Dion kirja

Green Magen kilpailumatka part 2.
Kirjoittanut, omistja (560 sanaa)

Kolea talviaamu herätti Ullan hetkessä. Tänään oli suuri päivä ja jännitys purkautui kipinän kaltaisena energiana ja huonona olona. Heti aamupalan jälkeen Ulla suuntasi tallille hoitamaan Latzin ja Dion välittämättä kuinka sekaiselta näytti. Meikkaamiseen ja kisapukeutumiseen oli varattu riittävästi aikaa iltapäivälle. Jaba-alueella iski valinnan vaikeus, kumman hän ratsastaa ensin. Lähtölistat eivät olleet vielä saapuneet, mutta Dio veti puoleensa rauhallisella olemuksellaan. Latz puolestaan kävi yhä kierroksilla viime illasta, että olisi järkevämpi ottaa kuuma ori ensin. Vaikeita valintoja, mutta kyllä tulinen Latz piti saada ennen verryttelyä.

Orin varustamiseen meni enemmän hieman aikaa, kun ori tahtoi pyöriä hoitopisteellä kuin hyrrä. Uudet hevoset ja ihmiset saivat orin kierroksille, että oli lähes mahdotonta saada huopa tai satula suoraan, tai suojat ykkösellä kunnolla jalkaan. Huonosti laitetut varusteet lisäsivät orin kierroksia, sillä olihan Latz oikea diiva.
Selkään kapuaminen onnistui heti, mutta Latz ei tahtonut olla hetkeäkään paikoillaan. Vyön kiristämisessä oli pientä ongelmaa ja heti liikkeelle päästyä orin askeleet olivat pitkät ja ripeät. LAtz tahtoi kokoajan lyödä laukalle tai raville sekä hidastaminen istunnalla sai orin nykimään päällä. Mitä ei ole ikinä ennen tehnyt. Sieraimet laajoina ori pärski menemään ja kaartamaan kaulaa liioitellusti, että Ullan oli lähes mahdotonta nauttia maisemista.
Talli ja sen väki oli kuin heppatyttöjen suosikkielokuvista: oikean elämän ikoneja. Ajatuksissaan Ulla oli eksynyt Green Magen maastoihin ja kuinka upealta britti nummet voivat näyttää talviaikaan. Portit ja kiviaidat houkuttelivat hyppäämään, ja Latz oli samaa mieltä. Koska lähistöllä ei ollut muita, antoi Ulla pienen merkin nostaa laukan. Hokit kopisten raudikko laukkasi lumista piennarta pitkin valmistautuen hyppyyn. Onnistunut, helppo hyppy ja Ulla sekä hevonen huokui lisää esteitä. Laukkaaminen jatkui avaralla niityllä ja Liukkaus sekä lumi ei ollut este, eikä edes hidaste. Toisaalta porukan ilmaantuminen paikalle sai naisen laittamaan jäitä hattuun. Kaksikko meinaan näytti siltä ettei kuuluisi joukkoon tai edes maisemiin.

Takaisin jaba-alueelle tuli kiire, sillä Dio odotti omaa vuoroon. Nyt kun maisemat olivat pikaisesti nähty, sai Latz jäädä lämmittelemään ja syömään. Dio oli eri mieltä uudesta paikasta, kun selkään noustua alkoi armoton keuliminen. “Ihan sama mikä suunta, mutta ainakin mennään eteenpäin”, Ulla puhui puoliääneen ja tuhansista katseista huolimatta pyysi määrätietoisesti oria liikkumaan. Dio meinasi peruuttaa toisen ratsukon kumoon. “Sorry…”, niin noloa, mutta olkoot.
Koska päivä oli aluillaan ja luokat eivät ollut vielä startanneet, uskalsi Ulla mennä muiden sekaan derbykentälle verryttelemään. Siinä oli naiselle ihailua kerrakseen, kun joka maan kolkasta tuli toinen toistaan loistavampi edustaja. Siinä hän yksin kökötti hevosensa kanssa “yksin täällä suuressa kisassa” asenteella, kun valmentajat kuin ratsastajat puhuivat omalla äidinkielellään. Suomeakin erottui joukosta ja sinne oli pakko mennä nuuskimaan.
Ulla lähti muiden virtaukseen ravaamaan Dion kanssa. Ori eteni jännittyneesti niska korkealla, korvat hörössä hyvin epäammattimaisesti eteenpäin. Ulla tunsi takamuksessa kuinka orin jokainen lihas oli valmiina puskemaan orin täyteen vauhtiin. Onneksi kuuliaisuus pysyi ja ori vastasi kivasti apuihin, että laukka nousi ilman ongelmia. Silti rentous puuttui.

