Daniel Helanto ⥽ Ratsuttaja // oma vihko

Kello viiden aamulenkki hoitui hieman sateisessa säässä, mutta eipähän tullut tukahduttavan kuuma. Juoksin siis tallille ja autoin Toinia (harjoittelijamme) viemään hevoset laitumelle. Koska hieman satoi heitin Lurkille sadeloimen, ettei se kastuisi ja Ainon pesu menisi ihan hukkaan. Vaikka Ainon ei pitänyt tulla näin aikaisin niin hänkin tuli jo tallille juuri kun olin lähdössä juoksemaan takaisin. Ainon äiti tarjosi kyytiä, mutta kieltäydyin kohteliaasti ja totesin että on kuitenkin pakko käydä suihkussa, joten sama se vaikka juoksen takaisinkin.

Kotona laitoin kahvin tippumaan ja tein pikaimuroinnin, Vilma oli luvannut tulla siivoamaan ennen kuin Antti luovuttaa asunnon vuokrattavaksi kesäpojillemme. Nopea viileä suihku ja puhtaat vaatteet päälle. Viimeinen vilkaisu, että kaikki tarpeellinen on mukana ja nappasin elektroniikkaa sisältävän kassin sängyltä matkaan. Termospullollinen kahvia riittää melko varmasti edes tallille asti. Normaalisti en juo hirveästi kahvia, mutta aina kun jotain jännittävää tapahtuu alan ryystämään kahvia kuin hullu. Valot pois ja kotiovi lukkoon, heilutin naapurin mummelille ja vaihdoimme nopeasti pari sanaa. Kerroin, että Vilma niminen nainen hakee hänen koiransa tänään pidemmälle lenkille ja että muutan itse vuodeksi pois. Kehotin mummelia soittamaan suoraan minulle, jos uusien vuokralaisteni kanssa tulee ongelmia.

Nousin rekkaan ja lähdin lipumaan kohti hankkijaa. Kylällä on onneksi rehuliike, josta sain ostettua auton alakertaan Lurkille riittävästi rehua. Kiaran oli maininnut mitä rehuja heillä on ja tiedän että rehuja mitä Lurkki syö saa tilatuksi myös Sveitsiin kohtuu hinnalla. Mutta nyt ei tarvitse heti alkaa ihmettelemään mistä orille ruokaa taikoisi. Ostin vielä pari vara narua autoon, sillä muistin viime reissulla tapahtuneen narujen pilkkomisen. Haimme erän virolaisia poneja ja ne olivat puoliksi majavia, joten varanarut olivat jo kiinni.

Tallilla ei juuri tehty muuta kuin pakkasin valmiin orin autoon ja lähdimme etuajassa ajelemaan kohti satamaa. Autossa tajusin, ettei minulla ole mitään tuliaisia vietäväksi Sveitsiin, joten soitin pääsponsorilleni, että onko hän liikkeellään, miten tänään. Rupattelimme matkalla oikeastaan niin kauan, että kaarsin jo hänen liikkeensä pihaan. Ei hätää minulla on hands free laite, joten en vaarantanut liikennettä puhelumme aikana. Varustekartanon väki oli jo katsellut sopivia tuotteita ”tuljaiskoriin” ja itse yrittäjä oli hakenut läheisestä marketista muun muassa ruisleipää, salmiakkia ja paljon karkkipusseja ihan vain suomikuvan viemiseksi. Päätin että laivalta ostan vielä vähän juotavia viemisiksi, sillä mikään muu kuin lonkero ei kuvasta Suomea paremmin ja ehkä jos löytyy niin muutama pullo muumilimua.

Muistin onneksi vielä ostaa Lurkille hyönteisloimen, joka on osittain sadeloimea. Minun piti sellainen jo viime kesänä hankkia, mutta en muistanut ja tänäänkin aamulla se olisi tullut tarpeeseen. Varustekartanon hauskat kuosit eivät ehkä ole miehekkäimmät mahdolliset, mutta me olemme Lurkin kanssa sen verran kovia äijiä, että voimme vaikka pukeutua vaaleanpunaisiin tutuihin ja esiintyä täysin pokerilla naamalla isonkin yleisön edessä. Liikkeellä sain vielä täytettyä termospulloni, tosin kaukoviisaana siellä oli keitetty haudutettua teetä. He tuntevat minut jo liian hyvin, mutta tee oli taivaallisen hyvää.

