|
|
Post by Karla on Jul 7, 2022 0:54:20 GMT 2
#1
”Joo joo, Jag vet mamma” huokaisin äidilleni puhelimessa, puhuessamme viikottaista puheluamme. Olin kertonut vain hetkeä aikaisemmin, jotta olin lähtemässä Wäckelinistä ja jatkamassa uraani Sveitsissä Royal Gardenissa. ” Jag försöker få semester någonstans på sommaren” jatkoin, vaikka en tiennytkään pitäisikö sanomani mitenkään paikkaansa. Todennäköisesti voisi olla, jotta ihan heti en saisi lomaa aloittaessani uudessa työpaikassa, joten täytyisi toivoa, että äiti ja isä olisivat tyytyväisiä siihen, että viettäisin viikon kotona ennen kuin jatkaisin kohti Sveitsiä. Tokihan tuon viikon aikana osa ajasta menisi siihen, että pitäisin huolta, jotta Buugin saisi kotiutettua vanhempieni talliin, sekä haluaisin myös viettää hetken Koolin kanssa.
Viikko tulisi olemaan ihan varmana liian lyhyt aika kotona, mutta sen jälkeen toivottavasti uusi työ ja uudet kuviot veisivät ajatukseni pois koti-ikävästä ja ehkä sen jälkeen, kun ensimmäiset pari viikkoa olisivat takana, voisin taas ajatella kotia ja sinne jääneitä hevosia. Kyllähän mä tiesin, että äiti ja isä pitäisivät hyvää huolta hevosista kotona ja treenaisivat niitä säästeliäästi sillä ajalla, kun olisin itse reissussa. Buugi sekä Kaija olisivat onneksi molemmat vielä niin pieniä että niiden kanssa ei treenattaisi edes suurempia vielä pitkään ja ne saisivat olla varsoja opettelemassa hevosten elämää.
Kotona vietetty viikko lensi todellakin ohitse ja hyvä kun olin kerennyt ottamaan viimeiset tavarat pois matkalaukustani, kun se oli jo pakattu uudelleen ja oli aika nousta junaan, joka vei minut Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja siellä oli aika nousta lentokoneeseen, jonka määränpää oli Sveitsi. Päästessäni perille Royal Gardensiin, sain jättää laukkuni väliaikaiseen säilöön, ennen kuin Kiaran esitteli minulle paikkoja sekä tutustutti tallin muihinkin henkilöihin. Muutamat ensimmäiset päivät Kiaran auttoi minua myös pääsemään kiinni tallin rutiineista Melinan sekä Lucianon avustuksella. Työskenteleminen Royal Gardensissa oli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa, sillä vaikka olinkin kerryttänyt CV:hini kokemusta ratsutalleilta, oli historialliset ratsulajit minulle täysin uusia. Enhän minä voinut muutenkaan sanoa itseäni ratsastajaksi millään mitalla, sillä en ollut taas vuosiin istunut satulassa, ellei hyvinkin läpyskämaista monté satulaa laskettu ratsastamiseksi.
Ehkä aika näyttäisi miten tulisi käymään ja kuinka elämä Sveitsissä lähtisi sujumaan uudessa maassa ja uudella tallilla, varsinkin sen jälkeen, kun saisin rutiineista entistä paremmin kiinni.
|
|
|
|
Post by Karla on Sept 8, 2022 22:38:49 GMT 2
#2
Viimeiset pari kuukautta Karla oli totutellut uuden tallin arkeen. Työskenneltyään useammilla talleilla, oli rutiinien oppiminen nopeasti Karlalle helppoa. Ehkä suurin yllätys naiselle oli se, kuinka hyvin tuo pärjäsi suomellaan tallilla. Tokihan alkuunsa naisen suomi oli hieman ruosteessa, käytettyään niin pitkään pelkkää ruotsia. Tokihan tuo kieli oli aiheuttanut myös hauskoja tilanteita varsinkin alussa, kun varmasti osa oli luullut naista ruotsalaiseksi sen sijaan että tuo olisikin suomenruotsalainen.