Verryttelyesteillä oli ruuhkaa, mutta tila oli hyvin organisoitu, että kukin vuorollaan pääsi tulemaan. Ensimmäiset hypyt olivat jännittävimmät, mutta Ulla selvisi niistä ratsunsa kanssa. Dio oli herkkunsa ansainnut ja naisen siirtyessä käyntiin tapahtui se maaginen kolahdus, joka sai orin ylimääräisen energian räjähtämään ulos. Tuntemattoman ratsukon hevonen kieltäytyi hyppäämästä ja ratsastaja lensi niskoilleen, että koko este meni kumoon ja kuului kunnon pamaus. Samassa Dio hyppäsi komeasti ilmaan. Ulla pysyi kyydissä ottamalla harjasta kiinni, koska ohjat roikkuivat pitkinä orin kaulalla.
“Huh, ei enää ikinä noin. Ainakin Kiaranille on todistettu sun ilmahyppy osaaminen”, Ulla hymähti itsekseen ja seurasi kauhuissaan kuinka tippunutta yritettiin auttaa ylös. Onneksi tilanteesta selvittiin mustelmilla.

Hannaby Hanami Week- katsaus torstailta
Kirjoittanut, omistaja (546 sanaa)

Estekilpailut Ulriikan osalta ei mennyt aivan kuten hän oli ajatellut niiden sujuvan Keskiviikkona Ulriikka oli vielä hevosten kanssa hyvässä vireessä. Kummatkin andravida oriit, Latz ja Dio, olivat tottuneet ympäristöön ja valmennuksessa hypänneet sujuvasti esteiden ylitse.
“Varma voitto”, Melina kehui Ulriikan ja Ainon suorituksia valmennuksessa. Rautias laukkasi rennosti kaula kaarella kohti okseria, eikä Ulriikka häirinnyt oria istunnalla tai ohjastuntumalla. Pehmeä ja tasainen suoritus, niinkuin Latz ratsastajaltaan vaatiin.
“Aivan loistavaa”, Melina odotti innolla huomista koitosta. Aino ratsasti Dion, joka kävi hieman kierroksilla. Muutama ilopukki sinne tänne ei pilannut keskittymistä.
“Dio on vauhdikkaalla päällä”, Ulriikka virnuili Ainon suuntaan, kun Dio jatkoi pienimuotoista rodeota esteiden jälkeen. “Jep, onneksi sinun murheesi huomenna”, Aino kannusti Dion täyteen laukkaan kevyessä istunnassa. Törmäysvaara tulee, Ulriikka kikatti hiljaa ja kannusti Latzin vauhtiin. Huomasi, että rautias rakasti ratsastaa aikaa vastaan.

