Helian kirja

Ihana, paha mustasukkaisuus
kirjoittanut omistaja, 1122 sanaa

Karanteeni repi kaikkia hajalle. Daku ja Lurkki oli saanut ärhäkän version, siinä missä Onni ja Milo saivat hyvin lievän tuomion. Vanhus Dari joutui myös taistelemaan tautia vastaan. Mitä ikinä sitten olikaan, toivottavasti Frida saa verikoetulokset pian ja saadaan selville mikä hevosia riivaa. Kiaran ei suostunut enää astumaan jalallaan sivutalliin, kunnes kaikki ovat 110% terveitä ja talli siivottu, pesty sekä desinfioitu perusteellisesti.

Ajatukset piti saada muualle ja Ulriikka noteerasi, että Helia on jäänyt vähäiselle huomiolle koko kartanolla olonsa aikana. Helia on rhc-kantatammoja ja harvinaisen hyvä emä, että Kiaran ei kehtaa laittaa tammaa myyntiin. Helia oli kohtalaisen hyvin pärjännyt historiallisissa kisoissa, etenkin asetaitoluokissa. Alta escuelaa tamman pää ei kestänyt, sillä kokoajan vaadittiin tai pyydettiin jotain. Oli kyseessä sitten asetus, taivutus, schwung, sisätakajalan käyttö, ulkotakajalan käyttö ja muita tanssiliikkeitä laatikon sisällä. Helia ei nauti vaatimisesta, vaikka kuinka pehmeästi pyytäisi tai kuinka hitaasti etenee koulutuksen kanssa. Ehkä joskus palaset loksahtavat paikoilleen.

"Miten saatais tamma piristymään?", Ulriikka totesi tamman selästä. Helia nötkötti paikoillaan alahuuli roikkuen ja lepuutti samalla toista takajalkaa. Motivaatio työntekoon oli pyöreä nolla. Hetki sitten Kiaran oli ollut pitämässä tuntia. Tai yrittänyt pitää, sillä Helia ei ollut yhteistyöhaluinen ja liikkui hyvin flegmaattisesti eteenpäin. Avotaivutusta tamma teki mielellään hitaasta käynnistä, mutta sulkutaivutuksessa tamma alkoi herkästi puskemaan ja työntämään itseään. Otsa oli helposti ulospäin, eikä menosuuntaan ja oikea suunta oli tammalle myrkkyä.
"Vai kaipaisitko itse enemmän piristystä?", Daniel Helanto lohdutti. Helia kääntyi happamana katsomaan miehen suuntaan. Kehtaakin herättää tauolta.
"No joo. Pitäis tehä jotain kivaa. Maastoilua esim.. vaikka Helia onkin säikky"
"No mikä ettei. Käyn hakemassa ratsun, joka ei ole karanteenissa. Hehe", Daniel virnuili.
"Ai nyt?!", Ulriikka hämmentyi, kun ei ehtinyt edes reagoida Daniel aikeisiin. Siinä odoteltiin toimettomana ja Helialla ei ollut kiire mihinkään. Varsa oli lähtenyt maailmalle ja Helian pitäisi pikkuhiljaa palautua takaisin historiallisille radoille. Mutta millä motivaatiolla.

Pian Daniel saapui paikalle lempeän orin kanssa. Helian ilme muuttui hetkessä happamasta pirteän lempeäksi. Tamma höristi korvia ja hirnahti lempeästi saapuvalle kaksikolle. Hormonit hyrräsivät. Rizi hörähti väsyneesti takaisin. Oriparka oli kiskottu päiväunilta suoraan urheilemaan.
"Anna kun arvaan. Maastoon ja nyt?", Ulla kysyi kuin ei tietäisi miehen aikeita.
“Sanoit, että kaipaat… tamma kaipaa piristystä. Mennään!”, Daniel hymyili. Ulriikka lähti kevyen punastuksen kanssa ratsukon perään ja Helia laittoi kakkosvaihteen päälle. Tamma liikkui edellä menevän ratsukon imussa ja Rizin rauhallinen olemus piti tamman rauhallisena. Ulriikka keskittyi analysoimaan ympäristöä mahdollisilta stressin aiheilta. Osaisi sitten varautua, jos Helia meinaa hypätä kuuhun asti. Ainakin joku osasi puolivahingossa ballotaden, Calle pojasta puhumattakaan. Harmi, että Lurkki oli mennyt sairastumaan. Onneksi tallissa riittää hevosia piristämään päivää, mutta Ulriikka ymmärsi paremmin kuin hyvin Danielin tuskaa.