Satamaan saapuminen ei ollut haastavaa pääsimme seuraamaan oikeastaan kehätieltä asti rekkaletkaa ja vasta satamassa jakauduin omaan jonoon, sillä eläinkuljetusajoneuvot ajatetaan hieman erireittiä, jos vain on tilaa. Nytkin me pääsimme tullin alueelle ja valvonta eläinlääkärin tarkastukseen, joita joskus on ja hyvä niin että on. Näköjään kanssamme tulee myyntihevosrekka samaan kyytiin. Miehellä oli neljä hevosta, joten tarjouduin apuun. Voisimme käyttää minun rekkani kylkitarhoja, joiden pystyttäminen on nopeaa ja samoin siivoaminen eli desinfiointi. En kovin mielelläni ota vieraita hevosia tuollaisesta kuljetuksesta omaan autooni sisään. Asensin rivakasti putki aidat paikoilleen ja otin mieheltä ensimmäisen hevosen vastaan. Asensin toisenkin ulkoilukarsinan ja sinnekin hevonen hetkeksi seisomaan. Seuraavan hevosen sain käteeni ja viimeisen mies talutti itse eläinlääkärin pyytämät matkat. Perustarkastukset kaikille ja lastasimme ne takaisin. Eläinlääkäri ja tulli selvitteli ammattilaisen papereita hetken, ja minä suihkutin desinfiointi aineella aitojen pinnat ja laitoin ne takaisin paikoilleen.

Nappasin paperisalkkuni ohjaamosta ja lastasin Lurkin pihalle. Ojensin salkun tullin työntekijälle, joka tarkasti maasta lähtöön liittyvät seikat ja jäi odottamaan eläinlääkärin saapumista. Tarjosin Lurkille ulkona vettä, mutta se ei paljoa juonnut. Mutta vajaan kymmenen litraa, eli ihan riittävästi tarjoan vielä autossa lisää herkkujen kera. Eläinlääkäri halusi nähdä orin ilman suojia, joten nappasin kuljetussuojat ja ekstra bootsit pois. Loimi pois selästä ja hieman kävelyä sekä juoksua kovalla alustalla. Lurkki hieman mulkoili viereistä laivaa, jota siivottiin ja huollettiin myös ulkopuolelta maalaamalla. Nuori ori käyttäytyi silti paremmin kuin yksikään myyntihevosista, joita matkaaminen selkeästi jännitti.

Eläinlääkäriltä sain vielä elektrolyytti purkin matkalle, jotta ori saisi riittävästi suolaa. Eläinlääkäri oli erittäin mukava ja samoin tullin edustajat. Sain talutella oria terminaalin varjossa melkein tunnin ennen kuin tuli kehotus lastata, sillä laivaa aletaan ihan juuri lastaamaan. Hevosautot ajatettiin peräkkäin melko aluksi ja meille jätettiin hyvin tilaa, että saan tarvittaessa sivuluukkujakin auki ja jopa sivu rampin saa auki, jotta hevosen tarkkailu on helpompaa. Työnsin orin korviin laivassa vielä paljon pumpulia ja laitoin radion päälle. Auto kytkettiin sähköön, jotta koneellinen ilmastointi pysyy päällä. Jätin kuitenkin rampin kiinni niin melu ei tule niin kovaksi, ehkä avaan sen sitten kun pääsemme irti ja moottorin jyly tasoittuu. Kytkin orille musiikit päälle ja kiinnitin oveen numeroni sekä hyttini tiedot sisältävät lapun. Lukitsin manuaalisti livingin oven ja kun viereinen rivi oli täyttynyt rekoista, päästin Lurkin isompaan tilaan, eli siirsin sivuseinät kauemmaksi ja kiinnitin alus vanerit paikoilleen. Näin orille tuli isohko karsina hengailu alueeksi. Vettä tarjolle ja uusi iso heinäsäkki, vielä orin kisalelu paikoilleen, missä on tuttuja hajuja. Varmistin ettei ylähyllyllä ei ole mitään liian mielenkiintoista ja pienen pusun jälkeen jätin orin rauhoittumaan ja lähdin etsimään hyttiä. Käytännöllisempää olisi ollut yöpyä autokannen alle, mutta ne olivat kaikki jo varattuja. Edullisin hytti nopealla aikataululla oli ikkunallinen parisängyllinen hytti melko vilkkaalla käytävällä ja kannella 11, mutta onneksi lähellä hissiä, josta pääsee autokannelle.