Kisapäivänä Latz oli vielä verryttelyssä vetreä ja kuuliainen, mutta varsinaisella kisaradalla jännitys valtasi ratsastajan, ei niinkään hevosen. Hetkessä Ulriikka unohti olla rento ja rennosti alkanut suoritus muuttui vesiesteellä kaaokseksi. Latz alkoi epäröidä hetkeä ennen isoa hyppyä, että Ulriikka erehdyksessä otti liikaa ohjasta ja jännitti reidet kiinni satulaan. ‘Ahaa, jarrut pohjaan’, tuumasi Latz korvat hörössä ja hämmentyneen hörähdyksen saattelemana teki tyylikkään liukupysähdyksen vesiesteen eteen. Voi nolo, Ulriikka tuumasi ja yritti saada raudikon takaisin linjalle. Latz eteni kauemmas esteestä Terre à Terre- tyylisellä liikkeellä. Onneksi rata pääsi jatkumaan, vaikka ratamestari oli kysynyt keskeytetäänkö. No ei todellakaan, vaikka toiset neljä virhepistettä tuli vikalla esteellä.
“Voi kurjuus”, Aino huokaisi, kun Ulriikka ravasi ratsun kanssa takaisin verryttelyalueelle. Hän ei vastannut naisen kommentille mitään, vaan jatkoi kierroksilla käyvän orin verryttelyä leuka kiinni rinnassa ja silmät hiukan verestäen. Hänellä oli vielä runsaasti aikaa rauhoittua ja kerätä voimia ennen Dion suoritusta, mutta olo oli mitä tukalin.
“Noh, olisi se voinut huonommin mennä, kai”, Aino huokaisi uudestaan ja seurasi kauempaa ratsukon verryttelyä.
“Sitä mieltä olet? Toistaiseksi 20. sija. Saa nähdä miten loppupeleissä käy”, Ulriikka hyppäsi alas ja antoi Latzille runsaat taputukset. Ainakin ehjässä selvittiin, nainen ajatteli.

Dio oli vaihteeksi omaa luokkaansa. Ulriikka odotti varmajalkaisen puomien kyttääjän ottavan tarpeeksi tuulta alleen, mutta auta armias kun ratsukko pääsi radalle. ‘Tyttöjä, tyttöjä!’, Dion ajatukset olivat aivan muualla kuin esteiden hyppäämisessä. Iso yleisö, kauhea. Kukat esteiden pielissä, evästä. Lentävä lintu, uhka. Ulkopohje, käänny vasempaa. Korjaava sisäohja, kieltäydy.
Dio erittäin harvoin pudottaa puomeja, mutta tänään tuli tehtyä henkilökohtainen ennätys.
“16 vitun virhepistettä ja viimeinen sija”, Ulriikka tuskaili ja pystyi vain kuvittelemaan koulukonkarien häpeilevät kasvot.
“Kiaran tappaa mut”, Ulriikka vaikeroi ja hyppäsi alas kierroksilla käyvän hevosen selästä. Siinä oli Ainolla pitelemistä.
“No sitten saavat itse yrittää paremmin”, Melina yritti kannustaa omaan näkymättömään kuoppaan vajoavaa Ulriikkaa.
“Jos tämä oli yksi farssi, miten käy PowerJumpin”, itseluottamus omiin ratsastuskykyihin oli kadonnut taas hetkeksi aikaa. Nyt olisi kunnolla tauon paikka.

Kahvilassa Ulriikka ja Melina seurasi Ainon verryttelyä Dion kanssa. Ruunikko korskui ja örisi minkä pääsi, eikä edes Ainolla riittänyt voimia orin pidättelyyn.
“Se on kevät nyt”, Melina hymyili, mutta sai vaimean tuhahduksen vastaukseksi. Ulriikka piti katseeni horisontissa hänen oli vaikea ajatella mitään muuta kuin mönkään menneitä suorituksia. Pelko, että menettäisi ratsuttajan uran oli suuri.
“Hei, Ulriikka Arvo?”, muutama nimeltään vieras ratsukkopari ohitti Melinan ja Ulriikan.
“Joo, kuka kysyy?”, Ulriikka hieman epäröi. Onneksi eivät olleet toimittajia.
“Hevosesi ovat upeita, todella kauniita”
“Vai niin”, Ulriikka vastasi eikä osannut tulkita oli kyse vittuilusta vai sitä, että olihan Dio aika epätavallisen värinen. “Kiitos, mutta pitää mennä”, Ulriikka nousi ylös ja kiirehti hotellihuoneeseen. Tämä alkoi jo olla liikaa. Onneksi Melina pelasti tilanteen alkaen kertoa Royal Gardenista kahdelle vieraalle.