|
Post by Kiaran on May 10, 2022 21:59:10 GMT 2
❈ Yhteinen tarinakirja niin kartanon työntekijöille kuin hetken vierailijoille, jotka tahtovat tarinoida kartanolla ilman omaa päiväkirjaa tai tarina ei liity pelkästään omaan tai vuokrahevoseen.
|
|
|
Post by Daniel Helanto on Nov 10, 2022 22:25:42 GMT 2
”PONEJA, miksi kartanon pihassa juoksee liikaa poneja. Eihän meillä ole poneja. Äkkiä orit karsinoihin ja hevoset pois käytäviltä”, kaikui Kiaranin huuto kartanon pääovelta asti. Olin juuri vaihtamassa aamun ensimmäistä hevosta pois ja pyöräytinkin pikku herra Zeuksen rivakasti lähimpään karsinaan. Koko tallin henkilökunta kiiruhti pihaan ja tosiaan siellähän niitä viipotti vapaana. Olin onneksi ensimmäinen ratsuttaja, joten liikkeessä meillä ei muita ollut. Zeuksenkin olin tullut liikuttamaan melkein omalla ajallani, kun selvisi että Emilkin on hieman liian aikaisin ollut ruokkimassa. Aamusumut olivat pikkuhiljaa hälvenneet, mutta silti ponien ilmestyminen kartanon pihaan oli täysi mysteeri. ”Koettakaa ajaa ne, vaikka maneesiin tai kentälle. Emil hae mönkijä ja käy laittamassa kaikki mahdolliset portit kiinni”, Kiaran jatkoi ohjeistamistaan. ”No voi taivas, onhan ne söpöjä, mutta mistä ne tänne ilmestyivät ei tällä vuorella ole muuta tallia”, totesin Ullalle hämmentyneenä juostessani kohti maneesia, jotta saisin portin auki ja liinoilla viritettyä pikku johteen. Ulla oli mukana liikkeessäni ja saimme aika tehokkaan johteen maneesin ovelle. ”Noin nyt ne ovat kaikki maneesissa mitäs sitten?”, Ulla totesi. ”No alat ratsastamaan niitä vuorotellen tietenkin”, totesin naurahtaen, kun tilanne oli pikku hiljaa ohitse. Päädyimme ottamaan erikoisesta 15 ponin laumasta videota, kun ne rallittivat maneesissa ja julkaisemaan sen niin paikallisiin facebookryhmiin, twitteriin, kuin myös tiktokkiin. Nopeasti some alkoi olla hereillä ja poneja alettiin tunnistelemaan yli 20 kilometrin päässä sijaitsevan ratsastuskoulun pihattoponeiksi. No Kiaran soitti yrittäjille, jotka eivät millään voineet uskoa, että olisivat heidän ponejansa. No sillä välin, kun he lähtivät itse tallille työntekijöiden apuun Kiaran palasi kartanolle. Minä ja Ulla saimme tärkeän tehtävän eli valvoa ettei mitään vakavaa tapahdu. Tosi helppo homma ripustaudumme siis kattoon, niin meille ei ainakaan satu mitään. ”Omistajalla on vain traileri, joten sovimme että laskutan ponien kuljettamisesta, mutta kotona ei ole yhtään rekkaa. Daniel onko sinun rekkasi mahdoton saada apuun? Meidän on vielä renkaan vaihdossa, yksi on euroopassa hakemassa myyntihevosia ja kaksi on vuokrattuna. Rengasliikeessä aloitellaan varmaan tunnin sisään työt, että sen jälkeen voisi tietysti silläkin ajaa, mutta haluaisin kyllä mahdollisimman nopeasti ponit pois. Ihan vain, ettei Melina keksi mitään typerää ja kohta meillä on täällä ponitallikin. ”Voin hakea rekan, se on ihan helposti irrotettavissa, menee viisi minuuttia, kunhan vain pääsen perille kahdenkymmenen minuutin päästä, olen viimeistään takaisin, jos lähden heti”, laskin aikataulua. Onneksi rekka on juuri tankattu, koska olin käynyt edellisellä viikolla vaihdattamassa siihenkin parempaa rengasta talviolosuhteita varten. Rekan haku ei ollut sen erikoisempi, kuin vain autolla rekalle ja rekka käyntiin. Kun auto keräsi paineita irrotin sen virroista, siirsin sivuterassin kalusteita hieman ja ajoin markiisin sisään. Nostin tukitassut ylös ja olin valmis. Ajelin rauhallisesti tallille, koska rekka ei ollut vielä oikein lämmennyt ja muutenkin vuoristo tiet tallille ei ole mitään kaikkein leveimpiä. Ulla ja Karla olivat pyydystäneet jo poneja kiinni ja Emil otti ponin kerrallaan lastaukseen heti kun sain sillan auki. Portilla oltiin tarkkoja, ettei kukaan vain pääse karkuun. Kiaran ja minä varmistimme, ettei kukaan ala vastustamaan lastausta. Varsinainen ajomatka oli se mihin meni eniten aikaa, joten pyrimme viemään mahdollisimman monta ponia kerrallaan ja sen vuoksi rekkani perään lisättiin tallin 4 hevosen perävaunu. Ainoa mikä sieluuni asti särki oli väri yhdistelmä ja ajatus noin ison yhdistelmän ajamisesta kylän läpi. Ulla lähti mukaani, koska ei päästä liikuttamaan hevosia ennen kuin ponit ovat saateltu omaan kotiin. Ullalla oli myös selkeästi takaa-ajatuksia, miksi halusi retkelle mukaan. Matkojen aikana puhuimme paljon nuorten hevosten ratsastamisesta Kiaranin tyyliin. Se on meille molemmille vielä niin ”vierasta” tai tuntuu niin oudolle ratsastaa barokkituntumalla. Ulla halusi, että menisimme yhteiselle tunnille, sillä en ollut itse vielä Kiaranin barokkitunneilla ratsastanut ja Ulla halusi kerrata rauhassa ja sen vuoksi aloittelijan kanssa se olisi paljon mukavampaa. Lupasin harkita mutta tämän poni rallin jälkeen emme kyllä ehdi tehdä yhtään mitään ylimääräistä. Ponien kotitallilla kaikki hoitui nopeasti ja henkilökunta toimitti purkamisen niin ripeästi, että Ullan kanssa meille jäi vain tehtäväksi aukoa sillat ja väliseinät. He myös tunnistivat helposti kenellä ei ollut omaa riimua ja palauttivat ne meille. Omistaja lähti itse seuraamaan meitä trailerin kanssa ja lupasi hakea itse parin, niin loput mahtuisivat pelkkään rekkaan. Kartanolla lastaamisen jälkeen omistaja kävi katsomassa kartanon vahinkoja, mutta Kiaran tuntui yllättävän rennolle. Tokin veikkaan, että sisällä kartanossa oli hieman eri ääni tai ainakin kartanon verhot heiluivat siihen tahtiin, ettei kaikki olleet ihan tyytyväisiä tilanteeseen. Toisen kuormani sain tyytyä viemään yksin, sillä Ullaa tarvittiin nyt tallilla ja hän aloitta heti ratsastukset. Myös Lucian ja Melina saapuvat ratsastamaan aikaisemmin kuin normaalisti tai ainakin näin Kiaran julisti. Hän soitti tilan yleismiehen lanaamaan maneesin huippu kuntoon ja Emil lupasi, että seuraava ratsuni odottaisi valmiina, kun pääsen poneista eroon. Jätettyäni ponit kotitallille sain vielä lukuisat kiitos sanat ja halaukset, sekä lahjakortin läheiseen supermarkettiin. Päätin samalla hakea sieltä herkkuja ja muuta hyvää tallille. Ilmoitin vasta kaupalta lähtiessä aikatauluni Emilille. Kannoin tallitupaan pari säkillistä herkkuja ja laittelin ne ripeästi kaappeihin, laatikoihin, koreihin ja jääkappiin. Kaikkea hyvää melkein 150 euron lahjakortilla melko edullisesta marketista. Ilmoitin sen myös työ wa ryhmään ja kirjoitin pöydälle lapun, jonka allekirjoitin ’Niiltä poneilta’.
