Katarina Kuusla - Oh, no, there is no turning back now

Ajalta ennen Royal Gardensiin saapumista, alkusysäys muutokselle. 


Itsensä etsimistä Espanjassa


"Baarin jälkeen
Pesen maskaraa
Liian kallista
Mun kasvoilta
Tää ilta ei
Ei mennyt ihan putkeen
Ei scorei, ei succeet
Vaik mä olin upee"


Taas sitä mentiin, päätyyn ja syvään päähän ja laitaan. Pankkitilin saldoa en kehtaa edes katsoa, sen verran monta kertaa muistan hakeneeni tiskiltä uutta juotavaa illan aikana. Tällä kertaa olin sentään päätynyt omaan hotellihuoneeseeni yöksi, eikä vierestäni löytynyt yhtään kotiin raahattua miestä. Tai naista, kuka näitä miettii. Muistikin oli tallella, samoin mukana ollut omaisuuteni. Positiivista tämäkin. Päässä sen sijaan jomotti ja suussa maistui tuhkakuppi, joten oli parempi kömpiä sängystä ylös hakemaan vettä. Suihkussakin pitäisi käydä että viitsii lähteä aamiaiselle, vaikka kaipa ne täällä ovat nähneet vaikka minkälaista ilmestystä aamuisin.

Aamiainen tuntui huonolta idealta heti ravintolaan astuessani. Kaikkialla haisi pekoni, mikä sai vatsani kääntymään ympäri. Tyydyin siis hakemaan vain kahvia ja tuoremehua, ehkä en koettelisi onneani enempää. Muiden lomailijoiden puheensorina tuntui huudolta ja astioiden kilinä meni suoraan otsalohkooni.

Olin viettänyt Espanjassa jo kaksi viikkoa ja tästä ajasta olin ollut humalassa suunnilleen sen kaksi viikkoa. En oikeastaan ollut edes lomalla vaan pakenemassa kotitilannettani. Äitini oli kuollut hiljattain ja olin joutunut yksin hoitamaan kaikki hautajaisjärjestelyt ja perunkirjoitukset sun muut, koska veljeni ei tietenkään saanut mitään aikaiseksi. Jokaisella pilvellä on kuitenkin hopeareunuksensa ja tässä tapauksessa se oli raha. Olimme kumpikin perineet varsin mittavan määrän rahaa, osakkeita ja muutaman kiinteistön, joten ainakin oma loppuelämäni oli varsin turvattu. En toki voi sanoa kärsineeni muutenkaan köyhyydestä, sen verran hyvin lääkäreille toki maksetaan. Perintö vain mahdollisti mukavan mittaisen tauon tavalliseen arkeen, joten tietenkin suuntasin Espanjan auringon alle.

Äitini ei ollut kuollessaan vanha, mutta vuosikymmenten alkoholismi ja lääkkeiden väärinkäyttö teki lopulta tehtävänsä. Välillä tosin mietin, että veri tosiaan on vettä sakeampaa; turvaudunhan itsekin alkoholiin heti kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Samaa tietä kulkee veljenikin, vaikka päällisin puolin hänkin on elämässään melko menestynyt, mutta niinhän meidän perheessä aina on tehty. Kunhan kulissit on kasassa, ei muulla ole väliä.

Havahduin mietteistäni kun tarjoilija tuli kysymään otanko toisen kupin kahvia. Nyökkäsin ja minulle kaadettiin täyteen höyryävää juomaa. Pitäisi keksiä jotakin tekemistä tälle päivälle, etten astuisi taas baariin heti ovien auettua.

Matkatoimiston sivut osasivat kertoa, että Soriassa pääsisi kesällä tutustumaan San Juan de Dueron luostariin sekä sen lukuisiin kirkkoihin. Harmi että olin päättänyt lähteä Espanjaan keskellä talvea. Muutoin sivusto ei sitten osannutkaan ehdottaa juuri muuta kuin jalkapallon katsomista tai kävelyä joenrannassa. Mahtavaa, olisi pitänyt mennä Fuengirolaan. Aivan sivun lopussa oli kuitenkin kiinnostukseni herättävä maininta: "Ratsastusvaelluksia Sorian kauniissa luonnossa - vain varttin matka keskustasta". Klikkasin linkkiä ja päädyin järkyttävän ison tallikompleksin nettisivuille, jossa kaikki luki tietenkin espanjaksi. Vitutuskäyräni kohosi koko ajan korkeammalle ja aloin jo luopua ajatuksesta tehdä tänäänkään muuta kuin humaltua, kunnes huomasin että sivuston sai myös englanniksi.