Mitä paremmin Karla oli tutustunut Rosenbergeihin sekä muutenkin talliin ja sen toimintaan oli tuo huomannut löytävänsä uudenlaista mielenkiintoa ratsastamista kohtaan. Ikinä ennemmin ei nainen ollut kokenut tällaista mielenkiintoa tuota lajia kohtaan ja tunsikin olonsa aina kotoisammaksi kärryillä, istui sitten mukavissa koppakärryissä tai jenkkikärryissä. Vielä ei ollut kuitenkaan tuonut tuota ajatustaan esiin, vaikka olikin esittänyt muutamia kiinnostuneita kysymyksiä ratsastamiseen sekä varsinkin historiallisiin lajeihin liittyen.
Kesän kuluessa nainen oli saanut myös aktiivisia päivityksiä Koolin kuulumisista ja hiljalleen alkoi näyttää siltä, että orista ei juoksijaa tulisi. Naisen vanhemmat olivat palkanneet tallille uuden työntekijän, joka oli myös alkanut ratsuttamaan Koolia sen jälkeen, kun ori oli jo yhden ratsutussession suorittanut toisen ratsuttajan kanssa. Olihan ori päässyt esiintymään myös ratsukilpailuissakin, vaikkakin vain hakemassa enemmänkin kokemusta kuin sijoituksia. Ensimmäisen kisaratansa Kooli oli käynyt kilpailemassa Adinassa ja sen jälkeen suureksi yllätyksekseen Annika ja Kooli olivat matkanneet Sveitsiin ja kaikista mahdollisista talleista nuo olivat saapuneet juuri Royal Gardensiin.
Kuullessaan jotta parivaljakko olisi saapumassa naisen nykyiselle työpaikalle, oli nainen ollut levoton siihen asti, että oli nähnyt tutun pienen punarautiaan läsipäisen suomenhevosen tallin pihapiirissä. Toki oli miettinyt mitä Annika saattaisi ajatella siitä, että tuo omisi hevosen itselleen, mutta ilmeisesti tuolle oli kerrottu kuinka tärkeä hevonen Kooli oli Karlalle, sillä tuo oli ymmärtänyt täysin sen, että nainen piti hevosta kuin omana lapsenaan. Kisaviikonlopun ajan ei Karla ollut täysin varma siitäkään, mistä tuo löysi aikaa tehdä kaiken sen mitä halusi ja mitä tuon täytyi tehdä, mutta jollain ilveellä nainen silti siinä onnistui ja jopa vielä varastamaan muutaman ylimäärisen minuutin siellä täällä Koolille.
|
|
|
|
Post by Karla on Nov 16, 2022 23:54:03 GMT 2
#3
19.10.2022
Aika nopeasti saavuttuani Sveitsiin ja Royal Gardensiin olin tutustunut Sonjan lisäksi myös Ulriikkaan. Nyt kun Sonja oli palannut Mortin kanssa takaisin Suomeen ja Hopiavuoreen, olin päätynyt lähenemän hieman paremmin Ullan kanssa. Meillä ei ollut kuin viitisen vuotta ikäeroa, varmasti se, että olimme molemmat aika extroverttejä persoonia auttoi siinä, että yhteinen sävel löytyi nopeastikin. Kuitenkaan mitään hurjan pitkiä keskusteluja emme olleet kerenneet ikinä käymään mitään pidempiä keskusteluja sillä kartanon ratsukot olivat kilpailleet aktiivisesti koko loppukesän sekä alkusyksyn ajan sekä itselläni oli toki aikaa mennyt töihin ja niiden opetteluun.
Kuitenkin keskiviikkona meillä sattui olemaan vapaapäivä yhtä aikaa, ja Ulla oli kysynyt minulta, josko lähtisin tuon kanssa ratsastusvaateostoksille. Naisen ehdotus tuli hyvään aikaan, sillä tarvitsin itselleni kisaamiseen soveltuvat vaatteet. Sonjan kanssa olin kyllä kerennyt hankkimaan ratsastukseen soveltuvat vaatteet, mutta mitä olin seurannut muiden kisavalmisteluja, ei niillä voinut ajatella kisakentille menevän. Vaikka olisin varmasti voinut saada apua myös Danielilta tai ehkä jopa Kieranilta, tuntui silti helpoimmalta pyytää apua toiselta naiselta. Ollessamme valmiita lähtemään olin omalla tavallaan innostunut, vaikka samalla minua jännitti enemmän kuin halusinkaan myöntää. Matka meni nopeasti jutellen erinäisistä aiheista ja välillä jopa niiden ulkopuoleltakin, mutta siltikään minusta ei tuntunut, että keskustelumme olisi väkinäistä.
