Mangovia Fall Fest osa 1 (586 sanaa)Ulriikka oli ahkeraan treenannut hevosten kanssa tulevaa matkaa varten, mutta eniten hän oli keskittynyt Trixien uudelleenkoulutukseen Loiuksen ohjaamana. Pari ensimmäistä viikkoa ruunikkoa tammaa oli totutettu kapsonin käyttöön maasta kuin selästä käsin. Loius halusi huolellisesti perehdyttää Trixien alkeisiin kuin Ulriikan syvemmälle klassisen ratsastuksen periaatteita. Jokainen kartanon kouluhevonen kuin estehevonen oli koulutettu klassisen ratsastuksen tapoja kunnioittaen, ja Trixie oli ottanut muutoksen hyväntuulisena vastaan.
Maneesissa oli kunnon työtunnelma menossa. Tuleva kouluohjelma sisälsi paljon siirtymisiä ja volteilla ratsastamista, joten ratsukko treenasi ahkerasti siirtymisten lisäksi avotaivutusta.
“Ja miksi?”, Ulriikka kysyi, kun Loius pyysi voltin jälkeen jatkamaan avotaivutuksessa suoraa uraa pitkin.
“Avotaivutus opettaa hevoselle suoruutta. Hevonen oppii miten kulkea käyntivoltilla voltilla tai laukka ympyrällä suoraan eikä vinossa. Lisäksi avotaivutus on hyvä kokoava liike, että Trixiessä näkee miten se kohoaa edestä”, Loius vastasi ja seurasi kaksikon treenaamista kehuen sopivissa väleissä ja antaen neuvoja, kun oli tarve. “Takaosa karkaa, ota vähän ulkopohkeella vastaan ettei katoa kokonaan. Käänny reilusti lantiosta avotaivutuksen mukaisesti”, Loius neuvoi väliin.
“Ahaa”, Ulriikka totesi ja hikikarpalot otsalla jatkoi Trixien ratsastusta eteenpäin avotaivutuksella. Vaikka askellajina oli käynti ja sivun päädyssä piti nostaa laukka, oli Ulriikka aivan poikki. Hiestä märkänä ruunikosta tammasta puhumattakaan. Hetken aikaa Ulriikka oli ajatellut, ettei kouluratsastus olisi se juttu. Mutta mitä pidemmälle Trxien kanssa hän eteni, sitä enemmän hän alkoi pitää kyseisestä lajista. Pitäisikö harkita uran vaihtoa.
Trixie oli hyvin kuulolla ja reagoi Ulriikan istunta-apuihin heti. Pysähtymiseen riitti kevyt reisien puristus ja ajatus liikkeen pysäyttämisestä. Puolestaan liikkeelle lähdettiin kevyestä pohkeesta ja lantion heilautuksesta, kuitenkaan tekemättä liikkeestä tuuppaavaa. He eivät ole mitään koulutuuppareita.
“Oikein hyvä siirtyminen. Ota vielä muutama ravi-laukka siirtyminen ympyrällä. Sitten riittää”, Loius ohjeisti ja seurasi tarkasti minne tamman sisätakajalka menee. “Sillä on selkeä estehevosen laukka. Tamma on kokoajan valmiina ponnistamaan ylös”, Loius huomasi, mutta ei ollut varma huomasiko ratsastaja.
“On vai”, Ulriikka kysyi ja yritti kaikin voimin pysyä enemmän pystymmässä. Laukassa tuli melkein automaattisesti nojattua enemmän eteen, vaikka maneesissa ei ollut esteen estettä.
“Kyllä. Puolipidätä ja yritä saada enemmän takaosaa alle. Voit kevyesti kohottaa kuolainohjia ja katsoa suostuuko se kokoamaan itseään enemmän”, Loius neuvoi ja Ulriikka näytti hämmentyneeltä. Siitä huolimatta hän kokeili ensin pidättämällä kapson ohjasta ja sitten kohottamalla kuolain ohjaa. Käytössä oli varsikuolain, sillä Trixiestä oli tullut hyvin herkkä kuolaintuntumalle. “Hyvä just noin. Nyt on parempi liike. Pidä tuntuma mielessä. Lopetetaan tähän, ettei tule liikaa kerralla”, Loius hymyili ja seurasi ratsukkoa maneesista ulos.
“Menettekö maastoon?”, Loius kysyi ja silitti tamman turpaan.
“Joo ajattelin. Niin nätti syyskeli”, Ulriikka pyyhki hikeä otsalta. Trixie puuskutti ja mutusteli kuolainta.
“Hyvä, hyvä. Muista käyttää kapsonohjia”, Loius iski silmää ja poistui paikalta. Ulriikka jatkoi matkaa maaston antaen kuolainten ohjien roikkua tamman kaulalla ja yhdellä kädellä pitää kapsonohjia. Ohjien pitäminen yhdessä kädessä oli haastavaa, puhumattakaan että kaikki neljä ohjaa pitäisi olla yhdessä kädessä. Ulriikalla oli mennyt kädet solmuun useamman kerran ja enemmän menee solmuun, kun kaikki tapahtuu istunnalla, äänellä sekä ohjista tarpeen mukaan.
“Vaikeaa, vaikeaa”, Ulriikka silitti tamman hien karkeaa kaulaa. Trixie pärski tyytyväisenä ja käveli ripein askelin lehtien täyttämää maastopolkua.
“Hiljaaa”, Ulriikka pidätteli kapsonista, kun Trixie olisi tutulla väylällä ruveta laukkaamaan ja ravaamaan. “Hei, pitäisi ottaa rauhaksiin”, Ulriikka virnuili ja puristi reisiä yhteen sekä teki puolipidätteitä runsaasti. Trixie rauhoittui ja venytti niskaan kuin sanoakseen: hyvä on, ei väkisin.
Ruska oli saapunut myös Sveitsiin, kun vihreä oli vaihtunut punaisen ja oranssin eri sävyihin. Ulriikka ihaili maisemia ja samalla maisema toi mieleen oman kotimaan. Ajoittain hän ikävöi Suomea, mutta onneksi pääsisi pian kisamatkalle tutuille maille. Nimittäin Mangovia oli suhteellisen lähellä Ulriikan kotipaikkakuntaa.
“Noin hienosti tehty”, Ulriikka hyppäsi päätallin pihassa alas selästä. Vyön löysäys ja jalustimien nosto. Tallissa Trixie saisi hyvän pesun ja solarium lämmittelyn.
