Lurkin kirja

Pienen ostosretken jälkeen pakkasin ikean kasseja autoon. Rekassa olevia vaatteita ja Lurkin varusteita vien vähän kerrallaan tallille sen mukaan mitä tarvitsen. Nyt vein siis ratsastusvarusteeni, jotka unohdin jättää sinne aamulla. Vien kaappiini muutamat vaihtovaatteet, jos vaikka joskus kastuu työpäivän aikana tai saa hiekkakylvyn ja täytyisi jatkaa vielä töitä edustavana. Olen siis hyvinkin positiivisesti asennoitunut tuleviin työpäiviini. No ainakin paitoja joudun vaihtaman usein sillä Chaleissa tuntuu olevan melko lämmin ilmasto, vaikka vuoriston kupeessa ollaankin. Tänään keskipäivän jälkeen näytti mittari +24 mikä on näin suomalaiselle se aika hyvä kesälämpötila ei vielä liian kuuma muttei tarvitse huppariakaan.

Subaru lipui pehmeästi kartanon porteista sisään ja kurvasin henkilökunnan pikkuparkkiin. Parkissa on muutamia latauspaikkoja, mutta täytyy keskustella esimiehieni kanssa, saako niitä käyttää työpäivinä auton lataamiseen. Nyt siinä on lähes täysiakku ja aivan täysi dieseltankki, joten se ei ole tämän hetken ongelma kun taas orin kaappi on. Lurkin kaappi oli aivan räjähtänyt, koska viskoin vain tavarat mahdollisimman nopeasti pois silmistä. Joten pieni räjäytys satulahuoneeseen ja tavaroiden järjestely paikoilleen. Tallikaapeissa on kätevät vaunut, joilla saa kuljetettua tavarat käytävälle. Vaunuun pakkasin orilla useammin käytetyt tavarat ja hoitotuotteet. Muut laitoin siististi kaappiin ja mittailin hieman koreille paikkoja. Rekka elämässä on oppinut käyttämään kaiken tarvittavana tilan ja hukkatilat saa pois kätevämmin laatikoiden avulla.