Syömiseni oli onnistunut järjestämään vahingossa, sillä en tajunnut, että oli tilannut kaikki ruokailut, joten ei muuta kuin buffettiin vetämään överit ja ehkä pari lasia valkoviiniä matkan kunniaksi. Lähetin laivalta vielä terveiset suomeen ja pari ig postausta. Pääsin säännöllisesti katsomaan oria ja aina kun minusta tuntui siltä, että on pakko käydä. Laivan henkilökunta kiersi tunnin välein hevosautoilla kuuntelemassa ja kurkkimassa kuinka matkalaiset matkustaa. Olin jättänyt herkkuvettä ja porkkanoita, jotta henkilökunta voi halutessaan tarjota orille. Yöllä en käynyt kertaakaan ja laiva henkilökunnan mukaan ori oli nukkunut lähes koko yön, mutta vaihdellut asentoa säännöllisesti. Aamulla ori kiesi koppiaan hieman levottomasti, mutta se johtuikin vain aamupalan myöhästymisestä puolella tunnilla.

Laiva saapui Saksaan ja pääsimme laivasta ulos 12.15, jonka jälkeen hevoskuljetusajoneuvot ajatettiin syrjään tarkastukseen ja Saksan pään eläinlääkäri tarkasti hevosten kunnon. Autoin samalla tavoin ammattikuljettajaa kuin Suomessa ja taluttelin Lurkkia jonkin aikaa. Tarkoituksemme olisi ajaa Sveitsiin melko suoraan se on noin 12 tuntia hevosrekalla, mutta pidämme taukoja niin että olisimme vasta aamulla paikalla. Olin varmistanut ystävältäni, että saamme levähtää hänen tallillaan pari tuntia ja Lurkki pääsee kävelemään kunnolla. En aijo liikuttaa sitä sen erikoisemmin, mutta kävelytyskoneeseen sen laitan, mikäli siihen on mahdollisuus.

Sveitsin raja ylitettiin vähän jälkeen yhden ja koska se on lopullinen määränpäämme, oli rajalla hieman enemmän selvitettävää kuin muilla rajan ylitys pisteillä. Rajahenkilökunta oli erittäin mukavaa ja eräs nainen tarjoutui taluttamaan oria sen aikaa, kun tehdään rajatarkastusta. Olimme ainoa auto rajalla, joten moinen luxus palvelu saattoi olla myös oman tylsyyden tappamista ja koska kerroin, ettei meillä ole kiire ja jäljellä on vain parin tunnin matka ja tarkoitus olisi vasta aamuksi päästä perille, niin kukaan ei kiirehtinytkään. Lurkki pääsi nauttimaan myös hieman vihreää tullirakennuksen takana ja tutustumaan myös tullirakennukseen. Orista otettiin pari kuvaakin heidän someihinsa. Pakko myöntää, että on onni omistaa noin järkevä nuori hevonen.

Royal Gardenin portit olivat kutsuvasti auki ja annoin auton lipua rauhallisesti majesteettiseen ympäristöön. Kartanolla paloi jo valoja ja tallissakin oli valoja jo päällä. Kävelytyskone pyöri ja laitumilla näytti olevan jo hevosia. Kartanon ovi aukesi ja oviaukkoon ilmestyi kolme hahmoa, jotka heilauttivat käsiään tervehdykseksi. Hahmot lähtivät kävelemään kohti pihatienpäätä, johon pysäytin auton.

”Hei ja tervetuloa Royal Gardeniin. Toivottavasti matkanne meni hyvin. Mehän jo puhuimme, mutta hauska tavata näin kasvotusten. Tässä on veljeni Luciano ja sisareni Melina, toivotamme kaikki sinut lämpimästi tervetulleeksi”, tyylikkäästi pukeutunut Kiaran toivotti minut tervetulleeksi ja kättelin kaikkia. Mies nousi rekan etuistuimelle ja huomasin hänen katsoneen arvioivasti rekkaa. Laitoin takatilaan valot päälle, jotta hän näkee paremmin. Myönsin että tavarat ovat hieman sekaisin, mutta asettuvat paikoilleen kyllä.