|
|
|
Post by Kiaran on Nov 16, 2022 16:17:09 GMT 2
Lastenvahdit saapuvat (1073 sanaa) // kirjoittanut, omistaja
Kevyt ensilumi oli satanut kartanon päälle yön aikana ja puolestaan kirkkaana aamuna iso hevoskuljetusauto tuntemattomalta kuriiripalvelulta kaartoi kartanon parkkipaikalle. "Mitä nyt", Melina huokaisi kulmat kurtussa ja kurkista pihalle oleskeluhuoneen ikkunasta. Nainen raotti verhoa enemmän nähdäkseen, että Kiaran, Vellu, Yasmin ja Ulriikka sekä Daniel ottivat uusia hevosia vastaan. "Ei taas", Melina huokaisi ja hörppäisi kuumaa juotavaa hieman turhautuneena. "Älä huoli. Hän ei tarkoituksetta hakenut poneja kartanolle", Luciano tuli kahvikupin kanssa samalle ikkunalle seuraamaan pihan tapahtumia. "Minä jo säikähdin, että mies on lopullisesti seonnut", Melina huokaisi helpottuneena syvään ja lämmitti käsiä lämpimän kupin ympärillä. Päätä puistatten seurasi parkkipaikan vilskettä. Ulriikka tuskin pysyi paikoillaan nähdessään poneja. "Olen hetken seurannut tuota touhua. Daniel puhutteli, että pihattoon tarvitaan vanhempaa hevosverta pitämään nuoret kurissa", Luciano sanoi rauhalliseen sävyyn ja hörppäsi kuumaa juomaa. "Sille miehelle mikään ei ole tarpeeksi", Luciano lisäsi pienen virneen kera viitaten kartanon hevosmäärään. "Yksityispaikoista ei ollut kysyntää, joten miksi Kiaran ei täyttäisi niitä loppuun palaneilla hevosilla - tai millään muullakaan", Luciano kohotti kulmia kysyvän ilmeen kera. Melina ei tiennyt mitä sanoa. Hän oli hieman huolestunut, ettei yksityistalliin ollut tullut asiakkaita. Puolestaan työntekijöitä oli tullut odotettua enemmän ja kartanon hevoset menestyneet sen verran kilpailuissa, ettei rahasta ollut pulaa. "Vai niin. Jostain sellaisesta oli puhetta. Kiaran saa alkaa pitää lasten ja nuorten tunteja, kun kerta poneja otti", Melina naurahti ja Luciano puhdisti päätä. Eikös avotaivutus- kurssilla ollut muutama nuori ratsukko ja pirteästi Kiaran oli heidän kanssa selvinnyt, Luciano ja Melina muisteli viikon takaista tuntia. Royal Gardens oli jyrännyt Chalaisissa kaikkien suosioon, että paikalliset pienet kuin suuret ratsastuskoulut ja yksityistallit olivat jääneet sivuun. Paitsi naapuritalli Royal Stables oli alkanut herättää huomiota raskastekoisilla puoliverihevosillaan. "Vielä tuskin on hätää", Melina rauhoitteli itseään ja käänsi katseeni Lucianoon. Luciano nyökkäsi ja pohti hiljaisuudessaan kartanon tulevaisuutta.
Lucianon ja Melinan juorutessa kartanon lämmössä Kiaran otti uudet hevoset vastaan. "Noniin, ihan rohkeasti auttamaan. Jokainen saa yhden talutettavaksi", Kiaran sanoi ja kuittasi kuriirille hevosten vastaanottamisen. Ulriikka oli iskenyt silmänsä heti oven takana pälyilevään ruunikkoon puoliveriseen. Vaikka he eivät ollut oria etsineet, Ruska oli luonteeltaan sen verran säyseä ja flegmaattinen, että sopisi nuorien orivarsojen kaitsimiseen oikein hyvin. "Oi, voin ottaa Ruskan", Ulriikka hymyili ja tarttui tummamvihreään riimuunaruun. Ruska asteli hieman epävarman oloisena hevosautosta ulos ja sieraimet laajoina skannasi ympäristöä. Yasmin otti vastaan seuraavan ja piti narun päässä hurmaavaa rautiaankirjaavaa cob-ruunaa. Pete oli omistajan mukaan hyvä laumanvartija ja pitää kuulemma huolen, ettei pohjasakka jää ilman huomiota ja seuraa. Samoin muistuttaa ettei koko ole ratkaiseva asia, vaan kotona saanut itseään isommat pomottelijat kuriin. "Ruska kyllä valloitti mun sydämen", Ulriikka sanoi ääneen leveän hymyn kera ja silitti orin kaulaa. Heillä oli orin omistajan, Elena Sterrenbrosin, kanssa sopimus, että Ulriikka sai liikuttaa oria kevyesti ja käydä satunnaisesti tallin omissa kisoissa, mutta kauemmas isompiin kisoihin ori ei ole enää välttämättä lähtemässä ellei omistaja itse tahdo kisata orin kanssa. Kaikki hevoset pääsivät kevyeen sileään ja maastokäyttöön kartanolla, ettei tarvitse ihan tyhjän päällä olla. Toki pihatossa tulee liikuttua paljon, sillä pihatto tarjosi paljon liikkumatilaa vaihtelevassa ympäristössä. "Pete on kyllä hurmaavaa nimestä huolimatta", Yasmin virnuili ja silitti paikoillaan olevan ruunaan turpaa. "Vähän tylsän oloinen", Ulriikka naurahti. "Älä sano noin", Yasmin virnuili. Nainen oli ihan valmiina maastoilemaan rauhallisen ruunan kanssa. Olihan naisen vauhtivuodet loppuneet aikoja sitten.
Kaksi ruunaa (tai no ori ja ruuna) riitti tämän hetkisen orivarsalauman valvomiseen, mutta tammalaumaan tarvittiin kolme kaunotarta opettamaan nuoret tavoille. Ei sillä, etteikö tammat muka osaisi käyttäytyä paremmin kuin rälläävät oripoikien alut. "Voi vitsit onko tuo Ludmila", Ulriikan silmät kiiluivat, kun Daniel talutti kulomustan sinisilmäisen tamman ulos hevosautosta. "Voi kyllä. Eikös se ollut Lumin emä?", Daniel hymyili ja piteli kuvankaunista tammaa narun päässä. Tamma katseli ympäristöä mielenkiinnolla ja päästi hennon hirnauksen. Vastaukseksi tamma sai usean hirnauksen kauempaa ja tamma katseli äänen suuntaan korvat hörössä. "Ja just Lumi pääsi isojen tyttöjen sekaan päätalliin. Mikä sattuma", Ulriikka naurahti. Enää olisi kaksi tammaa otettavana ulos hevosautosta ja nämä kaksi olivat isohko latvianpuoliveritamma Monica ja tummanruunikko newforestin ponitamma Guru. "Täällä ei ole ollut poneja sitten ikuisuuden, jos viime kerran kaaosta ei lasketa", Kiaran totesi ja talutti Monican ulos. Tamma käveli korvat niskassa kiinni ja ylähuuli rutussa valmiina tarttumaan ensimmäiseen asiaan mikä sattuisi eteen. Punaisessa tammassa oli luonnetta ja Kiaran tunnetusti piti kuumista hevosista. Vellu sai puolestaan pienemmän hapannaaman talutettavaksi. Tympääntynyt poni hirnui kimeästi uudelle paikalle ja korvat hörössä odotteli vastausta. "Noin viedään kaikki yksityistalliin kotiutumaan ja tottumaan toistensa seuraan", Kiaran ohjeisti ja lähti Monican kanssa edellä. Punainen tamma otti muutaman raviaskeleen ja käveli korvat linkussa miehen rinnalla.
Monica oli juuri sellainen punainen paha, mihin Kiaran osasi varautua omistajan puheiden perusteella. Hyvän välimatkan päässä tamma luimi kaukana oleville vieraille hevosille. Punainen paha sopii oikein hyvin tammalauman pääpomoksi, sillä Monica pitäisi laumassa oman asemansa hyvin hallussa. Monica oli oikea the-kuningatar. Perässä sipsutti Daniel kanssa Ludmila ja kulomusta ei ollut yhtään ihmeissään uudesta paikasta. Ludmila oli kuulemma oikea äitihahmo, että tamma tuo sopivasti pehmeää kontrastia Monican järeään tapaan johtaa laumaa. Vellu sai kiskoa pientä hapannaamaista ponia perässä, vaikka Guru ei tuntunut ottavaan minkäänlaista asennetta tai kontaktia uuteen ihmiseen. Ihan sama, tee mitä haluut, tamma tuntui sanovan naiselle. Laumassa kuulemma osasi pitää jöötä olematta mitenkään ilkeä, että sen verran ponitammaa kiinnosti muiden johtaminen. "Tässä on hyvä lauma kasassa", Ulriikka tuumi ääneen ja talutti Ruskaa. Ruska oli iso puoliverinen ja ei ihan mahdottomassa eläkeiässä. Ori käveli rauhallisin askelin ja hieman epävarman näköisenä vilkuili Ulriikan suuntaan. "Hieno poika", Ulriikka kehui ja oli suorastaan innoissaan, mutta Kiaranin tähden yritti pysyä rauhallisena. Yasmin käveli Peten kanssa jonon perällä. Pete nautiskeli maisemista ja uusien hevosten seurasta ja viisikko pääsi yksityistalliin nauttimaan toistensa seurasta. Tulevina kollegoina piti heidän tulla edes toisilleen tutuiksi, ennen kuin päästää pihattoon kaitsemaan nuorukaisia. Olihan pihatossa suhteellisen kapea rako aitausten välillä, että Monica ja Ruska ainakin pääsisi rapsuttamaan toisiaan - tai Monican tapaan näykkimään toisiaan. Monica varmasti pitäisi rajarauhasta huolta. "Noin. Nyt ne saavat syödä rauhassa ja olla hetken toistensa seurassa. Huomenna tai ylihuomenna voidaan siirtää pihattoon ja katsoa miten käy", Kiaran sanoi ja ohjeisti kaikkia käymään hevoset läpi. Hevosilla oli pitkä matka takana, että pienet ruhjeet ovat mahdollisia. "Jaha, nyt pitää mennä jatkamaan paperityöt loppuun ja infoa omistajille, että hevoset ovat turvallisesti perillä. Hei hei", Kiaran poistui puhelin kourassa ja muut jäivät ihmettelemään uusia asukkaita. "Pitäisi varmaan varusteet hakea", Daniel ehdotti ja Ulriikka sekä Vellu lähti miehen avuksi. Yasmin tarttui vierasharjoihin ja alkoi käymään rautiaankirjavaa ruunaa läpi. Orin jouhissa ja vuohistupsuissa oli selvitettävää. Kartanolla oli vaihteeksi menossa paljon menoa ja vilskettä. Arvokilpailut ja nuorten iltakisat sekä tämä uusi ylläpitoviisikko. Melina kyllä piti huolen, ettei hetkeen tule uusia hevosia ellei kyseessä ole royal hanoverian cream - sen nainen voisi antaa juuri ja juuri anteeksi.