Vein orin varusteet käytävälle ja lähdin tarhoille hakemaan oria talliin. Lurkki oli päässyt isoon nurmipohjaiseen tarhaan, jonne oli kyllä hieman pitkä matka. Toisaalta ilma oli ihana ja samalla katselin muita tarhailevia hevosia, joista yritin tunnistella hevosia nettisivujen kuvien perusteella. Kuulin tallin suunnalta huutelua ja käännyin ympäri.
”Hei siellä, mitä teet”, huutelija oli tummatukkainen pitkä hoikkavartaloinen mies.
”Haen orini Lurkin sisälle, siis sen mustan, joka tuli tänään aamulla”, vastasin heilauttaen kättäni tervehdykseksi. Mies ei vastannut tervehdykseeni vaan kääntyi vain ympäri. Ihmettelin hetken miehen käytöstä, mutta Lurkki oli huomannut saapumiseni lähistölle ja huuteli jo portilla. Menin orin luokse ja nappasin sen naruun, ori haisteli taskujani ja oli kyllä ihan oikeassa, siellä oli heppanameja. Pyöräytin Lurkin pihalle tarhasta ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Tallilta tuli vastaan aikaisemmin huudellut mies taluttaen vauhdikasta oria. Lurkki hieman innostui myös, mutta pysyi kuitenkin hiljaa ja suht hyvin paikoillaan.
”Mene ohi vain”, huikkasin miehelle ja hän käskytti oria suhteellisen napakasti. Ohitus oli ihan hyvä, vaikka toinen ori huusikin mennessään ja mies vaikutti melko ärtyneeltä.
”Olisit voinut kertoa, että menet hakemaan oriasi, niin olisimme voineet odottaa toisella puolella niin ei olisi tarvinnut kohdata tiellä”, mies sanoi melko napakasti kun saavutti meidät matkalla tallille.
”Hei, anteeksi Kiaran ei maininnut mitään tarha-ajoista ja yksityistallissa ei näkynyt henkilökuntaa. Lisäksi olisit voinut odottaa tallilla, että me tulemme ensin takaisin. Lisäksi on ehkä aavistuksen epäammattimaista huudella näin isolla tallilla ja tänään olen asiakkaana, joten sekin on aika epäasiallista. Olen uusi täällä etkä edes esittäytynyt. Jos sinulla on ongelmia hevosten kanssa kannattaa siitä puhua muun henkilökunnan kanssa, eikä purkaa sitä raisusti käyttäytyvään eläimeen tai ventovieraaseen mahdolliseen asiakkaaseen”, ripitin minua hieman nuorempaa kolleegaa. Ja jatkoin vetäen syvään henkeä ennen kuin mies ehti vastata mitään.
”Mutta toisaalta on kuuma päivä ja matka tarhoille on pitkä, eikä se sinun tuomasi ori kyllä kovin paljoa löysää antanut, joten laitetaan se uupumisen piikkiin. Hei olen Daniel ja tässä on orini Lurkki, aloitan huomenna ratsuttajana”, säädin omaan ääneeni mahdollisimman paljon myötätuntoa.
”Anteeksi, olen Emil ja hevosenhoitajana täällä. Tuo äskeinen oli Faust melko mausteinen lusitano-ori suomesta. Se tuskin olisi täällä, ellei Kiaran, Melina ja Luciano olisi saanut siihen jonkinlaista otetta. Meitä muita se melko säännöllisesti suorastaan kusettaa. En silti olisi saanut huudella tai näyttää hapanta naamaa. Tänään on vain ollut melko kiire päivä ja nyt puuttuu vielä ratsastajiakin. Helle teki tepposet Lucianolle ja hän palasi kesken päivän kartanolle”, mies paljasti tunteidensa syyn.
”Hmm, no ehkäpä Lurkille riittää tänään kävelytyskone ja jos se mahtuu tarhaan vielä takaisin. Voin aloittaa jo tänään, jos se sopii johtoportaalle”, totesin ja miehen kasvoille nousi hymy.
”Tulen kohta kertomaan mitä Kiaran sanoo, hän on juuri vaihtamassa hevosta ja aivan varmasti Lurkki saadaan mahtumaan tarhaan voin hoitaa sen siirron kävelytyskoneesta tarhaan”, Emilin synkkään ääneen nousi toivoa.

No tallissa harjasin orin pikaisesti ja laitoin sille suojat joka jalkaa ja bootsit etusiin. Suojitin orin varmuuden vuoksi, sillä joskus se on melko lennokas uusissa paikoissa. Vein tuomani varusteet takaisin kappiin vaunun avulla. Olin juuri poistumassa tallista, kun Kiaran saapui talliin ja tervehti iloisesti.
”Oletko tosissasi, että jaksat aloittaa jo tänään, vaikka olet ajanut ties, kuinka monta tuntia”, mies totesi arvioiva ilme kasvoillaan. No hetken vakuuttelun jälkeen pyöräytin Lurkin kävelytyskoneeseen ja laitoin sen päälle. Kiaran meni edeltä päätalliin ja minä kiersin hakemassa yksityistallista ratsastusvarusteeni.

[Tarina on alkanut Larsin kirjassa]

”Mitä jos pitäisit Ullalle siis Ulriikalle istunta painotteisen valmennuksen hevosella, joka on tasapainoinen molemmin puolin. Omasta puolesta tarjoaisin mielelläni oman orini siihen tehtävään. Vaikka se on nuori sen tasapainoa on jo kehuttu”, vastasin samalla ottaen Larsin pään käsittelyyn.
”Ai se musta läsipää, Derelusko se oli nimeltään. Olen seurannut treenejänne ja se vaikuttaa hyvin miellyttävälle. Saisinko ensin itse kokeilla oriasi? Helpottaisi minua valmentajana”, Loius vastasi.
”Tottakai se sopii. Laitan sen sinulle kuntoon, vaikka heti. Lars saa mennä siksi aikaa kävelytyskoneeseen”, totsesin ja Loius lähti vaihtamaan ratsastusvarusteita.