Ulriikka veti syvään henkeä ja nautti kaksikon välisestä hiljaisuudesta. Kaviot kopisivat kallion sorapolkua vasten ja ratsut pysyivät rauhallisena. Helia ei säikähtänyt äkillistä tuulenpuuskaa, mutta kyttäsi kaukaa rapisevia puskia. Onneksi Rizin mennessä edellä Helia uskalsi tulla pöristen perässä muutaman ripeän askeleen kanssa.
“Se on yllättävän rauhallinen”, Ulriikka totesi ja katsoi päätä huimaavia maisemia. Alhaalla näkyi kartano ja samalla näkyi uhkaava pudotus. Pimeyden kutsu houkutteli, mutta onneksi aivot halusivat varoittaa mahdollisesta pudotuksesta.
“Eikö ole voimaannuttavaa”, Daniel hymyili.
“Khyl… taitaa olla”, Ulla hymyili takaisin ja siirtyi katsomaan maisemia.
“Laukataan?”, nyt tuli liikaa jännämomentteja, että Ulriikka halusi kieltäytyä. Daniel piti ohjia yhdessä kädessä ja Rizi eteni hyvin hitaassa, mutta kootussa koululaukassa ratsukon rinnalla. Ulla ei voinut vastustaa kiusausta, vaikka tunsi kuinka tamma kävi kierroksilla reisien välissä. Kuolema korjaa, mutta mennään. Ulriikka huokaisi ja antoi Helian nostaa tamman tasapainolle sopivan laukan.

Daniel piti laiskanpulskeaa hulkkia kootussa laukassa, kun Helia pörisi jännittyneessä laukassa. Sorainen vuoristotie muuttui pehmeäksi metsäksi.
“Anna vaan ohjaa”, Daniel virnuili ja antoi Rizin venyttää raamia pidemmäksi. Harmoninen koululaukka muuttui rennoksi kootuksi laukaksi ja samalla vauhti alkoi kasvaa.
“Meinaat tappaa mut?”, Ulla totesi ja antoi enemmän ohjaa. Helia venytti niskaa ja lähti kovempaa vauhtia eteenpäin.
“Etkö olekaan enää hirmuinen esteratsastaja?”, Daniel totesi. Ulriikka joutui hetken aikaan vastausta ja lopulta antoi Helian kiriä tahti entisestään. Tamma uskalsi samalla rentoutua ja venyttää askelta melkein kiitolaukan puolelle. Daniel jäi mussuttamaan tomua, kun Ulriikka nautti vauhdin hurmasta Helian kanssa.
“Sillä lailla”, Daniel totesi ja laukkaili hitaan, tyynen rauhallisen Rizin kanssa perässä. Kyllä Ulriikka johonkin pysähtyy tai viimeistään, jos Helia säikähtää jotain. Mutta ei.