”Mun toivelista on kyllä niin pitkä, että mua ei varmaan kannattaisi edes päästää lähelle mitään varusteliikkeitä” Ulla virnisti ensimmäisen varusteliikkeen tullessa eteemme.
”Onneksi mä en oo vielä hurahtanut. Mun täytyisi löytää kisatakki sekä -housut tällä reissulla koska mä en taida muuten viitsiä lähteä kilpailemaan Koolin kanssa”.
”Ehkä meidän kannattaa aloittaa niistä niin ei ainakaan vahingossa lähdetä kotiin ilman että on ostettu sitä mitä lähdettiinkin ostamaan”.
”Kuullostaa ihan suunnitelmalta”.
Päästessämme kisavaatteiden luo, en tajunnut miten monta eri merkkiä valmisti pelkästään valkoisia ratsastushousuja. Ullalla oli onneksi paljon parempi käsitys siitä, millä merkillä hinta-laatusuhde oli kohdallaan, joten lopulta siirryinkin sovituskoppiin kolmien erimerkkisten housujen kanssa. Onnekseni viimeinen pari, jota sovitin oli täydellinen, joten jo puolet kisa-asustani oli kasattuna. Sovittaessani housuja, oli Ulla kerennyt keräämään itselleen useamman parin myös sovitettavaksi, joten vaihdoimme lennosta osia ja toimin makutuomarina nuoremmalleni. Loppupeleissä nainen päätyi ostamaan kaksi kuudesta parista, joita tuo sovitti ja näin ollen pääsimme siirtymään kisatakkien pariin. Ulla ehdotti minulle vihreää ja harmaata kisatakkia, mutta en kokenut olevani tarpeeksi rohkea sellaisiin väreihin ja käänsinkin tutkimiseni enemmänkin tummansinisten sekä mustien takkien puolelle.
Ulla laittoi minut sovittamaan erilaisia malleja sekä kokoja, jotta oppisin itse huomaamaan, että millainen takki istuisi parhaiten ruumiinrakenteelleni sekä mikä tarjoaisi parhaimman ja helpoimman liikeradan. Lopulta eräs tummansininen, pienellä koriste nauhalla varustettu takki löysi tiensä ostoskoriimme ja olimme omalta osaltani valmiita. Toki matkaan lähti vielä valkoinen huopa sekä kisanumero Koolille, kuin myös pussi heppanameja. Ulla innostui tutkimaan vielä alerekkejä, joista tuo löysi itselleen teknisen t-paidan sekä pitkähihaisen. Reissumme oli kestänyt tässä vaiheessa jo toista tuntia, mikä oli ainakin itselleni täysi yllätys, ja lopulta suuntasimme kassan kautta ulos liikkeestä ja etsimään jonkinlaista ruokapaikkaa jossa saisimme syödä myöhäisen lounaan ennen kuin jatkaisimme shoppailuamme.
|
|
|
|
Post by Karla on Jan 25, 2024 21:35:05 GMT 2
#4
Elämä oli alkanut palautumaan normaaleille raiteille lokakuun lopun jälkeen. Vaikka karanteenin purkamiselle tulikin siunaus niin ylhäältä kuin myös eläinlääkäreiltä, tuntui jotenkin oudolta ajatella, että se olisi oikeasti ohitse. Karanteenista oli tullut oikeastaan jo osa normaalia arkea, joten oli jotenkin ihmeellistä ajatella miten nopeasti se saattoi myös olla ohitse. Ehkä joku oli puhunut siitä, jotta karanteenia alettaisiin purkamaan, mutta tuosta keskustelusta ei ollut mitään muistikuvaa. Olikohan keskustelua käyty useamminkin kuin kerran?