Larsille heitin Lurkin topatun kävelytysloimen päälle ja suojat jalkaan, jonka jälkeen se oli valmis menemään hetkeksi kävelytyskoneeseen. Lurkin puolestaan hain melkein juosten talliin ja aloin puunaamaan sitä edustuskuntoon. Onneksi ori ei juuri ollut piehtaroinut ja Aureokin antaa sen loimien olla rauhassa.

Laitoin orin ripeästi kuntoon ja mahdollisimman siisteihin varusteisiin. En oikein tiennyt minkä kuolaimen Loius olisi halunnut, joten laitoin sille kanget ja otin barokki kapsonit mukaan varmuuden vuoksi. Siistit pintelit ja miellyttävä barokkihenkinen koulusatula. Ratsastusloimi selkään ja lähdin taluttamaan oria maneesille päin. Ulla ja Louis saapuivat molemmat maneesille. Olin tavallaan sisäisesti hyvinkin ylpeä siitä, että nuori orini kelpaa arvostetulle valmentajalle ratsuksi. Lurkki seisoi nätisti, kun Loius nousi kyytiin eikä kavahtanut ollenkaan halvaantunutta jalkaa. Mies pyysi, että olen hetken orin vieressä, jotta hän voi testata kuinka ori reagoi ”ratsastuskeppiin”, joka on jäykempi versio kouluraipasta. Totesin, että tuskin mitään suurempaa ongelmaa on ja että saattaa olla, että pelkkä kouluraippakin riittää korvaamaan pohkeen. Pikainen terapiahevosen oppitunti ja viiden minuutin jälkeen Loius kehoitti orin raviin sekä kehui orin potenttiaalin.
”Voisit myydä tämän isolla rahalla, vaikka vammaisratsastajalle. Mutta älä ainakaan vielä myy, harva vammainen ratsastaa samalla tasolla, kun mihin tämä ravi riittää”, mies kehaisi ja menin Ullan viereen istumaan.
”Mikä juttu tämä ratsastusnäytös nyt oikein on? Miksi Loius ratsastaa Lurkilla, onko siinäkin jotain vikaa. Kaikki hevoset mihin, kosken menevät rikki”, Ulla melkein parahti ja lysähti olemukseltaan.
”Lurkissa ei ole mitään vikaa, itseasiassa ori on ollut parempi nyt kun olet hypännyt sillä. Loius halusi testata onko ori niin suora kuin väitän ennen kuin pitää sinulle istuntatunnin. Nyt lopetat sen itsesi mollaamisen. Tämä on Larsinkin suhteen tärkeää. Minäkin näen sen verran omasta hevosestani, että oletko sinä vino tai siis oikeastaan, kuinka paljon olet vino. Lurkkihan on kuin kuin peili, se peilaa saman tien ratsastajan virheet”, totesin Ullalle.

Pakko myöntää, että oli mukava seurata oria ammattilaisen alla. Loius ratsasti puolisen tuntia, jonka jälkeen taputti tyytyväisesti oria ja kehotti Ullaa valmistautumaan ratsaille.

Seurasin alkuvalmennuksen, mutta totesin, että Lars on pyörinyt kohta tunnin karusellissa. Joten taitaa olla aika palata sen luokse. Ja koska luotan oriini ja molempiin ammattilaisiin, niin tiedän ettei minun tarvitse huolestua. Lurkista kyllä näin jo alkuun, että Ulla on hieman kireä ja se saattaa vaikuttaa myös Larssiin jonkin verran.


