätkö he minusta pilkkaa vai oliko se vain vitsi, jota en tajunnut. Yritin katsoa heidän ilmeitään, saada niistä jotakin vinkkiä siitä, millaista reaktiota minulta odotettiin. Sillä jotakin odotettiin, molemmat miehet tuijottivat minua enkä minä osannut tulkita että mistä tässä oli kyse.
Että minä ja Rizi kisaamaan ja vielä pyhää Yrjöä. Voi pyhä Sylvi.
— You're kidding me, aren't you? sanoin lopulta kun en muutakaan keksinyt.
Molemmat kohottivat kulmakarvojaan ja ryhtyivät vakuuttelemaan, ettei se ollut mitään pilapuhetta, ei lainkaan. Ja olihan heillä ihan hyviä perusteluitakin moiselle ehdotukselle. Minulla ja Rizillä tuntui yhteistyö sujuvan ja vaikka Rizi esiintyisi myös väliaikaohjelmassa, niin se olisi vain pari kierrosta kentän ympäri vapaassa muodossa ja ilman ratsastajaakin, ei siis mitään sellaista mikä estäisi kilpailemasta heti esittelyn perään. Juu kyllä, Kiaran kilpaili oriilla historiallisissa lajeissa, mutta se ei mitenkään sulkenut pois sitä ettenkö minä voisi kilpailla koulua. Kiaran tekisi niin itsekin, mutta kun hänellä oli muitakin kouluratsuja niin ettei oikein ehtinyt Rizin kanssa paneutua asiaan kunnolla. Ja he olivat molemmat todenneet, että minä en ollut lainkaan kehnompi ratsastaja hienon oriin selässä.
No hyvä, tunnustin mielessäni perustelut ihan päteviksi, joten seuraava laimea vastalauseeni koski sitä luokkavalintaa. Kas kun minä en ollut koskaan ratsastanut PSG:tä enkä ihan varmasti osannut ja joka tapauksessa vaativa A oli ehdottomasti se vaikein taso, mihin ikinä edes kykenin... En minä nyt niin mennyt suoraan heille sanomaan, mutta kritisoin kuitenkin ja unohdin autuaasti sen, että olin ajatellut ihan samalla tavoin silloin kun starttasin ekaa kertaa elämässäni vaativaa B:tä ja vaativaa A:ta. Louis rauhoitteli ja väitti ettei PSG:ssä ollut mitään niin kovin vaikeata verrattuna vaativaan A:han, jota suoritin jo hyvällä varmuudella Mortin kanssa. Rizin koulutustaso yltäisi hurjan paljon pidemmälle, joten se ei ollut ongelma.
— Piruetti on ehkä yksittäisistä liikkeistä se, mikä poikkeaa alemmista luokista, Louis selitti. — Vaativassa A:ssa riittää työskentelypiruetti, Prix St Georges'ssa pitää esittää jo korrekti piruetti. Mutta eihän se teille ole ongelma, niin hyvin ne piruettiharjoitukset menivät viimeksi. Toki myös tiet ovat vaativammat ja monimutkaisemmat, mutta se tuskin on sinulle ongelma eivätkä nekään kovin paljon lopulta poikkea alemmista luokista.
Jahah, tämänkö takia Louis oli tosiaan ratsastuttanut meillä piruetteja viimeksi? Kenties. Ei minulla sillä tavalla ollut nokankoputtamista Louis'n tuomioon, kyllähän ne olivat tuntuneet sujuvan. Ja kuten he sanoivat: hevonen osasi kyllä vaikka mitä, se olin minä josta asiat olivat kiinni. Sekös hirvitti.
Yritin vielä vedota siihen, että meidän yhteistyömme on niin uutta, ettei tässä nyt vielä mitään kilpailuita voisi ajatella. Molemmat kuittasivat asian kädenheilautuksella. Kyllä he sen tiesivät että kokemusta sinne mentiin hakemaankin ja jos kyseessä ei olisi kotitallin kisat, niin eivät he olisi edes ehdottaneet moista. Mutta nyt kun oli tosiaan kotikisat ja osallistuminen siis helppoa, olisi suoranaista typeryyttä jättää välistä hyvä tilaisuus opetella sitä kisaelämää Rizin kanssa.
