|
Post by Kiaran on Jun 3, 2022 22:16:40 GMT 2
|
|
|
Post by Daniel Helanto on Oct 5, 2022 16:59:40 GMT 2
Zeus on minun listallani tänään ja vilkuilin orin kirjaa. Se on ollut kohtalaisen rankalla treenillä viime aikoina, joten huikkasin tallin ovelta Emilille, että lähdemme maastoon. Kerroin suuntaavani laitumien ohi pellolle, jossa on tuore sänki. Kartanon ilmoitus taululla oli lappu, jossa kerrottiin, että peltoa saa käyttää, mikäli ei ole satanut. Jos on satanut ja pelto on pehmeä siellä ei saa ratsastaa. Zeusksella olen kerran ollut Melinan pitämällä jumppailu tunnilla. Nainen piti kaikille ratsuttajille notkistavan kehonhuolto päivän, joka sisälsi myös ratsastusta. Muukin henkilökunta sai osallistua, mutta ratsuttajille tunti oli pakollinen. Itse olin tyytyväinen tunnin antiin ja myös Zeukseen ratsuna, sillä vaikka ori oli silloin alkuun hieman jähmeän oloinen ja jopa aavistuksen hidas vastaamaan apuihin sain sen jo silloin kivasti hereille, vaikkei juuri hevosiin keskitytty. Tai me saimme itse keskittyä, mutta Melina keskittyi papattamaan jokaisen korvaan (ihanat langattomat kuulokkeet) istunnasta ja ratsastajan vaikutuksesta. Tavallaan muistelin mitä Melina silloin meille jankkasi ja kävellessämme vapain ohjin tarhojen ohi aloin pyöritellä hartioitani. Zeus ei välittänyt pyörimisestäni ainoastaan tarhoilla toiset orit saivat sen valpastumaan turhan paljon ja keräsin ohjat varmuuden vuoksi tuntumalle. Annoin Zeukselle erilaisia tehtäviä, jotta se keskittyy minuun ja jättää toiset orit huomiotta. Toisaalta harjoituksena tämä oli nuorelle orille erittäin arvokas ja kehuinkin oria vuolaasti, kun se keskittyi minuun häiriöttä. Kun pääsimme laitumien kohdalle, jotka olivat nyt tyhjillään (laidunkausi loppui ensimmäisiin yöpakkasiin), niin pyysin orin raville. Hain pitkää ja rentoa ravia ratsastin oria avoimeen muotoon ja syötin pikkuhiljaa ohjaa. Sain Zeuksen ravaamaan rennosti avoimessa muodossa. Niinhän se on, että nälkä kasvaa syödessä ja otin laukkaa kevyessä istunnassa. Pyrin samaan laukassa, mutta tiellä en saanut ihan haluamaani muotoa läpi. Pellolla oli tilaa, vaikka siellä oli vielä muutamia olkipaaleja odottamassa keruuta. Zeusta kiinnosti kovin paljon paalit ja etenkin se mitä paalin takaa löytyy. Minua hieman hymyilytti, kun ori vilkaisi jokaisen paalin nurkalle. Ravailin ja laukkailin hakien rentoa hevosta, joka olisi hyvin pohkeen edessä rehellisesti tuntumalla. Zeus haki hyvin kuolaimelle, mutta oli hidas pohkeelle. Päätin herättää orin tähän maailmaan ja suuntasin pellon takaosaan, jossa on loiva pitkä mäki. Käynnistä käänsin ja lähetin orin räväkästi laukalle. Harjasta kiinni ja annoin orin vain mennä. Zeus luimisti rynnätessään vauhtiin, mutta korvat kääntyivät töttörölle ja vauhti kiihtyi tasaisesti. Mäen päällä rauhoittelin orin istunnalla ja äänellä. Kun siirryimme käyntiin, ori korskahti ja ikään kuin katsoi mäkeen, ajatellen tuo oli hauskaa. ”No mennäänkö uudelleen”, naurahdin taputtaen oria kaulalle. Kävelimme alas ja mäen alla tein muutamia käynti ravi siirtymisiä ja pysähdyksiä. Vaikka olin vasta yhden lähdön ottanut, niin jäi selkeästi odottamaan, uuta lähtöä. Annoin orille jälleen luvan ja alkukiihdytyksessä korvat taaksepäin, jonka jälkeen orin katse oli tarkasti tähdättynä mäen päälle. vielä kerran otimme mäen ja sen jälkeen siirryimme lähemmäs tietä. Siellä tein vielä muutamia siirtymisiä ja nautin orin innokkuudesta. Siirryimme käyntiin ja lähdin metsän kautta polkuja pitkin kohti tallia. Zeus ansaitsee kiitokset lenkistä se ei tehnyt mitään tyhmyyksiä pikku korskahduksia lukuun ottamatta.
|
|