[Jatkuu Larsin kirjassa]

’Hei Ulla, sullakin on tänään vapaa niin eikös lähdetä pitkään maastoon?’, lähetin naiselle viestin ja yllätyksekseni hän oli jo aamu seiskalta hereillä.
’Hullu, mutta lähdetään vain et ole vielä nähnyt mahtavia alppimaisemia. Tunnin päästä tallilla?’, nainen vastasi ja reagoin viestiin iloisella hymiöllä.
Oikeasti ajattelin, etten olisi tänään mennyt aamusta tallille, mutta varmasti Lurkkikin pitää pitkästä maastosta. Tutkin kaappeja ja totesin ettei minulla ole juuri mitään evästä mukaan. Nappasin siis repun ja aamusmoothien, lähdin kohti kaupunkia ja käyn kaupoilla pyörähtämässä.
’Käyn ostamassa vähän evästä, onko toiveita? Voidaanko siirtää puolella tunnilla, niin ehdin käydä ostamassa ratsastusloimen Lurkille, kun en ole vielä saanut haettua kotoa talvi varusteita.’, näpytin viestin kaupan parkkipaikalta.
’Ei ole väliä, mutta älä mitään pilaantuvaa ota ei meillä ole jääkaappia mukana ’, nainen viestitti. En ole Ullalle kertonut, että rakastan retkeilyä ja en ole ihan ensimmäistä kertaa lähdössä hevosellakaan vaeltamaan.
Pieniä pähkinä pusseja, pari pienehköä proteiini juomaa, omenoita ja porkkanaa niin meille kuin hevosille, kuivalihaa, täytetyt voileivät ja erilaisia herkkuja. Juomapuolelle molemmat ottavat omat vesipullot, mutta herkuiksi otin jääteetä autoon mukaan. Katsotaan tallilla minkä verran otetaan juotavaa mukaan.

Hevostarvikeliike aukesi vasta kahdeksalta, joten ehdin käydä vielä päivittäistavarakaupassa ostamassa rekalle öljyä ja uuden kaasupullon. Kun liike aukesi olin jo oven takana ja marssin suoraan loimi osastolle. Myönnettävä on, että tein myös hieman heräteostoksia. Valitsin orille kevyen toppaloimen, joka pitää sadetta. Ja talliloimeksi valitsin linerillä olevan topatun loimen. Satulalaukut löytyivät ikään kuin kaupan päällisenä, vaikka maksoivatkin ihan riittävästi.

Ulla odottelikin jo tallilla ja pakkasimme ensimmäisenä eväät reppuihin. Naisella oli viinirypäleitä ja kirsikkatomaatteja mukana. Tasasimme molempien reppuihin ruokia ja painavampia tuotteita, kuten porkkanat ja jääteepullot pakkasin satulalaukkuun. Lurkin kaapista kaivoin hevosen ensiapupakkauksen ja Ullalla oli mukana retkeilijän ensiapupakkaus. Jeesusteippiä, puukko varmistimella ja tongit, mikäli vaikka kenkä olisi irtomassa. Sadetakin käärin rullalle ja kiinnitän satulan eteen laukkujen päälle. Lurkin varustaminen oli vauhdikas ja ainut missä vähän meni aikaa, oli laukkujen virittäminen tukevasti ja mahdollisimman mukavaksi orille.

Pihalla nousimme selkään ja kävimme maneesilla ilmoittamassa Kiaranille reitti suunnitelmalle ja yhteyden pito ajat. Vuorilla on paikkoja, jossa puhelin ei toimi, joten mukanamme on GPS-paikannin, jonka kautta saa tarvittaessa paikkatiedot. Lisäksi kun pidämme taukoja, huolehdimme luonnollisesti myös siitä, että olemme alueella, jossa puhelin kuuluu. Lurkki ja Ullan ratsu Lars ovat molemmat nuoria hevosia, mutta silti järkeviä. Lars toimi aluksi vetohevosena, ja Lurkki seuraili tyytyväisenä. Lähdimme siis kohti vuoristoa eli yksityistallilta seurasimme tietä vasemmalle ja sieltä sitten vasemmalle kiipeilemään vuoristoon.