Niin minä sitten sanoin kyllä ja sinetöin sen, että kilpailisin Rizillä sekä vaativassa A:ssa että pyhässä Yrjössä. Mortin kanssa olin päättänyt jo osallistua tavalliseen komboomme eli vaativiin luokkiin. Vaikka toki mielessä kävi se PSG Mortinkin kanssa, mutta ehkä nyt ei vielä kuitenkaan...
|
|
|
|
Post by Sonja on Sept 9, 2022 6:29:25 GMT 2
Pyhä Sylvi, osa 2 Olin yhtä hymyä kun ratsastimme Danielin kanssa peräkkäin kentälle palkintojen jakoon. Ajatella, Prix Sr Georgesin voittaja ja kakkonen! Saatoimme molemmat olla tyytyväisiä, sillä Daniel oli saanut hyvän tuloksen, yli 70 prosenttia ja minulle tämä oli ensimmäinen ratsastamani PSG ikinä. Siihen nähden tulos ja fiilis olivat erinomaiset.
Rizin kanssa vaativa A oli mennyt aika penkin alle. Onneksi Mortin kanssa se luokka meni hyvin (saalistimme sieltäkin kakkospalkinnon hyvillä prosenteilla), niin en vaipunut ihan täydelliseen “tästä ei tuu mitään ja mä en osaa” -alhoon sen takia, miten minulla ja Rizillä sujui.
PSG:iin lähtiessä jännitti kyllä aika pahuksen paljon, mutta se helpotti oikeastaan heti kun Rizi tuntui ajattelevan, että jaha, nyt on pöllöilyt pöllöilty, jospas nyt keskityttäisiin näihin töihin. Se kantoi itsensä ihan toisella tavalla kuin aiemmassa luokassa ja yhteistyö sujui kuin vettä vain, lähes kuin treeneissä parhaimpina päivinä.
Eniten minä ilahduin PSG:n käyntiosuuksista. Kun Mortin kanssa on tuttunut siihen että käynti on aina se heikoin lenkki, niin Rizin käynti on siihen verrattuna kuin toiselta planeetalta. Varsinkin koottu käynti on yleensä erinomaista, mutta kyllä Riziltä myös lisätty käynti luonnistuu. Niin tänäänkin.
Onnittelijoita riitti palkintojenjaon päätteeksi. Kiaran oli yhtä hymyä siitä huolimatta että olin pessyt hänet ja Reia-tamman. Louis läimäytti minua harteisiin ja kehaisi kokonaisuutta ja mainitsi myös ne käyntiosuudet. Kävisimme videot läpi myöhemmin ja perkaisimme niistä kaiken, mutta sen aika ei ollut vielä.
Anice harppoi verryttelyalueella luokseni enkä edes yllättynyt kun hän kietoi minut halaukseensa heti.
— Onneksi olkoon, kuulinkin jo että tämä oli sinun ihan ensimmäinen Prix St Georges -starttisi. Todella hieno suoritus ja todella hieno hevonen. Näitä Royal Gardenin hevosia, vai?
Kiitin ja myönsin mutta ihmettelin samaan hengenvetoon mistä Anice niin tarkkaan tiesi minun kisastarttini.
— No Marshallilta minä sen kuulin. Lupasin lähettää hänelle myös videon radastasi. Olit kuulemma käynyt Suomessa taannoin.
Niinpä tietenkin, olivathan Marsh ja Nelly ilmoittaneet haluavansa videon näistä kisoista ja minun ja Rizin suorituksesta kun olimme puhuneet hevosista—tietysti hevosista!—Ellin ristiäisissä ja Jannan ja Rasmuksen häissä. Oli liikuttavaa miten Nelly vieläkin välitti minun edistymisestä ja suorituksistani. Olipahan nyt kuitenkin kaksi kakkosruusuketta taas plakkarissa, niin ettei tarvinnut Nellynkään hävetä vanhaa valmennettavaansa.
|
|
|
|
Post by Sonja on Sept 15, 2022 19:46:13 GMT 2
Ovet on aina auki
— Sonia, keskity, Louis sanoi ainakin kolmannen kerran ja minä keskityin, tosin lähinnä siihen, miten Louis lausui nimeni selkeästi ulkomaisella korostuksella ja saatoin oikein kuulla i:n j:n sijalla vaikkei niillä suurta eroa ollut äänteellisesti. — Anteeksi, mutisin. — Minä en nyt taida oikein pystyä tähän. — Sitä Mortalisin jalkaako murehdit? kysyi Louis ja kuulosti tosi ymmärtäväiseltä. — Niin.
