20.4.2024
Stuntiksi paikalle
”Tule maneesiin nyt. Tarviin sua stuntiksi. Goldilla on nyt hyvä fiilis ja haluun et nyt tänne noustaan kyytiin asti. Selkään nousuja on jo treenattu, mutta se jumittaa eikä ilman avustajaa ratsastamisesta tule mitään. Ota kypärä ja ystävällisesti saavu maneesiin”, Kiaran ohjeisti puhelimitse. Olin juuri tullut Lurkin kanssa treenistä eikä muita ratsuttajia oikein enää tallilla ole. ”Jos kuolen, saat selittää sen Ullalle”, vastasin melko kuivakasti pomolleni. Varsinaisesti ei minulla ole mitään ongelmaa nuorten kanssa, mutta en ole ensimmäisenä käsipystyssä nousemassa nuorten selkään ensimmäisiä kertoja. Varsinkaan hevosten kanssa, joita en ole hirveästi käsitellyt. Goldinkin olin taluttanut vain kerran tarhaan ja mitään muuta en ollut ruunan kanssa puuhastellut.
Käsky kävi nousta jakkaralta kyytiin ja seistä hetki paikoillaan. Taputtelin hetken ruunaa ohjat tuntumalla. Sitä on paljon ohjasajettu, joten tietää jo tuntuman. Goldi hieman säpsähti, kun nostin jalan ruunan pyllyn yli. Laskin jalan kuitenkin kaikessa rauhassa jalustimeen ja laskin painon nätisti satulaan. Hengittelin hetken, sillä ruuna tuntuu hieman jännittyneelle. Siirtelin painoa satulassa ja liikuin muutenkin. Ruuna kuunteli mitä tein satulassa, mutta seisoi kuitenkin aloillaan ja Kiaran namitti sekä kehui ruunaa. Ensimmäinen ongelma tuli löytää moottori. Kiaran yritti ensin taluttaa Goldia, mutta päätyikin kävelemään ruunan taakse. Kiaran käytti ruunalle tuttuja äänimerkkejä ja käveli kuin olisi ohjasajamassa ruunaa.
Meillä meni alkuun aika kivasti ympyrät ja kaaret olivat ruunalle helpompia ja käynnissä sekä ravissa sujui yllättävän hyvin. Kiaran pääsi jättäytymään keskelle ja ehdotti liinan ottamista laukkaamisen ajaksi. Teimme yhteispäätöksen, että yritetään käydä kaikki askellajit läpi ja mielellään mahdollisimman turvallisesti sekä ruunalle tutulla tavalla. Yllätyin, kuinka hyvin se nosti laukat ja laukka pyöri hyvin. Toki se nosti ne Kiaranin käskystä.
Ongelma minkä kohtasimme ja mikä pilasi periaatteessa hyvän ensimmäisen kerran, se tapahtui loppuravien aikana. Ruuna ravasi jo kohtalaisen rennosti, mutta ulkoa kuului aivan järkyttävä rysähdys. Ruuna reagoi salamana, pakoon on päästävä. Yritin roikkua kyydissä ja rauhoittaa tilannetta, mutta käännöksissä jalkani heilahteli aika pahasti ja ruuna sai siitä lisää virtaa. Kiaran yritti pysyä perässä ja päästä tilanteeseen herraksi.
”Nyt on vaan pakko pysyä liikkeessä. Mieluummin vauhtia kuin pukittelua tai muuta typerää”, Kiaran puuskutti ja heilutti liinaa, jottei ruuna pyrkisi keskemmälle.
Ruuna kuitenkin pelästyi Kiarania ja kääntyikin seinän kautta ympäri. En ollut siihen yhtään valmis ja tasapaino petti. Pitkät jalat heilahtivat eikä ollut enää mahdollisuutta pysyä liikkeen mukana. Kantapäät kolahtivat betoniseinään ja selkä tärähti puiseen potkuaitaan. Pää edellä kohti maata, mutta samalla tunsin nykäisyn, matka jatkuu eteenpäin. Järkyttävä kipu vasemmassa kädessä ja tajusin ei ole todellista käsi on jumissa ohjissa. Ruunan ohjat oli kiertynyt ranteen ympärille. Yritin oikealla kädellä saada ohjaa irti, mutta roikun yllättävän pitkän matkan ainakin yhden kulman ohjissa mukana. Ruunan kaviot löivät vatsaani ja etujalat kävivät todella lähellä päätäni.