Helia jatkoi rentoa laukkaa läpi pitkän metsäsuoran. Ulriikka nautti joka hetkestä ja uskalsi ummistaa silmiään. Tuskin se mitään säikähtää, pysytään rentoina vaan, Ulriikka tsemppasi itseään ja ratsua. Helia eteni korvat hörössä ja joka askeleella uskaltautui rentoutua enemmän. Laukka ei ollut yhtä kireää kuin alussa ja Ulriikalla ei ollut tunnetta, että nyt se hyppää kuuhun. Pikkuhiljaa alkoi tamma voimat hiipua, että vauhti putosi hitaan laukan kautta letkeään raviin. Tamma ei säikähtänyt puusta lentävää lintua tai puskassa liikkuvaa alppikaurista.
“Hieno”, Ulriikka kehui tammaa ja jäi odottelemaan seuralaista. “Ootte hitaita”, Ulriikka näytti kieltä ja kannusti Heliaa eteenpäin kohti niittyaukeaa. Daniel pudisti päätä ja antoi Rizin seurata edellä menevää ratsukkoa omassa tahdissa. Eteen aukaesi tasanko, jonka reunoja koristi lehtikuusimetsä.
“Enpä oo näin korkealle ennen tullu”, Ulriikka totesi ja katsoi jyrkänteeltä alas. Kaukaa pystyi havaitsemaan kartanon katon rajan.
“Ei olisi pitkä matka Matterhornin luo. Se on aika näky”
“Oi. No, mennään?”, Ulriikka intoili.
“Jaksatko?”
“Miksi en?”
“Lähinnä hevosta mietin. Aikamoisen pätkät laitoitte menemään”, Daniel tuumasi ja vilkaisi hikistä tammaa. Edes kevyt vuoristotuuli ei auttanut tässä helteessä.
“Totta. No, on tässä päiviä. Voisin ottaa mieluusti Ozzyn mukaan”
“Loistavaa. Eiköhän mennä takaisinpäin. On sairastupa hoidettavana”, Ulriikka nyökkäsi vastaukseksi ja antoi tammalle pitkät ohjat. Hevosilla ei ollut edes kiire tallille ja kaksikko sai nauttia rauhassa vuoriston metsämaisemista.

Päästyä jyrkän vuoristopolun alas Helia jännitti kaulaa ja nosti päätä korkealle. Tamma otti pari levotonta askelta taaksepäin. Ulriikka yritti parhaansa mukaan pysyä rentona ja pyytää tammaa eteen, mutta Helia tarjosi mielummin mezairin kaltaista liikettä taaksepäin. Kaviot löivät voimakkaasti maahan ja samalla Helia otti hypyn taaksepäin. Liike oli kaukana harmonisesta ja kauniista mitä alta escuela ohjelmassa haettiin.
“Daniel! Ulriikka!”, Abba hymyili leveästi kultaisen orin selästä. Aureo oli yhä elämänsä kunnossa ja ori seisoi täydessä ryhdissä. Kiitti, Ulriikka mumisi itselleen, kun Abban yllättävä ilmaantuminen sai tamman hetkellisesti kierroksille.
“Onko Loius opettanut niin hyvin, että saat orin seisomaan tasajaloin täydessä ryhdissä?”, Daniel tuumaili ja Abba nyökkäsi ylpeänä.
“On siinä ollu joku muukin apuna”, nainen jatkoi ja kääntyi Ulriikan puoleen. Helia oli sitten Aureon vastakohta: ryhditön, lihakseton, takkutukkainen. Oikeastaan tamman olemus on mitäänsanomaton. Ulriikka puri hammasta yhteen. Tummat pilvet laskeutuivat naisen pään yläpuolelle ja silmät iskivät salamoita. Abballa on helppoa, kun rikkaat vanhemmat voivat sponssata opetuksen kartanolta. Ulriikka veti syvään henkeä ja korjasi ryhtiään.
“Näyttää hyvältä”, hän lopulta totesi aika ilmeettömästi.
“Kiitos. Onko Fridalta tullut uutta tietoa?”, Abba kysyi ja kysymys oli suunnattu enimmäkseen Danielille.
“Ei. Odotellaan labran tuloksia. Lurkki on kamalassa kunnossa”, Daniel huokaisi silmät kiiluen.
“Olen pahoillani”, Abba totesi ja liittyi heidän seuraansa kartanolle asti.
“Tyssättiikö me sun maastoilun?”, Ulriikka kysyi ja käveli jonon viimeisenä.
“Eiii. Piti kääntyä takaisin päin. En tunne reittejä vielä hyvin”, Abba vastasi vaisusti. Ulriikka nyökkäsi vastaukseksi ja kuunteli tarkkaan kaksikon keskustelua. Vielä odottaisi raskaat hommat sivutallissa.