Olemme Lurkin kanssa kiertäneet kerran kartanon lenkin, joten alku matka on tuttua. On kuitenkin myönnettävä, että Sveitsin alppien ruska on todella kaunista. orit hakeutuivat rinnakkain mutta varsinaista kilpailua ei tullut. Molemmat ovat hyvinkin orjentoituneita ”työntekoon” ja maisemien katseluun. Rento rupattelu teki hyvää myös omalle päälle, mutta mykistyin kun nousimme ensimmäisen vuoristotien. Vuorten takaa nousi juuri aurinko ja oli pakko kaivaa heti puhelin ottaakseni tästä kuvaa blogiin. Jos olisimme jatkaneet tietä pitkin, olisimme kiemurrelleet vuoristossa ja päätyneet hiihtokeskukselle vuoriston toiselle puolelle, mutta Ulla johdatti meidät vuoristopolulle, josta päädyimme kauniille niitylle. Nainen hehkutti, että keväällä täällä on upeita kukkia ja näkyihän siellä nytkin, jos jonkin näköistä kasvia mutta syksyisessä värityksessä.

Lurkki tuntui ahmivan suorastaan maisemia itseensä ja kiersimme vuoristoa ympäri. Vuoriston läpi kulkee polku, jota käyttää niin retkeilijät, pyöräilijät, villieläimet, kuin myös me ratsastajat. Näin aikaisin emme nähneet kuin vuoriston suurisarvisiavuohia ja järkyttävän ison lammaslauman, kun lähenimme vuoriston toista päätyä. Paimen oli tuomassa lampaita vuoristo niitylle syömään ja olin tavallaan onnellinen, että kohtasimme tämän yllättävän lauman tiellä, jossa oli tilaa hieman väistää. Lurkki ei varsinaisesti pelännyt lampaita mutta hätkähti, kun Lars yllättyi nähdessään ensimmäisen kävelevän pilvenhattaran. Orit seurasivat kiinnostuneena kunnioittavan etäisyyden päästä lauman liikettä ja etenkin koiria, jotka ajoivat laumaa. Paimen tervehti meitä iloisesti heiluttaen sulalla koristettua hattuaan.

Taivallusta oli tähän mennessä takana reilu kaksi tuntia, mutta lammasbongaukseen meillä meni vartti ja tosiaan olimme vain kävelleet vuoristopolkua pitkin. Päätimme pitää evästauon, kun pääsemme hiihtokeskukselle. Tien reunassa oli leveä hiekkapiennar, jossa oli hyvä kävellä eikä tiellä ollut juuri liikennettä. Ryhmä pyöräileviä turisteja nousi vuoren rinnettä ylös ja heidän ohittamistaan hidasti vain kuvissa poseeraaminen. Yksi ryhmäläisistä kertoi olevansa ratsastaja ja Japanin mestari kenttäratsastuksessa. Ulla taisi tunnistaa miehen tässä vaiheessa, kun minun piti alkaa ottaa kuvaa miehestä ja Ullasta, Onneksi Lurkki on lungi äijä.

Varmistus viesti tallin wa ryhmään hengissä ollaan ja todisteeksi kuva Ullasta ja miehestä. Söimme evästä keskuksen hissien vieressä, jonka maahan upotettuihin suksitelineisiin saimme orit kiinni riittävän kauaksi toisistaan, lisäksi telineiden välissä oli sopivasti pöytä. Molemmilla oli riimut suitsien alla ja narut kauloilla valmiiksi. Eväshetkemme jälkeen Ulla selvitti keskuksen työntekijöiltä saako rinteissä käydä vielä ratsastamassa. Se on kuulemma joka kerta erikseen varmistettava, nimittäin alueella on myös alamäkipyöräilijöitä. Hän sai kartan, jossa näkyi käytössä olevat pyöräreitit, eli reitit missä sai mennä kovaa ja missä ratsastaminen on kielletty. Nyt vain jännitetään, että osaamme tulkita karttaa oikein.