Ohjat katkesivat vihdoinkin ja tunsin kovan iskun päässä. Kaikki pimeni hetkeksi, mutta kuulin ruunan etääntyvät askeleet. Pyyhin hiekkaa silmistäni ja kasvoista. Jostain tulee verta ja Kiaran huutelee jotain, mutta sen verran päässä humisee, etten saanut selvää mitä. Yritin kömpiä ylös ja samalla olinkin melkoisessa tehosekoittimessa. Jäin siis ruunan alle ja sen kyllä tunsin. Kiilaannuin seinään ja tunsin vihlovaa kipua selässä. Vanha kunnon tetsaaminen käyttöön, pitää päästä kulmaan, siellä olen paremmassa turvassa kuin suoralla. Näkö ei ole mikään paras, mutta kuulo alkaa parantua tai sitten se loppuu kokonaan, sillä ruunan askeleita ei enää kuulu.
”Hei ootko hengissä, näin kameroista et täällä on tilanne päällä”, naisääni sanoi kumartuen viereeni. Nojailin puoli istuvassa asennossa kulmaan ja katseen tarkentaminen ei ollut mikään yksinkertainen asia.
”Kiaran ja Luciano saivat Goldin jo kiinni, se on ihan kunnossa vähän järkyttynyt. Mutta oikeasti mikä sun tilanne on, koeta puhua vähän jotain, sulla tulee verta leuasta ja vähän vissiin suustakin. Luciano tuo vettä”, Melina yritti rauhoitella. Yritin syljeskellä hiekkaa ja verta suusta, oikein missään ei ollut voimaa ja etenkin selkää särki.
”Tossa on vesipullo, tota Kiaran tules käymään. Mä otan sen ruunan”, kaikista vierain pomojen edustaja tokaisi ja Melina avasi pullon. Kädet tärisivät sen verran, etten meinannut saada vettä suuhun ollenkaan.
”Joo mä soitan lanssin, ei näytä kauhean hyvälle. Koetas käydä mieluummin makaamaan selälle kuin röhnöttää noin. Melina soita sä, mä autan sen makuu asentoon”, Kiaran tokaisi ja nappasi vesi pullon kädestäni.
Kiroiluti ja jotain murisinkin, yritin vastata parhaani mukaan Kiaranin ja Melinan kysymyksiin mihin sattuu, mutta vastaukseni oli melko lyhyet. Tiedän kyllä, että paras olisi, jos vastaisin ja se rauhoittaisi myös muuta yleisöä. Nyt ei kuitenkaan olla ihan parhaalla juttu tuulella.
”Vituttaa, sattuu ja vähän myös itkettää. Soita Ullalle, yritä kertoa nätisti”, mumisin kääntyessäni kyljelle. Kiaran yritti estää sen, mutta viestitin ettei selällään makaaminen tunnu hyvälle.
”Ottakaa mun saappaat pois, muuten ne leikkaa ne auki”, sain sanottua ennen ambulanssin tuloa.
”Urpo saappaat ja vaatteet on varmaan pienin ongelma”, Kiaran tokaisi ja melkein kuulin miehen silmien pyörähdyksen.
”Miten ruuna, kattokaa sen suu roikuin niin kauan. Aina pitää pilata kaikki loppusuoralla”, marmatin ja sain vastaukseksi ok ok tyyppisiä yksinkertaisia ja sävyttömiä vastauksia.
”Ulla tulee sairaalalle ja vie Keijon Allille ennen sitä”, Melina totesi.
Ambulanssi henkilökunta oli erittäin ammattitaitoista ja nopeasti lääkittiin. Toki hieman harmittaa vaatteet leikattiin. He stabiloivat minut nopeasti tyhjiöpatjalle ja päätuettiin vielä erikseen. Matka ensimmäistä kertaa sveitsiläiseen sairaalaan alkoi.