|
|
|
Post by Daniel Helanto on Dec 24, 2022 15:14:27 GMT 2
23.-24.12.2022 Joulu kartanolla ja tallillaJoulu on perhejuhlaa ja toisaalta meidän talliyhteisömme on oma pieni perhe. RG:ssä on paljon sinkkuja ja ulkomaaliaisa työntekijöitä, joilla ei ole muuta tukiverkostoa kuin työverkosto ja se onkin sen vuoksi erittäin vahva. Tiesimme että kartanossa on isot juhlat ja siellä on ammattikokit ja kaikkea muuta. Pyysimme kuitenkin sisaruksilta lupaa järjestää tallissa yhteisen joulujuhlan työntekijöille ja mahdollisesti kutsua muutamia naapuritallien työntekijöitäkin juhlimaan. Etenkin ajatuksena oli nämä ulkomaaliset opiskelijat ja työntekijät. Ulla ja Karla ovat olleet aktiivisimmat ruokavalmistelujen suhteen. He neuvottelivat etenkin Melinaa apuna käyttäen Kiaranin ostamaan jouluruoat henkilökunnalle paikalliselta pitopalvelu yrittäjältä. Lupasin hakea ruuat, koska minulla on sopivan iso auto siihen. Tuon myös tallille vuokratun karaokelaitteiston sekä Sonjan lähettämän paketin. Sonja lähetti meille suomalaisia herkkuja ja jouluherkkuja, sekä ruisleipää ja joululimppua. Emil ja Vellu hoitivat loungen sisustamisen ja somistamisen. Itseasiassa nainen soitti minulle, että tarvitsee lähteä vielä kauppaan. Kurvasin siis työpäivän jälkeen Vellun kanssa isoon markettiin seikkailemaan. Lucianolta Vellu oli yksinkertaisesti kysynyt henkilökunnalle lahjakorttia kyseiseen markettiin. Lisäksi meillä on pantti-, kiroilu- ja kakkukassat sekä ihan vain hyvinvointi kolikot, joten yhteistuumin päätimme, että tyhjennetään nyt ”pankit” ja uudeksi vuodeksi kerätään kolehti. Niinpä meillä oli käytössämme lähes tuhannen euron budjetti. Suuri sijoitus ja oivallus oli lopettaa kakkukestit ja pistää kakkupurkkiin aina 10e, jos putoaa hevosen selästä. Jos tippuu kilpailuissa, niin se on 20e. Vain jos päätyy ambulanssilla sairaalaan ei tarvitse maksaa (tosin yleensä silloin on tuotu jotain herkkuja, kun pudonnut on palannut tallille). Vellun kanssa emme hirveästi ole edes ehtineet tutustua, sillä nainen on niin sähköjänis, ettei suomalainen mies meinaa pysyä perässä. Mutta jo automatkan aikana nainen avautui siitä, kuinka innoissaan on ensimmäisestä joulusta RG:ssä ja totesin, että kyseessä on myös ensimmäinen jouluni ulkomailla ja ilman Suomen kavereita. Sanotaan näin että olen aina vältellyt viime hetken ostoksia joulun alla vaikka paastoan päivän pari, mutta Suomessa en mennyt mistään hinnasta kauppaan aatonaattona. Nyt kuitenkin löysin subarun kokoisen parkkiruudun ja lähdimme Vellun kanssa työntymään ihmisjoukon läpi. Marketin edessä oli paikallinen kuoro laulamassa joululauluja, joten sen vuoksi siinä oli vähän ahdasta. Onneksi kaupassa ei ollut ihan niin kamalasti ihmisiä, mitä olisi voinut olla ja siitä kiitos on varmaan ihan vain sen kuoron. Aloitimme järjestelmällisesti painavammat tuotteet alimmaiseksi eli ei muuta kuin alkoholi osastolle. Olutta, siidereitä ja lonkeroa (huom Hartwallin originaalia) sekä booli aineksia. Glögiä laatikollinen tiivistepulloja ja sitten muuta alkoholitonta juomaa. Molemmilla alkoi olla kärryn pohjat puolillaan. Onneksi ei tarvitse jonottaa teräviä juomia, sillä Ulla oli tuonut 4 litraa koskenkorvaa ja 2 litraa venäläistä vodkaa, kun kävi viimeksi Suomessa. Hän ei lähtenyt Suomeen joulunviettoon, sillä hänen äitinsä ja sukunsa lähtivät Thaimaahan viettämään rantalomaa. Ulla ei halunnut kokea noin eksoottista joulua ja päätti jäädä sen vuoksi Sveitsiin. Jatkoimme ostoskierrosta ja Vellu määräsi minut hakemaan kertakäyttöastioita. Isoja tuoppeja, juoma- ja shottilaseja, ruokalautasia, jouluservettejä, haarukat, veitset, lusikat ja syvät lautaset löytyivät helposti. Seuraava vaikea päätös oli kaitaliinana valinta, sillä en saanut muuta ohjetta kuin joku kiva jouluinen. Pieni konsultointi puhelu Emilille ja päädyimme vihreään teemaan. Sopii hyvin loungen ruskeaan sisustukseen. Satuin huomaamaan ihania pörröisiä vilttejä, joita heitin kärryn alakoriin viisi kappaletta. Ostan ne tallille joululahjaksi, sillä ne sopivat hyvin loungeen tai tallitupaan. Löysin Vellun katselemasta koristeita ja kynttilöitä. Toimin kuulemma hyvänä makutuomarina, mutta mielestäni olin enemmänkin kauko-ohjattava trukki ja hyvin käyttäytyvä en valittanut tai vastustanut kertaakaan. Sain ohjeekseni hakea vielä ilta herkkuja, pipareita, vähän hedelmiä ja jotain muuta mitä mieleeni tuli. Kaikkein suurin ongelma oli tuo jotain muuta mikä mieleen tuli, mutta keksin sen glögin sekaan mantelia ja rusinoita ja samalta osastolta pähkinöitä sekä kuivattuja hedelmiä. Lisäksi nappasin mukaan vielä levitettä ja paria eri sinappia. Tiesin myös, että rosolli ja italiansalaatti tulee valmiina ja perunasalaatin tuo Jassu, jonka äiti halusi sen valmistaa. Jassu tulee itse vasta illalla, kun on syönyt perheensä kanssa. Joten otin vielä sienisalaattia, smetanaa, punasipulia ja erilaisia mätejä ja merileväkaviaaria. Pieniä herkkuja, mutta yllättävän kalliita. Kun selvisimme kassan läpi maksoin ylimenneen osuuden, joka oli noin 100e ja sovimme etten maksa uudenvuoden juhliin mitään, niin edessämme oli vielä ihmisjoukon läpi pääsy autolle ja tavaroiden lastaaminen autoon. Subarun takajouset notkuivat hieman, mutta kaikki mahtuivat eikä auton ohjattavuus kärsinyt. Veimme tavarat loungelle ja Vellu jäi sinne. Kiaran kävi kurkkimassa valmisteluja ja esimiehen oikeudella määräsi kaikki lähtemään kotiin nukkumaan. Minä sain vielä yhden erikoistehtävän. Aamulla olisi ajettava kahteen osoitteeseen hevosrekalla. Toinen oli naapuritallimme Royal Stable, jonka yhdestä nuoresta olin kyllä tehnyt ostotarjouksen, mutta kun mitään ei ollut kuulunut oletin, ettei se ole se vaan jokin mikä liittyy juhliimme. JOULUAATTONo aamusta siistit iloisen mustat vaatteet päälle ja villakangas takki pikkutakin päälle. Musta poolopaita on mukavan lämmin ja riittää sellaisenaankin, jos ei jaksa pitää pikkutakkia päällä. Pikkukengät kassiin ja jalkaan laitoin vielä toistaiseksi paksumpi pohjaiset talvikengät. Hiukset vielä geelillä tyylikkäästi taakse. Harvoin minulla on näin hyvin hiukset, sillä miksi laittaa hiuksia hyvin, jos vetää kohta kypärän päähän. Käynnistelin rekan ja laitoin ensimmäisen osoitteen navigaattoriin. Se meni teollisuus alueelle, no ainakin siellä on isot pihat, missä voi pyöriä. Ensimmäinen stoppi oli tosiaan iso varasto halli ja sieltä kyytiin työnnettiin uusi hieno moottori pyörä. Veikkaisin että kyseessä on Kiaranin joululahja itselleen ainakin se sopisi miehen tyyliin. Lisäksi nostettiin sivuluukut täyteen olut ja siiderilaatikkoja, sekä useampaa laatua energia juomaa. Kyseessä oli ehkä jonkinlainen moottoripyörä kerho, mutta enemmän tuntui kuitenkin shakkikerholle. Kaikki puhuivat kirjakieltä ja minusta tuntui, että ole se kaikista pahin rosvo, kun rekka oli koko toimenpiteen ajan käynnissä. Lisäksi livingin puolelle nostettiin kirkasta viinaa ja viinejä useampi