LH Clave Rune

{Lue sukuselvitys}

ii. Ryhdikäs, jalo hevonen, pitkähkö kaareva kaula, hieno etuosa hyväasentoisine lapoineen, erinomainen rungon syvyys, hyväasentoiset jalat joissa riittävä luusto. Erinomaiset, tahdikkaat, ilmavat, näyttävät liikkeet, pitkä askel. Kylo, 168 cm jaloutta ja eleganssia, hurmasi jo varsanäyttelykehissä niin yleisön, tuomarit kuin erään suuren siittolan omistajat. Raha ja hevonen vaihtoivat omistajaa, ja sirkushevosen pojasta kasvoi Alankomaiden Prix St. Georges -luokkien tähti. Muutama rotuun mieltynyt ammattilainen kasvattajasta ammattiratsastajaan puhuu edelleen hyvin kunnioittavaan sävyyn orin pirueteista, joilla laitettiin kampoihin puoliverisillekin. Omalla tasollaan Kylo menestyikin suorastaan hengästyttävän hyvin, ja tämä menestys alkoi jo ensimmäisenä kilpailuvuotena helpoissa luokissa. Kylo oli eloisa, oppivainen ja älykäs hevonen, jolla oli pilkettä silmäkulmassaan sekä charmia esiintymisessään. Työnsä se otti vakavasti tehden aina parhaansa, ja sen yhteistyöhaluisuus sekä yritteliäisyys teki jokaiseen sen satulaan nousseeseen vaikutuksen. Kilparatojen ja näyttelykehien lisäksi Kylo nähtiin monissa erilaisissa tapahtumissa ja jokusen kerran tiiminsä tärkeimpien jäsenten häävaunuja vetämässä. Oritestinsä kirkkaasti paras, 358 jälkeläistä (paljon barokkiristeytyksiä), maine lyömättömänä periyttäjänä. Haki varsaan sitten ryhtiä, liikettä, hyviä jalkoja, jollain tavalla parempaa luonnetta, Kylo oli kaikkien suositus. 27-vuotiaaksi elänyt ori on jättänyt menestyjiä niin kouluratsastukseen, valjakkoajoon kuin historiallisiin lajeihin.

iii. Elinaikanaan 27-vuotiaana kuollut, 170-senttinen Darcy van Riverspook hallitsi Alankomaiden sekä lähimpien (naapuri)maiden vaikeimpia valjakkoluokkia ollen miltei lyömätön. Lisäksi, aivan kuin mittava, menestynyt valjakkoura ei olisi ollut tarpeeksi, ori nähtiin myös Prix St. Georges -kouluradoilla, joilla se suoritti tasaisen hyvin keräten voittoja sekä sijoituksia myös kouluradoilta. Erityisesti sen ravia pidettiin ja pidetään yhä esimerkillisenä; näyttävä, lennokas ja voimakas ilman hitustakaan kauhomista, eriparisuutta tai muitakaan virheitä. Darcy oli showmies, karismaattinen mutta kylmähermoinen hurmuri, erittäin innokas työskentelemään ja todella herkkä, eteenpäinpyrkivä ja hyvä niin ajaa kuin ratsastaa. Upeat liikkeet, mittava, hieno kilpaura sekä komea rakenne hienosta etuosasta vahvan selän kautta hyvin kulmautuneeseen takaosaan sekä hyväasentoisiin, vahvoihin jalkoihin - ei ihme, että ori oli oman oritestinsä kirkkaasti paras. Kaikin puolin meritoitunut ori kiinnosti tammanomistajia runsain mitoin, ja NIMESTÄ jäikin 232 jälkeläistä (seassa on tosin paljon barokkiristeytyksiä puhtaiden friisiläisten lisäksi). Darcy periytti erityisen hyvää etuosaa sekä hienoja liikkeitään, ja on arvostettu nimi sukutauluissa.

iie. Fetse on hieman harvinainen nimi urheiluhevosen suvussa, sillä tamma itse, samaten sen jälkeläiset yhtä poikaa lukuun ottamatta, toimi sirkushevosena. 164cm korkuinen tamma oli luonteeltaan ideaali friisiläinen ja hevonen ylipäätään; kaikin puolin miellyttävä, älykäs, oppivainen ja sopeutuvainen, äärettömän hyvähermoinen ja kiltti, kuitenkin oman arvonsa tunteva, yhteistyöhaluinen ja sopivalla tavalla eloisa. Yksinkertaisesti hurmaava tamma, joka oli niin työyhteisönsä kuin yleisön lemmikki erottuen aina edukseen. Erilaisten temppujen lisäksi tamma toimi ajaen ja ratsain, eikä se hätkähtänyt mitään, mitä sirkusteltassa tapahtui tai ohjelmanumerossa tuli vastaan. Liikkeiltään sekä ulkonäöltäänkin tamma oli näyttävä ja elegantti, lähempänä barokkityyppiä kuin nykyistä modernia urheiluhevosta. Jalat olivat erityisen hyväasentoiset, mutta myös kaulan liittymät, rungon syvyys sekä yleiset mittasuhteet saivat kiitosta niinä parina kertana, kun se käytettiin näytillä. Pitkän sirkustähden uransa jälkeen Fetse varsoi kuusi varsaa, joille se periytti selkeästi päänsä muodon sekä likipitäen täydellisenä pidetyn luonteensa. Rakastettu tähti kuoli korkeassa 31 vuoden iässä.