Kiaran ohjeisti ajamaan oikean tallin luokse ja näytti minulle paikkoja. Sen jälkeen hän näytti Lurkin karsinan ja kertoi, että kun hoitajia tulee enemmän niin sille katsotaan sopiva tarha- ja laidunaika. Laitumelle ei saa viedä ilman hoitajien lupaa. Kerroin että kaikki käy meille eikä ori kuole, vaikkei pääsisi laitumelle, mutta tarhaaminen olisi erittäin suotavaa. Lisäksi Kiaran kirjoitti ohjeet hoitajille, sillä minä lähden auton purkamisen jälkeen suuntaamaan leirintäalueelle enkä ajatellut ihan heti tulla takaisin. Vaan tallin henkilökunta huolehtii orista tänään, ellei jotain erikoista tapahdu.

Kiaran poistui paikalta ja minä kannoin orin tavaroita sisälle ja laitoin kaappiin reippaalla vauhdilla. Toin vain käyttötavaroita ja tietysti rehut tallille. Kiaran näytti paikan, jossa varustekaappia pystyy säilyttämään lisävarastona, eli vaihtoloimia jne laitoin sinne ja työnsin kaapin vaunuvajan seinustalle ja lukitsin sen Kiaranin antamalla ketjulla seinässä olevaan renkaaseen. Hallittu kaaos ja yllättävän siisti lopputulos. Jätin orin omia heinäpaaleja rehuvaraston seinustalle ja päälle orin karsina numeron 24 ja tekstin Lurkki. Kävin ennen lähtöä tarjoamassa vielä elektrolyytti vettä ja turvotin orin väkirehut varmuuden vuoksi. Jätin kannellisen ämpärin karsinan eteen. Jälleen pari halausta ja pusua turvalle ja lähdin etsimään leirintäaluettani.

Muutama yö on mennyt valvoessa ja miettiessä yksinäisten tuoppien ääressä. Lähdin jopa katselemaan ovimieskulttuuria ja baarielämää, mutta ei baarit ole minulle ryyppäämistä varten. Baarit ovat viimeiset vuodet olleet työpaikkojani. Vaihdoinkin kollegoiden kanssa muutamia sanoja ja sain työtarjouksiakin, totesin ettei minusta ole ovelle seisomaan tällä hetkellä. Käytin tekosyynä isoa työtaakkaa tallilla, mutta todellinen syy on oviparin eli Topin puuttuminen. Ei olisi ketään, jolle soittaa ja kertoa huolistaan tai hankalista asiakkaista.

Aika eron vuoksi pystyin soittamaan ihmeellisiin aikoihin myös Sofialle ja muille työntekijöille. He ovat valmiita hoitamaan firmaa, jos saadaan vain Topin tilalle riittävän pätevä ja toimelias tekijä. Eero tarjoutui ostamaan pienen osuuden firmasta, jotta voi osoittaa olevansa omistautunut yritykselle ja sen kehittämiselle. Tultiin myös teams palaverissa siihen tulokseen, että yritys pyörii Suomessa ilman minun konkreettista osallistumistani. Sofia päätyi sulkemaan tallitoiminnan ja keskittymään viihdealaan. Eeron ehdotuksella yritys muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle tai lähemmäksi nimittäin Keravalta löytyi sopiva varikko, jonne saisi asuntovaunut ja muut sijoitettua.

”Huomenta, Daniel Helanto täällä hei. Minulla olisi talo myytävänä, olisiko teillä kiinnostusta hoitaa kaupat olen itse Sveitsissä ja asunto Keski-Suomessa”, esittelin itseni kohtalaisen tutulle ja hyvälle asunnon välittäjälle.
”Kuulin Topista, otan osaa. Ajattelit siis jäädä Sveitsiin, no sielläkin on kivoja asuntoja”, Karita Vitinka vastasi puhelimeensa. Karita oli meidän eli minun ja Topin kanssa samaan aikaan palveluksessa. Ja nykyisin vaihtanut siis tosiaan turvallisuus alan talonmyyntiin. Sovimme Eeron esittelevän asuntoa ja sopivan muutoista jne. Pojat sanoivat tyhjentävänsä asunnon, vaikka päivässä tarvittaessa ja siirtävän tavarat Keravalle. Suomen asiat alkoivat siis olla kunnossa. Hevoset myyty ja tallitoiminta ajettu alas, turvallisuusalan yritys alkaa laajentamaan ilman minun virallista läsnäoloani.