Mäki treeni oli tehokasta niin hevosille, kuin myös meille. Jo ensimmäisen rinteen nousun jälkeen tunsin sykkeen pohkeissani ja reisissäni. Ullalle tämä ei ollut niin rankkaa, kun hän on tottunut tekemään töitään kevyessä istunnassa. Nainen joutuikin pitämään kannustuspuheitaan ja huutelemaan hieman ivaavia huutoja, mutta totesin että juoksen vaikka tarvittaessa Lurkin rinnalla, mutta periksi en anna. Orit kävelivät tarmokkaasti mäkeen ja alkuun molemmat yrittivät lintsata ja pomppia sen sijaan että ponnistaisi vain käynnissä. Kiipeilimme ja laskeuduimme yhteensä neljällä rinteellä, jonka jälkeen ohitimme alamäkipyöräilijöiden reitit turvallisesti huoltotien kautta reittien yläpuolelta. Pyöräilijöiden reitin keskellä oli hissi käytössä ja se oli Lurkin mielestä epäilyttävä, joten jäimmekin ihmettelemään sitä seuraavaksi. Olen sitä mieltä, että nuoren ei tarvitse olla tottunut kaikkeen, mutta se ei saa poistua tilanteista pelokkaana, joten vahvistin oria kehuilla ja syöttämällä sille porkkanoita. Ikävä kyllä Lars bongasi porkkana pussin sijainnin ja alkoi pikkuhiljaa tavoitella Lurkin satulalaukkua. Ojensin Ullalle porkkanan, josta voi haukata itse ja antaa pieninä paloina orille.

Kun noin pari kymmentä pyöräilijää oli tervehditty ja saatu muutamat hiekat kavioille (ihan pyysin kuopaisemaan hieman), ei tullut enää hötkyilyä ja molemmat orit olivat suht rentoja. Taputuksien kautta jatkoimme matkaa vuoristoa pitkin. Kiipesimme vuoriston toiselle puolelle huoltotien kautta ja sieltä lähti taas vaelluspolku. Aurinko oli jo noussut kokonaan vuoriston ylle ja alkoi jo lämmittää sen verran, että käärin orin ratsastusloimen rullalle satulan taakse. Kotimatkalla ei oikeastaan tapahtunut mitään erikoista. Kaikkien mutkien ja käänteiden jälkeen palasimme tallille kahden aikaan, joten orit pääsivät suoraan karsinoihin syömään myöhästyneitä päiväheiniään. Lurkille annoin vielä ekstra herkkujuoman ja puolituntia paluun jälkeen puuron.

Päädyimme lähteä hampurilaisille kylän kuppilaan, sillä olimme sen kyllä ansainneet.

Abba strattaa Lurkilla juniori kürissa, vaikkei olekaan aikaisemmin edes kilpaillut orilla. Mutta toisaalta tyttö on jo kohtalaisen kokenut kür ohjelmistakin ja heille saatiin rakennettua kiva ohjelma yhteen minun vanhaan musiikkiini. Toki sitäkin hieman muokattiin ratsastajan korvaan paremmin sopivaksi. Ja tosiaan Abba on ratsastanut Lurkilla vasta vajaan puoli vuotta epäsäännöllisesti. Heillä kuitenkin klikkasi hyvin, joten miksi ei hakisi Abballe kokemusta kürista.

Aloitimme valmennuksen kuuntelemalla maneesissa musiikin ja käymällä sanallisesti läpi radan. Mielikuvitusharjoitteena Abba käveli pienellä radalla ohjelmaa läpi ja minä kävelytin Lurkkia. Oria hieman ihmetytti, miksi isi taluttelee ja hoitaja hyppelee ihmeellisesti. Ohjelma ei ole ehkä kaikkein vaikein teknisesti, mutta siinä on kuitenkin kaikki pakolliset elementit ja ehkä jotain pientä ekstraakin. Kuitenkin haluan ohjelman olevan mieluummin ehjä ja onnistunut, jotta siitä jää juuri 18 vuotta täyttäneelle ratsastajalle hyvä mieli.