laatikollinen. Naureskelin ettei kartanonkaan joulu taida olla kaikkein kuivin. Kiitin miehiä avusta ja toivotin heille hyvät joulut. Annoin heille fazerin sinisen levyjä, joita löysin rekasta herkku jemmastani. Hurautin kaikessa rauhassa seuraavaan osoitteeseen. Määräni oli saapua sinne yhdeksäksi. Rekka oli nyt ollut pari tuntia käynnissä ja pystyin jo heittämään viltin pois päältäni. Toyal Stablesin pihalla Elisabeth Hengfort eli tallin valtiatar otti minut vastaan. Pienen smalltalkin jälkeen Elisabeth totesi että ”Kiaran oli oikeassa Wardi saa sinusta hyvän isännän” ja tavallaan kauko-ohjasi minut talliin. Musta nuorukainen, josta olin tehnyt tarjouksen seisoi käytävällä musta kiiltävä nahkariimu ja viininpunainen toppaloimi päällä. Jaloissaan sillä oli samaan sarjaan sopivat pintelit ja bootsit. ”Kiaran tarjosi varusteet, joten pakettisi on valmiin”, nainen naurahti ojentaen käteeni pitkän koulutusnarun. Häkeltyneenä vain silitin orin kaulaa ja nieleskelin pari kertaa. ”Mitä luulin, ettei tarjoukseni mennyt läpi. Kun ei teistä kuulunut mitään”, sain sanottua. ”No siihen syy on Kiaran, joka halusi yllättää työntekijänsä. Joudut kylläkin itse maksamaan, tosin yksi nolla tarjouksesta tippui pois sen vuoksi, että tiedän orin pääsevän loistavaan kotiin. Varsinkin nyt kun jäit Sveitsiin, kuulin ikävästä marraskuustasi. Ehkä Wardista on jotain iloa”, Elisabeth totesi halatessaan minua. Lastasin orin kyytiin ja annoin myös Elisabethille herkkukaappini sisältöä. Onneksi en ole kova herkuttelemaan ja Suomen herkkuja on vielä jäljellä. Soitin Suomeen ajaessani kotiin päin. Toivotin Sofialle hyvää joulua ja kerroin Wardista. Sofia on kuulemma viettämässä joulua Topin perheen luona, vaikka molemmat ”hänen miehistään” puuttuukin. Kutsuin Sofian uudeksi vuodeksi luokseni ja lupasin maksaa matkat. Hän sanoi harkitsevansa. Vein Wardin Lurkin viereiseen karsinaan ja otin siltä paksun ulkoloimen pois vaihtaen sen Lurkin talliloimiin. Onneksi orit ovat samankokoisia, joten saavat käyttää samoja varusteita. Pojat jäivät tutustumaan toisiinsa karsinan kaltereiden takaa toisiaan vilkuillen. Lurkki oli ollut jo aamusta kävelytyskoneessa ja melko rankan sään vuoksi tänään ei juuri kukaan hevosista mene ulos. Päivälle on annettu myrskyvaroituskin. Ajoin rekan maneesin viereen, johon myös Kartanon rekat oli tuotu ja kaikki laitettu jo sähköihin. Ajoin popoutit ulos ja laitoin tavarat paikoilleen. Kiaran antoi määräyksen, ettei pyörää saa paljastaa kenellekään. Joten laitoin hevospuolen lukkoon. Kannoin ensimmäisenä viinat ulos ja nostin ne mönkijän peräkärryyn. Luciano vei vahvat mennessään ja totesi että kaikki muu olikin lahjaa henkilökunnalle. Soitin apuvoimia ja aloimme rahdata laatikoita sisälle. Ulla laittoi juomia kylmään ja me muut otimme pikku hiitin. Kuitenkin niin, ettei tullut hiki. Lounge oli muuttunut ihanaksi joulumaaksi ja juhlatilaksi. Laitoimme paikkoja yhdessä kuntoon, jonka jälkeen sain kyydin hakemaan Subarua, jotta saan haettua ruuat. Tajusin että olisimme varmaan voinut pyytää myös kartanon maasturia, mutta menee se näinkin ja saapahan Subarukin hieman liikettä. Emil ja Vellu oli hoitanut tallityöt ja laittoivat viestin, että Lurkki ja Wardi kävivät yhdessä kävelemässä kävärissä ja kukaan ei edes kuollut. Hain ruuat ja laitoimme kaiken kuntoon. Ihmisiä alkoi saapua ja myös Royal Stablesista tuli useampi hoitaja ja pari ratsastajaa. RS:n henkilökunta kävi pusuttelemassa Wardia ja saivat pikku kierroksen Ullan toimesta tallilla. Palasimme aloittamaa jouluruokailun ja laitoimme joulumusiikkia soimaan. Jostain syystä tallin läppäri kiukutteli, joten hain macbookin rekasta ja toisen johdon varmuuden vuoksi. Musiikki alkoi soimaan ongelmitta. Teimme soittolistan, johon jokainen sai lisätä lempi joulumusiikkiaan omista maistaan. Iltaa varten on oma listansa. Mukavan illan vietto alkoi tästä.
|
|
|
Post by Daniel Helanto on Mar 21, 2023 10:30:41 GMT 2
21.3.23 Se teki sen liian yllättäen. Milon kirjaan Olin tallissa vaihtamassa hevosta, kun ulkoa kuului hirmuinen ryminä. Odotimme hetken mitähän ihmettä oikein tapahtuu, kunnes kolina ja myös ihmisten huudahdukset kävivät liian voimakkaiksi. Kiepautimme molemmat hevoset karsinoihin ja laitoin Dymarin ohjat jalusimien takaa, jotta se ei menisi piehtaroimaan satulaselässä tai saisi ohjia jalkoihinsa. Kiiruhdimme pihalle Allin kanssa pihalle ihmettelemään mitä oikein tapahtuu. Kolina kuului lantalasta, joten suuntasimme sinne. Maneesin suunnalta kiiruhti Melina meitä kohti hiekkaisena. ”Se teki sen niin nopeasti ja yllätteän”, Melina raivosi. ”Minkä?” Alli ihmetteli. ”Sai jonkun ihme paskan haistelu kohtauksen maneesin portilla ja otti ritolat. Voi luoja ei ole tätäkään ennen käynyt, kunnes taas näin kävi”, Melina pyöritteli silmiään pitäen oikean käden rannetta. ”Oletko kunnossa”, kysyin kun lähdimme kaikki kolme kohti lantalan auki olevia ovia. Lantalan päätyovet ovat auki, sillä talonmies on tulossa ajamaan lantoja tiiviimmäksi, niin täytyy hieman tuulettaa ennen sitä. No siellähän se oli kaivautuneena lannan ja märän kuivikkeen sekaan. Osittain jo palanut kuivike höyrysi ja ori hinkkasi itseään höyryävään seinämään. Sen vaalea karva oli aivan ruskean laikukas. Nappasin puhelimen ja lähetin kuvan työryhmään. Koska kuvat kertovat enemmän kuin teksti. Milo ei olisi oikein halunnut jättää puuhiaan kesken, mutta sain kun sainkin roikkuvista ohjista kiinni ja vedettyä orin pois lantakasasta. Orin satula, karva, suojat ja ihan kaikki oli aivan lannassa. Irvistelin hieman, sillä ammoniakki oli aika voimakas. Päädyimme viemään orin suoraan pesupaikalle ja suihkuttamaan sen kauttaaltaan. Onneksi orilla on käytössä synteettinen satula, joka on hyvin muokattava ja sen vuoksi niitä käytetään uusilla hevosilla. Synteettisessä satulassa on myös se hyvä puoli, että sen voi pestä myös vedellä. Suihkutin oria suoraan letkusta samalla kun Alli kävi hakemassa hoitajia apuun ja Melina lähti sitomaan kätensä kartanolle. Se on melko varmasti vain venähtänyt, mutta laitoin silti viestin Kiaranille, että tarkkailee siskoaan. Milo näytti äärettömän tyytyväiselle itseensä. Ori sai kunnon vaahtopesun, kun hoitajia tuli apuun. Osa otti varusteet käsittelyyn. Minä vein satulahuovan ja suojat pesukoneeseen, jonka jälkeen osuuteni oli hoidettu.
|
|
|
Post by Karla on Jun 1, 2023 22:45:25 GMT 2
Joskus kevään 2023 aikana
Kevät ja kesä oli saapunut ryminällä Sveitsiin ja välttämättä en pitänyt vallitsevista lämpötiloista ihan hurjasti. Eräänä vapaa-aamunani nojailin tarhan aitaan ja katselin voikkoa oria. Pyörittelin kahvitermariani käsissäni, sillä käteni kaipasivat jotain tekemistä ajatuksieni pyöriessä sinne ja tänne. En kuullut lähestyviä askeleita tai tervehdystä, vaan vasta olalleni laskeutunut käsi sai minut havahtumaan takaisin tähän maailmaan. Kääntäessäni katseeni kohti vierelläni seisovaa hahmoa tajusin tuon olevan Daniel.