No paljon asioita tapahtuu ja on varmaan aika myös asettua pysyvämmin Sveitsiin. Ja jatkaa elämää Sveitsissä. Jossain vaiheessa varmaan pystyy vielä nukkumaankin, mutta sen aika ei ollut vielä tänään. Kiaran oli asettanut ehdoksi töihin paluuseen, että minun on nukuttava ensin. Suuntasin silti aamusta tallille ja autoin Emiliä ruokkimaan hevoset. Juttelimme niitä näitä ja vähän myös menneistä. Sana on siis levinnyt, mutta Emil osasi hyvin pukea surun ilon aiheeksi, nimittäin jäisin Sveitsiin.
”Oletko miettinyt jatkoa, eikö rekassa ala tulla pikkuhiljaa kylmä tai tila käydä ahtaaksi?” Emil pehmitteli tunnelmaa.
”Olet oikeassa Suomessa ei oikeastaan ole minulle mitään tarjolla. Se on minun rakas kotimaani ja sen kansalainen haluan olla, mutta täytyy varmaan alkaa juurtumaan Sveitsiin paremmin. En tosin voi ostaa asuntoa ennen kuin olen saanut kaksoiskansalaisuuden, ettei minua yks kaks heitetä pois maasta. Täytynee mennä aamukahville kartanoon, jahka siellä herätään. Kiaran joudutti työlupaanikin kätevästi”, totesin työntäessäni heinäkärryjä käytävällä ja viskoessani päätallin hevosille erikokoisia sylillisiä heinää.

Siivosimme jo tallia, kun puhelimeni soi. Kiaran soitti ja sanoikin tunnistaneensa Subarun parkkipaikalta. Hän kutsui minut aamiaisiselle arvaten, etten ollut syönyt mitään. Ja en kyllä ollut syönyt melkein vuorokauteen yhtään mitään.
”Huomenta, etkös uskonut, kun sanoin ettet saa tulla töihin ennen kuin olet nukkunut. Anteeksi nyt vain mutta kilometrien päähän näkyy, ettet ole nukkunut ja lisäksi näin sinut illalla kaupungilla”, Kiaran paljasti.
”En olekaan nukkunut, ei vain uni tule. Mutta en ole töissä auttelin vain Emiliä, että saan muuta ajateltavaa kuin Suomen ankeuden. Siellä on ihan kamala ilmakin”, totesin hymähtäen.
”Niin no täällähän ei ole kuin -15 astetta ja lunta tulee niin että hyvä kun parkkipaikalle näkee”, Kiaran naurahti vilkaistuaan pihalle.
”Olisi vähän asiaa, onko mitään käsitystä, kuinka kauna kestää, että san Sveitsin kansalaisuuden tai siis kaksoiskansalaisuuden. Olen päättänyt aloittaa asunnon etsinnän”, paljastin myös mieltä painavan kysymyksen.
”Hmm katsotaan mitä voin tehdä. Saanko hoitaa asiaasi eteenpäin, eli käyttää työtietojasi jne. Voisin vähän yrittää nopeuttaa tapahtumaa. Mutta sun on oikeasti nukuttava, kokeile vaihtaa, vaikka maisemaa. Mene vaikka meidän mökillemme se on alppimaja oikeastaan. Saat ajo ohjeet, sinne pitäisi olla tie aurattukin, mutta kyllähän subarulla sinen pääsee”, Kiaran totesi.
”Se on hyvä ajatus. Teen sulle eväät ja lähdet nyt heti sinne”, Melina totesi noustessaan pöydästä.
”Ja minä liikutan tänään Lurkin. Ha vihdoinkin ehdin ensin”, Luciano päätti keskustelun.

Kesä lähestyy, no vaikka täällä on vielä lunta metrin verran tai jotain sinne päin kuitenkin lumitöitä saa tehdä ihan reilusti. Mutta aurinko jestas miten ihana on istua terassilla juomassa teetä ja ottaa aurinkoa. Koti alkaa olemaan pikkuhiljaa jo kunnossa, täytyisi varmaan alkaa pitämään pikkuhiljaa tupareita. Kuitenkin perfektionistina olen huomannut, etten ole tyytyväinen koskaan kotiini. Ulla on patistellut minua ja aina jaksaa kehua kämppääni, mutta on toistaiseksi Emilin lisäksi ainut, joka on kämpilläni käynyt. Se että asun kylän laidalla jyrkässä rinteessä on antanut aika paljon ideoita kämpän kehittämisen suhteen ja se kellari siis valtava kellari, sille on tullut ihan uutta käyttöä. Talven aikana sieltä on raastettu kaikki ylimääräinen pois, rakenneltu uudet hyllyt, tehty baaria ja nyt viimeistellään yleistilaa, jota voi vuokrata juhlatilaksi ja pystyn myös järjestämään turvallisuus koulutuksia kotoa käsin.