Louis piti pitkän monologin. Että se Mortin jalan murehtiminen oli ihan ymmärrettävää, mutta että sille ei nyt voinut mitään (ihan kuin en olisi tiennyt tätä) ja että minun pitäisi silti yrittää nyt panostaa Riziin ja jos haluaisin, saisin vuokralle varmasti jonkin toisenkin tallin hevosista, niin että minun kisaurani ei katkeaisi tähän. Ja itse asiassa, jos haluaisin ruveta ihan oikeasti ratsastamaan tallin leivissä, niin sekin olisi vaihtoehto. Minulle valikoitaisiin muutama ns. oma ratsu, mutta niiden lisäksi saisin ratsastaa vaihdellen muitakin tallin hevosia. Aina niille tarvittiin liikuttajia ja sopimus voitaisiin tehdä niin, että vain osa-aikainen niin että pystyisin hoitamaan omat työni myös. He olivat Kiaranin kanssa puhuneet asiasta ohimennen ja molemmat todenneet, että minulla riitti taidot jo tarpeeksi pitkälle ja pystyisin varmasti kehittymään ratsastajana aina sinne vaikeimpiin luokkiin asti. Silloin en joutuisi maksamaan vuokraakaan ratsuistani, kuten nyt, ja talli maksaisi kilpailukulut. Saisin myös alennusta Mortin täysihoidosta.
— Kiitos mutta... katkaisin Louis'n ja vedin henkeä. Se oli sanottava nyt. — Kiitos tarjouksesta, olen tosi otettu, mutta minä ajattelin ehkä palata takaisin Suomeen Mortin kanssa. Heti kun sen jalka kestää matkustamisen.
Louis tuijotti minua hetken aikaa Rizin selässä ja minä katsoin takaisin.
— Päätös on tietenkin sinun, mutta tiedätkö... tuo on tuhlausta. Sinussa olisi kapasiteettia enempäänkin ja myös ilman Mortalisia.
— Ehkä niin, myönsin. — mutta ajattelin silti palata takaisin kotiin. — Miksi?
Louis lausui kysymyksen varovasti, ei sillä tavalla syyttävästi vaan suorastaan hellästi. Hän vain halusi tietää eikä taivastellut sitä, että miksi ihmeessä minä idiootti jätin elämäni tilaisuuden väliin. Niinpä minun oli avattava Louis'lle koko juttu.
— Minä en ole kilparatsastaja tai en ole koskaan oikein mieltänyt itseäni kilparatsastajaksi. Enkä varsinkaan ole mikään ammattiratsastaja. Minä olen diplomi-insinööri. Koodari. Jolla nyt sattuu olemaan hyvä hevonen ja sauma päästä valmentautumaan täälläkin. Jos sinä ja Kiaran olette sitä mieltä että minussa olisi ainesta ammattimaiseksi ratsastajaksi, niin en minä väitä vastaan, varmaan te tiedätte tämän paremmin. Mutta minä tiedän mikä minä olen ja haluan olla: harrastelija. Tämä on ollut mahtavaa olla täällä Sveitsissä ja Royal Gardenissa ja Rizin selässä, ja tulen aivan varmasti muistelemaan tätä tosi hienona aikana. Mutta minulla on nyt vahvasti sellainen fiilis, että tämä oli nyt tässä, Sveitsi ja kilparatsastus on nyt nähty vaikka pystyisinkin jatkamaan valmentautumista ja kilpailemista ilman Morttiakin. Ja lisäksi minulla on vähän koti-ikäväkin.