”Ai hei” tervehdin miestä. ”Kaikki hyvin?” ”Mmhhhmmm” hymähdin, sillä en oikeastaan tiennyt mitä vastaisi miehelle. Eihän mikään oikeastaan ollut hullummin, sillä elämä Sveitsissä rullasi omalla tasaisella painollaan ja molemmat hevoset olivat terveenä. Koolin kanssa ratsuhommat olivat lähteneet rullaamaan koko ajan vain paremmin eteenpäin, joten ehkä pienestä punarautiaasta olisi jossain kohtaa kuoriutumassa ihan vakavasti otettava ratsu. Kotiin jääneet Kaija ja Buugi treenasivat myös hyvin ja äiti oli ilmoittanut, jotta Buugi pääsisi jopa jo avaamaan raviuransa. Tamman tuonti radoille oli päässyt ehkä vähän venähtämään, kun tamma oli jo kahden ja puolen vuoden, mutta toisaalta sen kanssa ei ollut mitään tavoitteita. Toisaalta ei myöskään Kaijan kanssa ollut mitään sen suurempia suunnitelmia ja pelkästään siinä, että tamman saisi tuotua starttiin, menisi hetki. Sen jälkeen tamma saisi todennäköisesti juosta rauhalliseen tahtiin startteja ja kerätä kokemusta raviradoilta ja joskus aikanaan sitten katsottaisiin, olisiko minulle käsissäni kuningatarlähtöön sopiva hevonen.
”Tai no, oon mä vähän miettinyt mun hevoskuvioita. Kotona olevien nuorten osalta mulla ei oo silleensä mitään stressiä, kun äiti ja isä hoitaa niiden treenaamisen ja starttauttamisen. Tokihan jossain kohtaa voisi olla kiva päästä käymään kotona niin että voisin mahdollisesti jopa ajaa molemmat ja nähdä vähän, että millaisia niistä on tullut. Tokikaan ennen kuin molemmille saa startteja alle, ei voi sanoa, että millaisia ravureita niistä tulee. Onneksi mitään huippuja ei oo haussa, mutta olishan se kiva, jotta molemmat pärjäisi, varsinkin jos Kaijan kanssa tullaan joskus suuntaamaan kuninkuusraveihin. Kun en mä tiedä onko meidän kannattavaa Koolin kanssa sinne suunnata, vaikka toisaalta me ehkä kerettäisiin parantamaan ennätystä sen verran, jotta Koolilla voisi olla mahdollisuus päästä edes karsintaan mukaan” annoin sanojen valua rauhallisella tahdilla huuliltani, samalla pohtien mitä kaikkea haluaisin Danielille kertoa. Eihän miehellä ollut mitään pakkoa kuunnella vuodatustani ja ymmärtäisin kyllä täysin, jos toinen päättäisi lähteä kesken kaiken pois.
Silmäkulmastani näin kuinka Daniel otti oman paikkansa vierelläni tarhan aidalla ja käänsi myös katseensa kohti hevosia, kuin aavistellen jotta minulla oli vielä jotain mielenpäälläni.
”Tai no oon mä kyllä vähän miettinyt, että mitä mä tekisin Koolin ja Salsan kanssa. Eihän Salsassa oo oikeastaan mitään vikaa, mutta jotenkin mä en ehkä vaan oo päässyt sen kanssa ehkä semmoseen samanlaiseen fiilikseen kuin Koolin kanssa. Eihän Kooli oo välttämättä maailman paras ratsu, mutta jotenkin ehkä meidän historia tekee siitä vaan mulle sen ”elämäni hevosen”.” ”Nuo ovat hankalia pohdintoja. Mä voin kyllä samaistua siihen, että löytää sellaisen ”elämän hevosen”. Tavallaan mä en ehkä osaa antaa mitään hyviä neuvoja siihen, että mikä on oikea tapa toimia, sillä on jokaisen oma päätös, kuinka haluaa toimia.” ”Mm… Mä oon vaan miettinyt sitä, että olisinko mä ihan kauhea, jos myisin Salsan. Koska en mä tiedä miksi mä pitäisin sellaista hevosta, jolla mä en oikeastaan tee mitään? Tai niin, kuin kun mä oon vaan huomannut, jotta teen paljon mieluummin töitä Koolin kanssa. Nyt kun me ollaan alettu oppimaan kaikkia ratsujuttuja Koolin kanssa ja hommasta alkaa tulemaankin jotain niin ehkä se on vain omalla tavallaan innostanut työskentelemään punarautiaan kanssa. Ja varsinkin kun me ollaan käyty kokeilemassa onneamme peitsauksen noviisiluokissa. En mä tiedä, että onko meillä ikinä asiaa esimerkiksi Alta Escuela luokkiin ja toisaalta eihän me oikeastaan edes osata mitään.”
”Mä sanoisin, että tiedät itse parhaiten, mikä on paras ratkaisu. Tokihan kaikki voi antaa sulle oman mielipiteensä siitä, että mikä olisi paras tapa toimia, mutta lopulta se päätös on kuitenkin sun tehtävä. Jos sinusta tuntuu, että Salsa ei ole sinulle sopiva hevonen, myynnin lisäksi toki aina on mahdollista se, että hevosen tarjoaa ylläpitoon. Varmasti joku voisi olla kiinnostunut ottamaan Salsan ylläpitoon ja samalla viemään oria eteenpäin ja tokihan jos joskus tulee sellainen tilanne eteen, että ratsulle on tarvetta, voi aina neuvotella Salsan paluusta kotiin.” ”No joo… En tiedä, ehkä mun pitää vain vähän miettiä tätä asiaa vielä lisää, vaikka tuntuu että olen miettinyt sitä jo vaikka, kuinka. Tai en mä tiedä johtuuko se sitten siitä, jotta mä en oo tottunut omistamaan ratsua. Kooli on kuitenkin aikanaan kasvatettu ravuriksi ja edellinen hevonen – Buugi – jonka mä ostin, on myös ravuri.”
Jatkoimme Danielin kanssa keskustelua vielä hetken, ennen kuin suoristin ryhtini. Teidemme erotessa lähdin suuntaamaan takaisin kohti parkkipaikkaa, miehen jatkaessa omille teilleen. Minulla olisi paljon pohdittavaa tiedossa, ennen kuin osaisin mahdollisesti tehdä minkäänlaista päätöstä sen suhteen, kuinka tulisin orien kanssa jatkamaan. Tai no, ainut mikä oli varmaa oli se, että Koolista en haluaisi luopua enkä todellakaan sallisi vanhempienikaan luopua punarautiaasta.