Abba nousi orin selkään ja aloitimme verryttelyllä. Isoja pyöreitä liikkeitä johtavalla ohjalla. Vaikka tytöllä on melko pitkät jalat, niin on Lurkki aavistuksen liian iso hänelle. Kuitenkin kiltti ori kuuntelee helposti istunta ja pieniäkin apuja. Ori tuntui olevan aavistuksen jähmeä suustaan ja muistutin pari kerta Abbaa, ettei saa jäädä ohjalle roikkumaan tai antaa orille mahdollisuutta roikkua siinä. Pohkeella on ratsastettava tarvittaessa reilusti, tuntuman on säilyttävä pehmeänä ja rentona. Tämä on vielä Abballe hieman uutta, sillä klassinen tuntuma on erilainen. Kun Abba muisti alkaa itsekin korjaamaan tuntumaa, niin orin liikkeeseenkin tuli tavanomainen ponnekkuus matkaan.

”Tehätävät eivät ole teille mahdottomia. Lurkki osaa ne kaikki onhan se hyvänen aika GP radoillakin pärjännyt. Tämä on teille ensimmäinen kür, joten en tietenkään odota teiltä heti menestystä. Mutta haluan että olet itse varma. Sinä osaat kaikki tehtävät nyt vain teet niistä päässäsi pötkön, joka on meidän koreografiamme ja sitten siitä muodostetaan sujuva tanssi. Koska kouluratsastus on parhaimmillaan tanssia hevosen kanssa”, muistutin ratsastajaa.

Kävin yläkerrassa säätämässä isoihin kaiuttimiin hieman volyymiä ja pyysin ratsukkoa valmistautumaan suoritukseen. Abba henkäisi hiljaa ja aloitti suorituksen. Hän nosti kätensä ylös merkiksi musiikki alkaa. Eleganttia ja tyylikästä ei mitään liioiteltua vilkuttelua. On myönnettävä, että puolen vuoden aikana on Abba oppinut paljon uutta ja tottakai oma orinikin on kehittynyt. En tiedä johtuiko se siitä matkasta vai mistä, mutta ehkä aavistuksen liikutuin. Tässä musiikissa on myös kuolleen parhaan ystäväni Topin valitsema aavistuksen mauton Pirates of te Caribian elokuvan tunnusmusiikin legendaarinen pätkä. Se sopii maskuliiniselle orille ja pitkälle mies ratsastajalle, mutta yllättävän hyvin myös hoikalle nuorelle naiselle, vaikka ori onkin se sama tuttu.
En tietenkään näyttänyt tunteitani, koska miehet eivät tee sellaista kuin pakon edessä. Mutta luonnollisesti kehuin Abbaa ja annoin vielä muutamat vinkit millä saa kulutettua aikaa, jos on hieman musiikin edellä. Abba totesi, ettei ole kuunnellut oikeastaan mitään muuta kuin ohjelman musiikkia, jotta se syöpyy hänen päähänsä. No toisaalta, kun sen osaa unissaankin, niin ratsastaminen on paljon helpompaa.

”Mielestäni riittää tältä päivältä. Jos tulee jotain, niin mielelläni autan vielä. Mutta huomennahan olisi tarkoitus lähteä Lausanneen, kävittekö jo ostamassa sen paukkuliivin”, lopettelin valmennusta seuratessa itsenäistä loppuverryttelyä, jossa Abba ratsasti kyllä rehellisesti Lurkkia pitkään eteen alas muotoon.
”Käytiin ostamassa ja äiti vähän innostui. Hän tilasi ratsastustakin, jossa on sisään ommeltuna se paukkuliivi. On kuulemma tyylikkäämpi niin. Sen pitäisi tulla jo loppu viikosta, mutta ainakin ennen kisoihin lähtöä saan sen. On muuten oikeasti kiva lähteä hyppäämään ulkopuolisiin Wardilla ennen kisoja”, Abba totesi.
”No hyvä, lähtö on huomenna joskus kuuden aikaan aamulla niin ollaan seiskalta siellä. Ehditään hyppäämään ennen kuin helteet alkavat. Minä en ainakaan jaksa liiviä pitää päällä helteellä. Ja kuten olen sanonut, on Wardi aivan kuin eri hevonen ulkopuolella, mutta ei välttämättä kaikessa aina negatiiviseen sävyyn. Olethan varmaan lukenut, kuinka vaikea se oli vielä talvella ja näitkin sen parikertaa ei niin edustavana kuin nykyään. Se saa edelleen ajoittain niitä Vietnam flashbackejä”, viittasin toiseen oriini Wardiin johon Abba on luonnut uskomattoman suhteen ja jolla en anna kilpailla ilman kunnollista paukkuliiviä tai takkia.