ie. Hieman raskastyyppinen, mutta ehdottoman jalo ja elegantti Pinnacle Park Felicia oli 166cm korkuinen kaunotar, jonka askellajit keräsivät suitsutusta silloin kun tamma vietiin jonnekin näytille. Suurimman osan elämästään tamma vietti harrasteratsuna, jolla kyllä kierrettiin erilaisissa keskiaikatapahtumissa sekä leikkimielisissä kilpailuissa. Hyvin satunnaisesti tamma nähtiin helpoissa koululuokissa (kapasiteettia olisi ollut ainakin vaativiin, ratsastajansa vain ei ollut järin kiinnostunut). Näyttelykehistä kiitosta saivat hyväasentoinen lapa ja muutenkin etuosa, hyväasentoiset jalat sekä pään ja kaulan liittymä. Felicia oli aavistuksen hapan hevonen, joka nautti työnteosta ja esiintymisestä muttei ollenkaan halailusta tai mistään sellaisesta. Se toimi niin ratsain kuin ajaen kevyin, pienin avuin, oli eteenpäinpyrkimyksessään, oppivaisuudessaan sekä yhteistyökyvyssään huippuluokkaa, mutta käsiteltäessä herkästi ärtyvä ja äksy. Tammatestissäänkin kymmenen kärkitamman joukkoon sijoittunut Felicia oli jäädä varsattomaksi omistajansa kiinnostuksen puutteen vuoksi. Sitkeästi siitosliisinkiä kärttänyt tuttava sai lopulta Felician liisaukseen kahden varsan ajaksi, ja tuloksena oli kaksi hyvin korrektia, emäänsä vähän modernimpaa mutta yhtäläisen hienoliikkeistä friisiläistä. Molemmissa varsoissa on kykyjä, näköä, charmia, paljon hyviä luonne- ja käyttöominaisuuksia. Oli ansio tamman tai isäorien, Felicia jälkeläisten kohdalla laatu korvaa määrän. Tamma eli 25-vuotiaaksi.

iei. Doitsen oli ylväsryhtinen, kaarevakaulainen ja ilmavaliikkeinen, näyttävä ori. 165-senttinen friisiläinen kilpaili vaativa B-A koululuokissa sekä vaativissa valjakkoluokissa hyvällä menestyksellä. Mikään maanlaajuinen tähti se ei ollut, oman alueensa suurin (friisiläis)menestyjä kylläkin. Ryhdikäs, hieman raskas, mutta muutoin todella korrektirakenteinen hevonen (eräskin tuomari totesi lapakulman olevan millilleen mitä pitikin) sekä ennen kaikkea terve ja kestävä. Oristestissään se pärjäsi hyvin saaden suurimmat kehut liikkeistään sekä yhteistyöhaluisesta, älykkäästä, joskin vakavanpuoleisesta luonteestaan. Se ei välittänyt turhasta koskettelusta tai muiden hevosten läheisyydestä, ja oli vahvasti yhden ihmisen hevonen. Vain 12-vuotiaana tapaturman seurauksena kuollut Doitsen ehti jättää vain 15 jälkeläistä. Sen jälkeläiset ovat hieman raskaanpuoleisia, mutta komeita, hyvähermoisia ja yhteistyöhaluisia, upealiikkeisiä hevosia, joista huomattavan suuri osa päätyi keskiaikalajien pariin, muutama kouluratsuiksi ja yksi terapiahevoseksi.

iee. "Erään hienomman rouvan vaunuhevonen" on kuvaus, jonka yksi tamman jälkeläisen omistaja emätammasta antoi. 166-senttinen Dominica tosiaan oli erään hienompana pidetyn rouvan harrastehevonen, pääosin valjakkokäytössä. Satunnaisesti Dominica sai selkäänsä naistensatulan sekä parhaimpiinsa pukeutuneen ratsastajansa, ja näinä kertoina ratsukko yleensä esiintyi jossakin näytöksessä. Varsinaista kilpauraa Dominica ei tehnyt näyttelyitä tai tammatestiä enempää. Sillä oli kyllä erinomaiset hermot sekä luontaista esiintyjän karismaa, eikä se koskaan jännittänyt mitään. Muutoinkin Dominica oli hyvin miellyttävä käsitellä, ajaa ja ratsastaa, rehellinen sekä yhteistyöhaluinen hevonen. Iän myötä se muuttui hieman happamaksi, mutta 33-vuotiaaksi eläneelle terästamma se sallittiin ilomielin. Dominica itse oli hieman vaatimattoman näköinen tamma, terve ja kestävä, liikkeiltään hieno, mutta rakenteeltaan vain keskiverto. Sen upeus oli olemuksessa. Hyvillä orivalinnoilla Dominican kolmesta jälkeläisestä tuli rakenteeltaankin emäänsä parempia. Mikään superperiyttäjä tamma ei ollut, orit periyttävät varsoille enemmän.