Seuraavan tunnin seikkailinkin sitten tallin sivuilla. Siellä kerrottiin tallin tarjoavan vaelluksia turisteille ympäri vuoden, joista osa sopisi myös aivan aloittelijoille. Hinnastokin vaikutti ihan kohtuulliselta. Reittejä näytti olevan jos jonkinlaista, lyhyimmät vain tunnin mittaisia ja pisimmät viisipäiväisiä. "Miksipä ei, kai sitä voisi käydä taitoja verestämässä pitkästä aikaa", mutisin itsekseni ja päätin soittaa tallille.

Puhelimeen vastattiin jo toisen tuuttauksen kohdalla ja yllätyksekseni naishenkilö luurin toisessa päässä puhui englantia. Esittelin itseni ja kyselin olisiko tälle päivälle jotakin sopivaa vaellusta tiedossa. Sattuikin sopivasti, sillä iltapäivällä starttaisi kahden tunnin reissu, joka sopisi myös minunlaiselleni satulaan palaajalle mainiosti. Sain reittiohjeet ja maksutiedot naiselta, joka oli esittäytynyt Irethiksi ja minut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.

Hörppäsin kahvini loppuun ja palasin hotellihuoneeseeni etsimään sopivia vaatteita ratsastukseen, joita ei tietenkään löytynyt. Jouduin kiireenvilkkaa lähtemään vielä kaupoillekin ennen kuin pääsin suuntaamaan kohti Namyshill-nimistä tallia. Istuessani taksissa tunsin pienen jännityksen vatsassani, sillä edelliskerrasta satulassa oli kulunut jo viisi vuotta, ja silloinkin ratsuni oli ollut 24-vuotias suomenhevosruuna, joka vietti ansaittuja eläkepäiviään. "Ehkä se on kuin pyörälläajo, ehkä sitä ei niin vain unohda", ajattelin kun saavuimme perille. Edessäni kohosi valtavan suuret tallirakennukset, joita näytti olevan useita. Kaikkialla näkyi ihmisiä, hevosia ja muutama koirakin pihassa makoili. Ohjeistuksen mukaan suuntasin rakennukseen jonka kyljessä luki "Office" ja astuin ovesta sisään.

Toimisto oli valoisa ja varsin tyylikäs, ei lainkaan sitä mitä olin odottanut. Pöydän takana istui keski-ikäinen nainen hiukset poninhännällä, pukeutuneena T-paitaan ja farkkuihin. Tervehdin ja esittelin itseni, jolloin nainen puhkesi hymyyn ja esitteli itsensä Ireth Echavarriaksi, tallinomistajaksi siis. Hoidimme ensin maksuasiat alta pois, minkä jälkeen hän soitti tallityöntekijän viemään minut ratsuni luo. En tiedä mitä olin odottanut, mutta pian ovesta saapui luultavasti komein koskaan näkemäni mies ja tunsin polvieni suorastaan notkahtavan. Tästähän tulisi mielenkiintoinen päivä.

Orioliksi esittäytynyt mies lähti viemään minua kohti suurta, valkoista tallirakennusta, jossa näytti olevan kymmeniä karsinoita. Käveltyämme kilometreiltä tuntuneen matkan saavuimme karsinan eteen, jossa seisoi punaruskea, suloinen hevonen, jonka nimeksi kerrottiin Ximena. "Se on todella kiltti, kuka tahansa pärjää Ximenan kanssa. Varusteet ovat tässä oven edessä, tarvitseko apua niiden pukemisessa?" Oriol tiedusteli kohteliaasti ja mieleni teki heittäytyä täysin avuttomaksi, mutta tyydyin vain pudistamaan päätäni. Ehkäpä olin tämän reissun aikana tutustunut jo riittävästi espanjalaisiin gigoloihin.