Voi perse, karanteeni paskaa ja silleen. Lurkilla on pari päivää ollut kuumetta ja eläinlääkäri on käynyt laittamassa sille tipan, lisäksi se saa antibiootteja koska Frida epäilee loisen aiheuttaneen keuhkokuumen. Orin rauhaset ovat turvonneet ja se syö hirmu huonosti. Heinää se ei syö juuri ollenkaan. Vain liotettua kuivaheinää ori on suostunut syömään. Jouduin siis hakemaan orille AlfaAlfa rehua ja muita puurosta ravinteikkaampaa tekevää rehua. Frida toi tallille nestepusseja ja orille tiputetaan useampi pussi päivässä nestettä. Onneksi se ei juuri liikuskele, joten ei ole pelkoa, että kanyyli irtoisi kaulalta. Mutta on kamalaa nähdä hevosensa kuihtuvan käsiin, vaikka Lurkki oli todella hyvä kuntoinen alkuun, nyt se alkaa muistuttamaan jo Dakua, joka on kuin kuivanmaan orava.

Ulla on yhtä romuna, koska syyttää itseään siitä, että rakastui kipeään hevoseen. No minähän sen luvan annoin lastata Dakun samaan autoon muiden orien kanssa. Silti saavuin yöllä valvomaan oreja, kun Lurkki ei taaskaan koskenut yhtään ruokiin. Syötin oria kädestä pehmeällä alfa- ja melassipuurolla. Istuin orin karsinassa valvomassa sekä yksinkertaisesti yritin pakottaa itseäni työntämään ajatusta orin menettämisestä pois. Sen on pakko tulla kuntoon. Lurkki makasi hengittäen kohtalaisen rauhallisesti ja nojasi rintaani päällään.
”En kestä sun menetystä vielä. Joten sun on pakko alkaa syömään. Et kestä muuten”, puhuin orin otsatukalle.

En tiedä kuinka kauan olin karsinassa ollut, mutta Ulla herätti minut. Lurkki oli noussut mutta ei juuri syönyt mitään. Se joi nyt kuitenkin Ullan tekemää melassivettä. Nainen oli pahoillaan jälleen kerran ja totesi myös Dakun tilan pahentuneen. Nousin heti ylös ja menimme katsomaan toista potilasta.
”Anteeksi olin liian huolissani Lurkista. Daku kyllä seisoi kun tulin tallille ja näperteli heiniään. Eikö se syö mitään”, kysyin astuessani sen karsinaan.
”Ei se ei syö edes kädestä. Korksuu vaan ja yskii”, Ulla totesi rapsutellen orin otsaa. Yritimme tarjota sille samoja herkkuja kuin Lurkille, mutta mikään ei oikein maistunut.
Mittasin sen kuumeen ja jestas 42 astetta. Soitin heti Fridalle ja herätin myös Kiaranin. Frida tuli vartissa tallille ja otti verikokeet molemmista sekä kuunteli myös molempien keuhkot.
”Kuulostaa pahalle, täytyy konsultoida vähän kollegoita ja soitella Kiaranin kanssa”, Frida totesi ja jäimme kahdestaan Ullan kanssa hoitamaan karanteenin hevosia. Päädyimme siihenb että Lurkin ja Dakun karsinoissa käynnin jälkeen vaihdetaan kengät. Käytävän päässä on nyt muutamat pistokkaat, joiden pesu ja vaihto on vaivatonta. Lisäksi pesemme käsiä vieläkin enemmän.