|
|
|
Post by Daniel Helanto on Jun 21, 2023 3:06:58 GMT 2
”Daniel DANIEL odota nyt vähän. Mikset vastaa watsapp viesteihin senkin lurjus”, Vellu hölkkäsi perässäni, kun suuntasin Lurkin kanssa kohti tekolampea, jossa saa kahlata hevosten kanssa. Aikoinaan se oli lähinnä Ullan käytössä, kun treenasi kenttähevosia. Lampi on kivasti kahluu syvä näin kesäaikaan, keväästä kun lumet sulaa se on aika syvä keskeltä. ”Mitä ihmettä sä Vellu lenkkeilet”, kysyin ja pyöräytin ori ympäri. ”Niin olitko tosissasi, että lähdet mukaan Ahvenanmaalle? Melina huomautti, ettet saa antaa Kiaranin ajaa moottoripyörällä. Mä ja Jassu voidaan kanssa ajaa moottoripyörällä, jos haluat ajaa rekalla. Mutta siis ehditkö auttaa valmisteluissa kaikki pitäisi pestäkin ja kaikkea pakkailla. Huomenna aloitetaan rekkojen pakkaus. Jassu pesee Cavan ja ehkä muitakin, mutta veikkaan et Cavaan menee eniten aikaa. Ja jotta mulle ei jäisi kaikkea kymmentä niin voitko oikeasti auttaa”, Vellu selvitti juoksu askeleitaan. Nainen höpelteli Lurkin nenua samalla. ”Tottakai mä autan, hyvänen aika. Meinasin alun perinkin etsiä sut käsiin, kun oon vaan saanut omat liikutettua. Wardi liikkui jo ja kaikki tallin hevoset on liikutettu, mitkä mulle oli merkattu. Käyn Lurkin kanssa kahlailemassa ja tehdään pieni maasto lenkki ihan lähimaastoissa, niin sen jälkeen voin tulla päätalliin auttamaan”, totesin hymyssä suin. Todellisuudessa päätallissa oli käynnissä hallittu kaaos, kun kaikki kilpailuihin lähtevät ratsastajat pyörivät varustehuoneessa ja tallin käytävillä. Mikä oli erikoista, sillä kyllähän omistajien kaikki varusteet ovat kartanolle eikä Loius tallikaapissa ole kuin tweet takkeja ja muutamat beiget ratsastushousut. ”Mitäs jos te nyt vaan menette koteihinne pakkaamaan teidän omat varustekassit ja tuotte ne tallin käytävälle huomiseen aamu kymmeneen mennessä? Jos ajattelitte, että teistä on oikeasti jotain apua, niin kysykää Vellulta hän organisoi tämän koko reissun varmaan autoja myöden. Onhan meillä Vellu riittävästi autoja?”, kysäisin luoden katseeni ärhäkkään naiseen pesukarsinalla. ”Kiitos Daniel. Olen pari kertaa jo maininnut, ettei ylimääräisestä pyörimisestä ole hyötyä”, Vellu totesi pestessään Darin valkoisia sukkia. ”Hei mä soitin Suomeen ja kaverit hakevat mut satamasta, joten en ota pyörää mukaan. Käyn vaan Keravalla hoitaa muutamat festari jutut ja pitää pari koulutusta. Palaan jo tiistaiksi takaisin, kun Abba keksi Latviasta kivat kisat tai lähteehän sinen muitakin. Täytyy silti vähän treenata ennen kisoja. Hei voin soittaa Abballe, se on oikeasti näppärä likka hoitotoimiin avuksi, vaikka jonkun silmissä näyttääkin hienostopellelle”, totesin Vellulle. Abba tosiaan saapui auttamaan meitä hevosten pesussa ja Vellu pääsi keskittymään oikeastaan pelkkään pakkaamiseen. Lisäksi hän kävi tekemässä vastuuhoitajan tarkastuksen hevosten siisteyden ja tekemään tarvittavat fiksaukset. Eli päätti keneltä piti niskasiiliä tasoitella tai jos kavionrajaa pitää siistiä tai itseasiassa oikeastaan hän päätti aina kaiken. Mutta se onkin kisahoitajan tehtävä. Abba seurasi aika tarkkaan Vellun tekemisiä ja kävi pari kertaa kyselemässä mitä nainen, milloinkin teki. Uskoisin, että naisesta on vielä kisahoitajaksi, jos ei itse ala kilpailla.
|
|
|
Post by Daniel Helanto on Jul 13, 2023 15:46:11 GMT 2
11.7.2023Karanteeni päiväkirja Sanon rehellisesti, viime aikoina on ollut aika rankkaa ja suorastaan paskaa. No hyvä puoli oli se, että pääsin tosiaan käymään Suomessa eikä siihen mennyt edes lomapäiviä parit pekkaset vain ja normivapaat. Lisäksi saimme juhannus sotkut ja ongelmat ratkottua ja paranneltua tulevia suunnitelmia sekä esiteltyä pikaisesti Suomea Abballe, joka hoiti poikien kevyen liikutuksen ja minä rankemmat treenit. Mutta laiva ei ollut vielä irronnut satamasta, kun alamäki jatkui. Joko Kiaran on todella vainoharhainen tai kunnon ennustaja eukko, sillä hän määräsi koko kuormani Fridan tarkastettavaksi. Ohjeet olivat aja suoraan sivutallin eteen ja muualle ei saa mennä vielä. Lisäksi jouduin vielä tullissa tarkastukseen. Daku on paperiton ja ylimääräiseksi otettu minun kyytiini. Mutta näillä dokumenteilla, mitä Ullalta satamassa sain, pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa. Tosin melkein pari tuntia Ullan jälkeen. Tarkoitus oli ajaa suoraan Sveitsiin. Pari pysähdystä ihmisille, mutta muuten Abban kanssa ajeltiin kaikessa rauhassa. Nuorella naisella ei ole vielä kuorma-autokorttia, joten ajelin kokomatkan. Muut pojat olivat kohtuu rauhallisia, mutta Daku oli hieman rauhaton. Olen onnellinen, että satamassa vaihdettiin kaikkien järjestys, jotta Daku vieraana hevosena olikin lähimpänä livingiä ja Lurkki siitä seuraavana. Vastaanotto komitea odotteli sivutallin edessä ja hevoset vietiin sivutalliin. Daku tosiaan hieman tanssahteli ja yski, mutta emme tienneet johtuiko se tosiaan vain innostumisesta. Odottelimme Fridan saapumista ja kirjoitimme ohjeita. Kiaran sanoi, ettei kenelläkään ole talliin asiaa ja tallin hevosia saa liikuttaa ennen Fridan tarkastusta. Abba aloitti kirjan pidon. Rekkani on tallin vieressä ja vielä ”puhdistamaton”, joten pystyimme käyttämään sitä ainakin tämän päivän taukotilana. Abba teki siis meille ruokaa ja hevosten terveysvihkon. Kaikkien lämmöt, sykkeet ja hengitystiheydet laskettiin valmiiksi Fridalle vaikka hän varmaan tekee sen uudelleen. Lisäksi merkattiin yskimiset ja muut ylös. Daku, Lurkki ja Wardi yskivät kaikki hieman, mutta Dakun yskintä oli kaikkein voimakkain. Ulla tarvitsi koko ajan jotain pientä tehtävää ja sen vuoksi minun tehtäväni olikin kehittää hänelle jatkuvasti jotain pikku puuhaa, jos blondi pysähtyi, kädet alkoivat vipattaa jännityksestä. Pari kertaa nappasin naisen halaukseen ja lupailin, että kyllä se siitä. Lurkki oli ensimmäinen, jolla alkoi kuume nousta juuri ennen kuin Frida saapui paikalle. Dakun kirjasta voi lukea enemmän mitä tapahtui Fridan tarkastuksessa, mutta kun hän lähti, aloitimme karanteenin pystytyksen virallisesti. Kiaran teki melkoisen ukaasin, ettei talliin tule muita kuin minä, Ulla, Karla ja Abba eli henkilöt, jotka siihen mennessä olivat jo koskeneet hevosiin. Laitoimme hevoset hyvän matkan päähän toisistaan Lurkki ja Daku jäivät ihan omalle käytävälle ja muut laitettiin tallin toiselle puolelle, koska niillä ei ollut yskimistä havaittavissa. Kaikki varusteet otettiin pesuun ja loimet myös desinfioivalla pesuaineella ja kuivumaan ulos. Liinavaatteet, tekstiilit ja kaikki irtonainen rekasta pakattiin pesupusseihin tai koreihin, jotta saan ne pesuun. Tekstiilit vien ihan pesulaan ja selvittelin yrityksen, joka suorittaisi rekan pesun ja desinfioinnin. Aika jäätävä homma tyhjentää koko rekka. Kamat vietiin käytävälle ja siitä pikkuhiljaa kaikki pestään pesarissa ja viedään tallin taakse kuivumaan. Lantalava tilattiin erillisenä, koska mahdollinen loisepäilys, joten lannat on kuljetettava useammin pois tallin alueelta. Rekasta tyhjennettiin kaikki kuivikkeetkin pois. Kun se alkoi näyttää lähestulkoon tehtaalta tulleelta, lähdin viemään sitä pesulalle. Ulla haki minut takaisin tallille. Pystytimme tallin eteen katoksen oikeastaan teltan, jossa voi vaihtaa vaatteet ennen talliin menoa. ”Puhtaan puolen” kengät on jätettävä jo teltan oviaukolle ja lattiana on eurolavoja ja vanhoja mattoja. Sairaspuolen kengät ovat oven suussa odottamassa. Ovia pidetään auki ja olemme avanneet tyhjien karsinoiden ikkunoita ilman vaihdon parantamiseksi. Lisäksi käytössä on tarvittaessa koneellinen ilmastointi, mutta veikkaamme luonnollisen ilmastoinnin olevan paras ratkaisu. Koska hevoset eivät juuri liiku tallissa on niiden päivittäiset väkirehut tiputettu minimiin. Puuroja tehdään, jotta saavat tarvittavia lisäravinteita ja lääkkeet syötyä paremmin ja ettei tulisi vatsahaavaa. Jokaiseen karsinan oveen teipattiin hevoskohtaiset hoito-ohjeet, jotka Frida kävi Kiaranin kanssa kartanolla laatimassa ja tulostamassa. Karanteeni ajasta ei tule helppoa, joten raahasimme jo valmiiksi yhden retkisängyn ja rekassa olleet kalusteet (helpoimmat desinfioida uudelleen) telttaan, jotta siellä voi myös nukkua. Lisäksi suljimme ylimääräiset ovet, kuten varustehuoneen huolellisesti ja hevosten rehutkin valmistetaan yhdessä karsinassa. Tyhjiä karsinoita vuorattiin karsinaverhoilla (suojaa pisaratartunnat), jotta voimme käyttää niitä varusteiden säilytyksiin jne. Yhteen muodostui oikein kiva taukohuonekin eli likaisissa vaatteissakin pääsee nukkumaan. Yksi pesukarsinoista on vain varusteiden pesua ja desinfiointia varten ja sen vuoksi sinne käytiin oikein ostamassa muovinen puutarha pöytä. Koko kartanolta ei löytynyt muovista pöytää metallisia ja puisia olisi ollut, vaikka muille jakaa. Toisin sanoen emme vielä tiedä miten rankkaa tästä tulee, mutta varaudutaan ihan kaikkein pahimpaan. Abba tarjoutui jo apulaiseksi, hän valvoo hevosia aina kun me emme ole paikalla. Teimme oikein vuorolistat, mutta emme varautuneet vielä yövalvontaan. Se tehdään hevosten terveyden mukaan. Toivotaan ettei meidän tarvitse alkaa oikeasti valvomaan öitä. Frida kyllä puhui tammojen tiineys vyöstä, josta näkisimme sykkeen ja hengitystiheydenkin puhelimiimme. No varsomiskamerat me asensimme jo, koska minulla on rekassa kaksi ja kartanolta löytyi vaikka, kuinka monta kameraa. Pystymme kaikki siis seuraamaan myös etänä hevosia.