Isän suku © Lissu T.

ei. Ori Santiago tuotiin rodun kotimaasta nimenomaan ajatuksena saada uutta verta Uuden-Seelannin kaventuneeseen geenipooliin. Jo nuorena sitä käytettiinkin verrattain paljon; laadukas rakenne ja miellyttävä luonne toki tukivat tätä päätöstä osaltaan. Santiagosta varttuikin vaikuttava hevonen vaikka sen kilpailu-ura jäikin Uuden-Seelannin rajojen sisäpuolelle. Tasollaan se oli kuitenkin menestynyt ja palkittu kouluratsu, eivätkä oriin jälkeläisetkään ole jääneet seinäruusuiksi, onpa niitä myyty maasta uloskin.

eii. Espanjassa Santiagon lähisuku ei herätä samalla tavoin arvostusta kuin oriin uudessa kodissa. Se edustaa hieman vähemmän käytettyjä linjoja, mutta ei niinkään näkyviä. Isä Excalibur on toki nimekkään ja maassa tunnetun kasvattajan luomus, kiistämättä hyvin liikkuva ja upean näköinen hevonen. Ori on esiintynyt erilaisissa näytöksissä ja tapahtumissa, mutta kilpailtu sillä ei ole ja näin ollen arvo kouluratsastuksen näkökulmasta on lähinnä nimellinen. Excaliburia ei ole myöskään käytetty siinä määrin rodun jalostukseen kuin kenties perinteisemmissä ratsastusmittelöissä menestyneempiä oreja, joten sen vaikutus kotimaassaan on ollut varsin pieni.

eie. Liioin suurempaa näkyvyyttä osakseen ei ole saanut myöskään Santiagon emä Saber. Excaliburin kanssa samassa siittolassa vaikuttanut tamma oli pääasiassa jalostushevonen aikuisuutensa ensimmäiset vuodet. Se myytiin kuitenkin sittemmin Ranskaan ja siellä tamma kilpaili jonkin verran kouluratsastuksessa ja osoittautuikin oikein hyvin liikkuvaksi ja osaavaksi hevoseksi, vaikka ura lajin parissa jäikin lyhyemmänlaiseksi. Myös Ranskassa Saber sai muutamia varsoja, yksi niistä nykyisin maan tunnetuimpia siitosoriita Saberito.

ee. Tammatasolla jalostukseen on paljon käytetty myös Eringiumin jälkeläistä Deaa. Isänsä laadukkaat ja näyttävät liikkeet perinyt ruunivoikko ei tosin ollut ihan yhtä menestynyt kilpahevonen kuin olisi voinut odottaa, tosin fysiikan sijaan rajoittavaksi tekijäksi osoittautui Dean luonne, liiallinen haastavuus ja temperamentti kun eivät sopineet kouluaitojen sisäpuolelle ainakaan suurempaa menestystä katsoen. Dean ensisijainen elämäntehtävä olikin jättää isänsä perintöä tuleville polville ja kapasiteetin osalta siinä tamma onnistui; sen jälkeläiset ovat upeita käyttöhevosia, mutta erityisesti tammoille näyttäisi jääneen myös vaihtelevissa määrin hankalahko luonne.

eei. Uuden-Seelannin iberialaishevosten piirit ovat pienet ja tamma Dean takaa löytyvä Eringium esiintyykin monissa siellä syntyneissä andalusialaisissa. Ihan suotta se ei ole niin vahvasti vaikuttanut maan pienehköön kantaan. Espanjasta aikoinaan tuotu kimo oli sekä rakenteeltaan näyttävä rotunsa edustaja että erittäin osaava kouluratsu. Uransa se tosin teki jo Euroopassa kilpaillen intermediate II -tasolla hyvinkin tasavertaisena lajissa suositumpien puoliveristen rinnalla. Myös jalostuskäyttö oli huomattavaa, mutta Uuden-Seelannin selvästi pienemmissä piireissä vaikutus kasvoi jopa liiankin suureksi. Erittäin tasokkaita jälkeläisiä Eringium toki jätti, joten varmasti sen perintöä tullaan ihastelemaan vielä vuosikymmenien päästäkin.

eee. Pienellä vaivalla selviääkin, että melko rajukin tulisuus ja vahvatahtoisuus ovat periytyneet tammalinjassa pidempäänkin. Dean emä Saranade on lähtöisin Australiasta ja kilpaillut siellä jonkin verran kouluratsastuksessa, hyvinkin vaihtelevasti menestyen. Uuteen-Seelantiin se ostettiinkin lähinnä siitoshevoseksi, joskaan maine tamman luonteesta ei ehtinyt kiiriä kovin pitkälle, Saranade nimittäin lopetettiin kahden varsan jälkeen sen loukattua itsensä tarhassa. Runsaammin varsotetun Dean kautta sen perintö ikävinekin puolineen näyttäisi jääneen elämään.

Emän suku © Serena