Louis nyökkäsi hitaasti ja ymmärtäväisesti. — I see your point. Enkä voi tuohon sanoa mitään vastaan, tunnut itse parhaiten tietävän mitä teet. Muista kuitenkin, että täällä on aina ovet auki, jos haluat palata. Mielensä muuttaminen on sallittua. Mutta nyt teemme niin että käypä panemassa Rizille maastoon sopivat suojat jalkaan ja minä haen Doriksen, niin mennään yhdessä kiertämään jokin maastolenkki, vai mitä?
|
|
|
|
Post by Sonja on Sept 30, 2022 20:11:22 GMT 2
Itkua vaille valmis
Astelin päätalliin ja tutulle karsinalle. Riziä ei ollut näkynyt tarhassa, joten odotin löytäväni sen karsinastaan. Vaan ei, Rizi ei ollut sielläkään. Pyörin vähän aikaa epätietoisena, mutta yhytin sitten hoitajan. Se oli toinen niistä uusista, nuorista tytöistä, joiden nimiä en ihan muistanut enkä tulisi oppimaankaan. — Oh, Kiaran lähti ratsastamaan Rizillä, tyttö sanoi ja vilkaisi kelloaan. — Luulisi pian lopettavan, siitä kuitenkin melkein tunti on kun laitoin Rixin hänelle kuntoon ja aikoivat kentälle mennä.
Kiitin häntä tiedosta. Eihän minulla sinänsä ollut mitään tekoa Rizin kanssa, mutta halusin vain hyvästellä oriin. Niinpä jäin Rizin karsinan luokse norkoilemaan ja odottamaan, josko Kiaran tulisi oriin kanssa takaisin. Eikä minun tarvinnut kauaa odotella, kun ovista asteli näky, joka sai edelleen minut vetämään henkeä: komea kermanvaalea hevonen näyttävissä, kultakoristeisissa suitsissa, selässään vanhanaikainen, koristeellinen satula, harja palmikoituna ja häntäkin palmikolla ja sidottuna lyhyeksi. Huolimatta takana olevasta treenistä, oriissa riitti vielä virtaa tanssahteluun ja se näytti joltain sellaiselta, joka ei ole ihan tästä maailmasta. Teki mieli kaivaa puhelin taskusta ja napata vielä se kaikkein viimeisin kuva, mutten kehdannut Kiaranin takia ja toisaalta minulla oli jo miljoona kuvaa Rizistä muutenkin.
Kiaran arvasi heti, miksi notkuin selkeästi heitä odottamassa: — Tulit vielä sanomaan viimeiset heipat? hän kysyi. — Niin tulin. Riziäkin tulee ikävä, se on hieno hevonen. — Se on, Kiaran myönsi. Turhanpäiväinen vaatimattomuus ei kuulunut hänen tapoihinsa. — Te olitte hyvä ratsukko. Mutta jos joskus palaat, niin Rizi odottaa sinua täällä tai jokin toinen vähintään yhtä hieno hevonen. — Kiitos, sanoin yksinkertaisesti ja nielaisin palaa kurkustani.
Louis oli sanonut samaa: jos joskus palaan. Ei minulla ollut nyt juuri voimaa sanoa, että paluu ei näyttänyt mitenkään todennäköiseltä.
— Joko olet pakannut Mortin varusteet? Kiaran kysyi keskustelevampaan sävyyn.
Kiirehdin myöntämään ja sanoin, että oikeastaan kaikki muu oli jo pakattu paitsi Mortti itse. Kuten isä olisi sanonut, lähtö on itkua vaille valmis, vaan ei tässä nyt itkemään voisi ruveta, kun piti lähteä matkaan. Ja muutenkin, jos nyt alkaisin vetistellä, kuka tiesi milloin se loppuisi. Minun tuli jo etukäteen ikävä Royal Gardenia, sen hienoja talleja, kenttiä, maisemia, Rhônen rantamia, vuoria ja kaikkia niitä ihmisiä, joihin olin tutustunut täällä. Mutta toisaalta sitten kotiinpaluukin houkutteli eikä ihminen voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, harmillista kyllä. Silitin viimeisen kerran Rizin turpaa ja ajattelin, että se hyväkäs oli onnistunut varastamaan palasen sydämestäni.
|
|