|
|
|
Post by Karla on Jul 29, 2023 19:21:58 GMT 2
Viestin lähettäminen äidille oli pettymys, mutta en halunnut poistua Royal Gardensista ennen kuin kaikki karanteenihevoset olisivat varmasti kunnossa. Kotona olisi kuitenkin pari vanhempaa hevosta, sekä omat nuoret tammani joita en haluaisi sairastuttaa. Omien tammojeni lisäksi en myöskään halunnut sairastuttaa yhtäkään äidin ja isän hevosista. Tokihan lomani olisi varmasti voinut onnistua sopivilla varotoimilla, mutta riski sairastuttamiselle olisi silti olemassa. Ehkä peruuntunutta lomaani enemmän minua harmitti yllättävä treenitauko Koolin kanssa. Punainen pikkuori oli edennyt taas askeleen eteenpäin ratsunurallaan. Olin jopa kerennyt jo haaveilemaan mahdollisuudesta sille, jotta olisin kysynyt olisiko Louis ollut kiinnostunut pitämään meille jonkinlaista valmennusta. Pelkästään ajatuskin siitä jotta saattaisin tartuttaa Koolin sai pohjan putoamaan vatsaltani ja vaikka se ei olisikaan helppoa, yrittäisin välttää kontaktia orin kanssa siihen asti jotta sairastuneet hevoset oisivat kunnossa ja Frida sanoisi jotta olisi turvallista palata normaaliin päiväjärjestykseen. Karanteeni vaikutti myös suunnitelmiini Salsan kanssa, sillä en halunnut lähettää oria vuokralle tässä tilanteessa. Olin pohtinut paljon vaalean orin kohtaloa ja tilaisuuden tullessa eteen olin päätynyt kirjoittamaan orin vuokrakirjat Cresthill Baroquesin nimissä ratsastavan Kianin kanssa. En ollut oikeastaan tavannut nuorta miestä kasvotusten kuin kerran ja silloinkin vain hyvin lyhyesti. Onnekseni nykyaikana internetistä ja sosiaalisesta mediasta oli tarvittaessa apua ja tutustuinkin nuoreen mieheen samalla tavalla kuin olisin tutustunut kehen tahansa ravivalmentajaan. Omien tutkimusteni lisäksi päädyin soittamaan tallin omistajalle ja juttelemaan hänenkin kanssaan Kianista. Asiat joita olin kuullut nuoresta miehestä, olivat vakuuttaneet minut ja lopulta paperit olivat kirjoitettu. Enää saatoin toivoa jotta Kian voisi viedä Salsaa eteenpäin ja joskus toivottavasti osaisin ratsastaa siten jotta voikkoni voisi palata sinne missä silloin olinkaan. Vastuullisten ja järkevien hevosihmisten kanssa oli mukavaa ja helppoa toimia. Tokihan minua oli harmittanut ilmoittaa Kianille suunnitelman muuttumisesta, mutta nuorimies oli todennut jotta tilanne olisi sellainen kuin olisi. Ennen kuin olin kerennyt jatkaa keskusteluamme Kian oli ilmoittanut jotta minun ei tarvitse huolehtia asiasta ja että tuo ymmärtää jotta haluan tehdä kaikki mahdolliset varotoimenpiteet. Tokihan nuorimies oli muistuttanut siitä, ettei tuon kisaura yhden hevosen puutteeseen kaatunut, sillä Cresthillissä olisi kuitenkin ratsuja joilla Kian voisi harjoitella ja kilpailla. Tieto helpotti minua hieman, mutta silti minusta tuntui pahalta jotta jouduin odotuttamaan toista. Kianin lisäksi minua mietitytti myös Daniel. Miehen molemmat hevoset olivat tällä hetkellä sairaslomalla ja varsinkin Lurkki oli huonossa kunnossa. Tuo ori taisi olla miehelle yhtä tärkeä kuin mitä Kooli oli minulle joten saatoin omalla tavallaan ymmärtää kaikki ne tunteet joita Daniel olisi käymässä lävitse. Mieleeni palasi kolmenvuoden takainen ajanjakso jolloin Kooli oli ollut se, joka oli taistellut hengestään. Tokikaan en tuolloin voinut olla orin rinnalla, sillä olin töissä Shelyesissä, kun taas mies saattoi olla oman ratsunsa rinnalla koko tämän ajan. Olisin halunnut ilmaista Danielille ymmärtäväni miehen tunteita, mutta toisaalta en tiennyt arvostaisiko mies itse sitä, sillä tilanteemme olisi kuitenkin ollut ihan erilaiset. Karanteenin edetessä Daniel oli myös tuntunut muuttuneen eikä muutos todellakaan ollut parempaan suuntaan joten sekin oli saanut minut miettimään toiselle puhumista. Ehkä pitäisi vain kokeilla avata keskustelu jollain tavalla ja katsoa mihin ja miten se etenisi ja mennä sitä kautta. Karanteenin edetessä olin myös alkanut kaipaamaan yhteistä aikaamme Koolin kanssa. Vaikka pienelle punaiselle ei loma ehkä tekisikään pahaa, oma mielenterveyteni olisi alkanut kaipaamaan huoletonta aikaa hevosten kanssa. Tai ainakin niin huoletonta kuin mitä aika voisi tällä hetkellä ollakaan. Vaikka kartaneenihevoset pyörisivätkin varmasti jossain ajatusteni peränurkassa, olisi kuitenkin Koolin kanssa ollut mahdollista päästä rentoutumaan edes hieman ajolenkillä. Olimme löytäneet oman vakiolenkkimme jota ori alkoi oikeastaan osaamaan kiertää jo automaattisesti eikä minun välttämättä tarvinnut sen suuremmin ohjata oria tai huolehtia sen vauhdista. Enään saatoin vain toivoa jotta karanteenihevoset alkaisivat voimaan paremmin ja jossain kohtaa voisi normaali arki alkaa palaamaan Royal Gardensin tontille, sillä ainakin itse aloin kaipaamaan sitä.
|
|
|
Post by Kiaran on Jul 31, 2023 17:56:49 GMT 2
“Minä en kuuntele, minä en halua, minä en suostu”, Kiaran kiristi tahtia tallin käytävällä, kun Ulriikka yritti ilmoittaa ostaneensa terveen hevosen Suomesta. “Hei, mä ymmärrän et tän episodin jälkeen ei kiinnostais, mut…” “Tähän hulluuteen on tultava loppu”, Kiaran huokaisi syvään ja yritti vaivihkaa livahtaa kartanolle, mutta Ulriikka sinnitteli perässä. “Tämä on arvostettu kasvatustalli eikä mikään sairaiden hevosten täyshoitola tai luovuusprojekti pikkuvikaisille” “Tolla asenteella ei saada ikinä uusia kävijöitä tai uusia hevosia kasvatukseen”, Ulriikka tuhahti jo vihainen virne kasvoillaan. Hän ymmärsi miehen huolen, mutta nyt olisi taas mahdollisuus saada ihana väripommitamma kartanolle. “Hyvä on. Mutta haluan, että tämä uusi hevosesi menee Fridalle viikoksi karenteenii ja laajaan ostotarkastukseen” “Oikeesti?!”, Ulriikan mökötys muuttui hetkessä leveäksi hymyksi, mutta Kiaran ehti kadota kartanon ovista seinään. Nyt pitäisi jutella Fridan kanssa mahdollisuuksista ja miettiä jokainen liike tarkkaan. “Taas sitä mennään”, Ulriikka huokaisi helpottuneena ja edes kevyt sade ei saanut naisen mieltä maahan.
|
|
|
Post by Karla on Aug 31, 2023 9:45:20 GMT 2
Joskus elokuun alkupuolella
Vaikka en ollut tajunnutkaan sitä aiemmin, jo toista kuukautta kestänyt karanteeni oli alkanut syömään jaksamistani. Eihän tilanne oikeastaan tuonut sen suuremmin lisätyötä, mutta silti varsinkin alkuun hevosten epävarma tilanne sekä kuntojen romahtaminen oli saanut stressitason nousemaan. Joukossa oli kuitenkin monelle tärkeitä hevosia, varsinkin kun mukana oli molemmat Danielin hevosista sekä Ullan uusi hevonen.