Se, miten nopeasti karanteeni purkautui, pääsi jotenkin yllättämään. Ehkä karanteenin purkukin oli tapahtunut oikeasti pidemmällä aikajanalla kuin mitä siitä loppupeleissä rekisteröinkään. En tiennyt paljonko olin muutenkin jättänyt rekisteröimättä keskusteluista, joita talleilla oli käyty. Kai olin sivuuttanutkin joitain WhatsAppissakin käytyjä keskusteluja ja infoja. Todellisuudesta minulla ei ollut mitään muistikuvaa ja ajatusta asioista, sillä koko syksy oli mennyt omanlaisessa sumussaan. Kai karanteeniaika oli tehnyt minusta omanlaisensa robotin, joka suoritti tottumuksestaan. Ehkä kaikki vuodet hevosalalla olivat opettaneet sopeuttamaan muuttuviin tilanteisiin, joita hevosten kanssa aina tasaisesti tuntui tapahtuvan. Ehkä olin työskennellyt hevosalalla liian kauan ja ehkä tämä olisi merkki siitä, että joko pitkä loma tai alanvaihto voisivat olla ainoat asiat, jotka palauttaisivat taas työkykyni.
Ehkä sekin, että olin joutunut luopumaan molemmista oreistani, oli saanut omanlaisensa alamäkensä aikaan. Toisaalta Salsasta luopuminen ei tuntunut niin pahalta kuin Koolista luopuminen. Kuitenkin minulla oli punarautiaan kanssa paljon pidempi yhteiselo kuin mitä olin voikon omistanut. Ehkä Salsa ei ikinä ollut minulle sopiva hevonen, vaikka olinkin päätynyt orin ostamaan. Kai olin asettanut voikolle suurempia oletuksia kuin mitkä olivatkaan realistisia. Toisaalta se, jotta ori oli tällä hetkellä sellaisissa käsissä, jossa sen potentiaali ymmärrettiin ja jossa Salsa pääsi esittelemään täyden potentiaalinsa. Eihän Koolikaan ollut omani, mutta silti olin saanut pitää punarautiasta oria kuin omaani siitä asti, kun se oli syntynyt. Mahtuihan vuosiin sellaisiakin hetkiä, kun Kooli oli ollut vanhempieni huollettavana, mutta silti olin aina saanut kuulla orin kuulumisista, vaikka olin ollut missä tahansa päin maailmaa.
Eihän eroni Koolista ollut lopullinen, vaikka hetkellisesti punarautias olikin palannut takaisin kotiin. Kyllähän mä ymmärsin, jotta ratkaisu oli paras punarautiasta ajatellen, varsinkin jos orin uraa ratsuna halusi edistää. Ansku oli kuitenkin itseäni huomattavasti taitavampi ratsastaja sekä varmasti paljon parempi viemään oria eteenpäin kuin mitä itse olin. Tokihan ajatus siitä, että joku toinenkin saattoi ottaa krediittiä orin edistämisestä satutti, mutta yritin ajatella asian loogisesti. Enhän tähänkään mennessä ollut kuitenkaan tehnyt täysin yksin työtä Koolin kanssa, vaan vanhempani olivat auttaneet orin kanssa ja pitäneet sitä treenissä silloin kun en ollut kotona. Ehkä nyt, kun karanteeni olisi ohitse, vuosikin vaihtunut ja elämä tasaantunut, saattaisin kysyä, josko Kooli palaisi takaisin Sveitsiin.
Tai ehkä palaaja ei olisikaan Kooli, vaan ehkä minun olisikin aika palata kotiin. Ehkä kaiken tämän jälkeen jonkinlainen töiden välinen jakso kotona olisi juuri sitä mitä kaipasin. Ehkä se olisi väärä ratkaisu ja omanlaisensa luovuttaminen. Elämä oli ajoittain hyvinkin hankalaa enkä tiennyt oikeastaan kenelle puhua, ja mitä kautta löytäisin jonkinlaisen ratkaisun ongelmaani.
|
|