Ehkä tilanne toi omalla tavallaan mieleen myös oman tilanteeni muutama vuosi sitten kun Kooli meinasi menehtyä ähkyyn. Karanteenin alun jälkeen en ollut koskenutkaan pieneen punaiseen oriini, saati oikeastaan mihinkään muuhunkaan hevoseen. Vaikka Kooli oli voinut hyvin sen jälkeen, kun ori oli selviytynyt tilanteestaan, oli minulla silti omanlaisensa pelko orin terveyden suhteen. Jos tilanne ei olisi ollut niin vakava kuin mitä se oli, mä olisin ehkä uskaltanut viettää aikaa Koolin kanssa, sillä se todellakin olisi ollut sitä, mitä tarvitsin. Ainut kosketukseni hevosiin koko tänä aikana oli ollut se, mitä olin karanteenihevosten kanssa tehnyt.
Olimme jutelleet vanhempieni kanssa Koolista ja siitä, mitä pienen orin kanssa olisi parasta tehdä. Eihän pidempi loma välttämättä tekisi orille pahaa, sillä se oli kuitenkin viimeisten kuukausien aikana joutunut opettelemaan paljon uusia asioita. Kuitenkaan ihan loputtomiin ei pienen punaisen orin olisi järkeä vain seistä ja tällä hetkellä ei ollut mitään varmaa tietoa siitä, milloin karanteeni nostettaisiin. Vaikka en ehkä olisikaan halunnut myöntyä vanhempieni ehdotukseen, pohdittuani sitä jonkin verran, totesin että ehkä Koolin olisi parempi lähteä Suomeen ainakin loppuvuodeksi. Kotona Kooli voisi palata taas treenin pariin niin ajohommissa kuin myös ratsuna, sillä Anki voisi liikuttaa Koolia. Sovittuamme tarkemmin siitä, milloin Kooli lähtisi, olisi enää edessä asian ilmoittaminen Kieranille.
Lopetettuamme puhelun äidin kanssa, en voinut itselleni mitään vaan tunteet ottivat minusta vallan ja aloin itkemään. Vaikka tiesinkin jotta tilanne ei ollut minusta lähtöisin, tunsin silti epäonnistuneeni Koolin kanssa. Olihan vanhempani aiemminkin pitäneet pienestä punaisesta huolta ja ori oli virallisesti vanhempieni, mutta melkein niin pitkään kuin Kooli oli ollut elossa, oli pieni ori ollut epävirallisesti minun. Kerättyäni pari päivää rohkeutta ja ajan alkaessa loppumaan oli minun pakko rohkaista mieleni ja suunnata Kiaranin luokse.
Jouduin hetken etsimään miestä, mutta lopulta löysin toisen. ”Kiaran?” en voinut mitään värinälle joka äänessäni oli kutsuessani miestä. Tummapiirteisen kääntyessä puoleeni, minusta tuntui kuin kurkussani olisi sellainenkin pala, jotta puhumisesta ei tulisi mitään. Nieleskeltyäni muutaman kerran sain vihdoin ja viimein suuni auki. ”Me… me… me puhuttiin äidin ja isän kanssa siitä, että jos Kooli lähtisi Suomeen treeniin ja kisaukseen loppuvuodeksi nyt, ku mä… mä en voi sitä itse liikuttaa. Tai… tai kun mä en uskalla nyt… tilanteen vuoksi liikuttaa sitä. Ne yrittää… 21pv alkavalla viikolla hankkia kuljetuksen.” ”Okei. Ilmoitatko kun tiedät vähän tarkemmin jotain aikaa, kun kuljettaja on täällä niin joku osaa olla vastassa?” Ainut vastaus mitä saatoin Kiaranille tarjota oli vain nyökkäys, sillä tunsin taas, miten kyyneleet alkoivat polttamaan luomieni takana.
Vaikka tilanne olisi varmasti paras Koolin osalta, en silti halunnut ajatella sitä, että kohta en näkisi pientä punaista oria edes vilaukselta pitkään aikaan. Lopun työpäivästäni tein kuin jonkinlaisessa sumussa ja palattuani takaisin asunnolleni jaksoin juuri ja juuri ryömiä sänkyyn ennen kuin tunteet saivat taas vallan ja pian olinkin itkenyt tyynyyni märän lammikon.
|
|
|
Post by Karla on Sept 26, 2023 13:28:56 GMT 2
Mä en ollut merkannut Koolin lähtöpäivää mitenkään erikoisemmin ylös. En mä edes ajatellut olla mukana, kun pieni punainen ori lähtisi takaisin Suomeen. Tokihan mä olisin voinut olla seuraamassa jostain kauempaa Koolin lähtöä, mutta en mä pystynyt. Mä tiesin, että Anki voisi viedä oria eteenpäin ja pitää sen taitoja yllä, sillä Kooli ei ollut liikkunut kunnolla kesäkuun jälkeen. En mä edes tiennyt miltä ori näytti sen jälkeen, kun se oli seissyt vain kaksi kuukautta laitumella eikä sen kanssa oltu tehty oikeastaan mitään. Joku oli kai hoitanut orin aina kengitettäväksi, mutta mitään sen suurempaa ei Kooli ollut tehnyt.
Kai mä olisin voinut etsiä jonkun, joka olisi voinut liikuttaa Koolia mun puolestani, mutta karanteeni oli puskenut niin voimalla päälle, että se oli jäänyt. Toki mä olin yrittänyt myös parhaani mukaan tsempata muita, jotka olivat tässä samassa tilanteessa. Varsinkin Danielin tsemppinä mä olin yrittänyt olla koska mä tiesin miten hankalaa, oli nähdä oman hevosensa olevan huonossa kunnossa. Mitä pidemmälle karanteeni jatkui, sitä vähemmän mulla tuntui riittävän jaksamista. Alkuun asiat eivät olleet mitään isoja, sinne tänne jääneitä vaatekappaleita, petaamatonta sänkyä. Kuitenkin hiljalleen asiat olivat edenneet siihen pisteeseen, että sinä aikana, jolloin en ollut tallissa, en jaksanut nousta sängystä. Vaikka olin pyrkinyt tekemään itselleni ruokia asuessani täällä oli kokkaamiseni hiljalleen vaihtunut take away ruokiin sekä valmisruokiin. Kuitenkin ajan kuluessa nämäkin kerrat olivat harventuneet enkä oikeastaan jaksanut välttämättä muistaa aina edellistä kertaa, kun olin syönyt jotain oikeaa.
Toki silloin kun tilanne oli sellainen, että satuin olemaan lounasaikaan tai johonkin muuhun sellaiseen aikaan liikkeellä, kun ruokailulle oli aika, pyrin syömään edes vähän jotain. Syömättömyys sekä huonot yöunet olivat alkaneet hiljalleen näkymään tippuneina lihaksina ja muutenkin nuutuneena ulkonäkönä. Työvuoroihin yritin panostaa sen verran että näytin edes jotenkin ihmiseltä, sillä en halunnut paljastaa kenellekään sitä, miten huonosti minulla meni. Totta puhuen ajan kuluessa en jaksanut välittää siitä, mitä joku ajattelisi siitä, että olin muuttunut työvuoroissa paljon hiljaisemmaksi kuin mihin kaikki olisivat varmasti tottunut. Toisaalta en ollut varma, huomasiko kukaan edes tätä muutosta, sillä en ollut täysin varma siitä, miten karanteeni vaikutti muihin.
Syyskuun lopun lähestyessä karanteenihevosten tilanne alkoi näyttämään jo vähän valoisammalta. Ensimmäiset karanteenihevoset olivat päässeet jo tarhailemaan suhteellisen normaalisti, vaikka edelleen kuitenkin karanteenitoimenpiteet olivat päällä. Ehkä tällainen pieni siivu normaaliutta oli jossain hyyyyyyyyvin syvällä sisällä saanut miettimään sitä, olisiko jossain kohtaa oikeasti edessä sellainen tilanne, että koko talli voisi palata normaaliin päiväjärjestykseen. Jotenkin kuitenkin normaali arki tuntui tässä kohtaa olevan sellainen konsepti, jonka olemassaoloon ei jostain syystä jaksanut uskoa. Viimeksikin kun tilanne alkoi näyttämään jo hieman valoisammalta matto vedettiin jalkojen alta. Vaikka mä en halunnutkaan ajatella asiaa sen suuremmin, mä en ollut täysin varma siitä, kauanko mä jaksaisin enää tällaista poikkeustilannetta. Hevosten kanssa toki sattui ja tapahtui aina vaikka ja mitä, mutta ehkä se, että karanteenista ei ollut minkäänlaista poispääsyä edes hetkellisesti, söi minua enemmän kuin mitä olin valmis myöntämään.
Karanteenista oli alkanut tulemaan niin normaali tilanne, että mä taisin olla omalla tavallaan vain automatisoitunut suorittamaan jokaista päivää sillä rutiinilla, johon me oltiin karanteenitallissa työskentelyn aikana totuttu.
|
|