Tosiaan Suomessa on valmistelut festarikesään käynnissä ja viikkopalaverit on tullut osaksi arkea, huippu tiimi Suomessa pitää firman liikkeessä ja pojat ovat jo saaneet vakio ovia vahdittavaksi ympäri vuodeksi. Kesätyöntekijöiden haku on käynnissä ja heitä otetaan niin festareille, kuin myös oville. Jostain syystä olen myös perustanut Sveitsiin ovimiespalvelun, sillä ukkoja löytyy kyllä, mutta ovet tuntuvat olevan vartioimatta. Yrittäjät sanovat, ettei löydy ovimiehiä tai järjestyksenvalvojia löydy. Kävin itse hankkimassa sveitsiläiset kouluttaja luvat, eli kävin näyttäytymässä ja suoritin kokeet. Selvisi kylläkin, että Suomen luvilla olisin täälläkin saanut toimia kouluttajana sekä yrittäjänä. Se, että yritykseni on päätynyt nopeasti 10 suosituimman turva-alan yritykseksi johtuu etenkin järjestetyistä koulutuksista. Minun lisäkseni olen saanut kaksi muutakin aktiivista kouluttajaa ja meidän ovimies armeijasta löytyy jo jos jonkinlaista taitajaa. Osa heistä on myös kiinnostunut matkustamaan parin kuukauden reissulle Suomen kesäfestareille. Pari ovea olemme saaneet työmaaksemme ja olen jopa käynyt joitain viikonloppuja tekemässä.

No heppa puolella on tietysti aivan mahtavaa, vaikkakin Kiaran loukkaantui tai ehkä sen vuoksi. Mies on laittanut meidät ratsuttajat koville, itse olen nauttinut siitä suorastaan ruoskimisesta. Kuitenkin esim Ulla on alkanut välttelemään tiettyinä ajankohtina Kiarania. Etenkin aamuisin mies on ollut äreä, mutta se varmasti johtuu lähinnä yökivuista. Olen päässyt kilpailemaan tallin hevosilla ja Lurkilla. Wardi ei taida tulla valmiiksi kilpailukaudelle vielä kesäksi, mutta annetaan sille aikaa. Kiaranista on ollut myös paljon apua Wardin koulutuksessa. Se on todennäköisesti vaikeuksien kautta voittoon. En ole hetkeen onnesta itkenyt, mutta pari viikkoa sitten Kiaranin valmennuksen jälkeen Wardi oli niin rento ja hyvä, että silmä vähän kostui.

Uskaltauduimme nuortenhevosten valmennusleirillekin, kun sellaisen järjesti kylläkin kenttäratsastaja, mutta hän tosiaan suositteli myös Wardille erilaista jumppaa. Nuorten hevostenleirillä oltiin puolitoista viikkoa, sillä nuorilla oli vapaapäiviäkin. Meillä ratsastajilla ei ollut vapaata, vaan ratsastimme myös tallin hevosilla. Kuitenkin hyppäsin Wardilla myös kiinteitä esteitä ja ori tuntui nauttivan esteistä. Täytyy varmaan taas lahjoa Ullaa stunttiratsastajaksi tai edes valmentajaksi, jos vaikka tarjoan kouluvalmennuksia Lurkilla vastalahjaksi. Täytyy toivoa, ettei Kiaran myy kaikkia esteitä pois.

”Soitinko pahaan aikaan, joko siellä alkaa rauhoittumaan?”, tiedustelin esimieheltäni puhelimitse. Kuuma kisapäivä Latviassa alkoi olla ohitse ja olimme juuri palanneet oripoikien kanssa tallialueelle uittoretken jälkeen.
”Ei johan tässä alkaa olemaan päivälle mittaa. Miten kisat edistyy, sen mitä ehdin katsoa niin ainakin Abba sai hyvät pisteet kürista, kun miettii että se oli niiden ensimmäinen yhteinen ohjelma musiikilla. Vaikkei meitä kukaan osaa arvostaa, kun ei vedetä hevosia pakettiin ja porata kannuksilla kylkiin tähystys aukkoja”, Kiaran marisi. Miehen marmatuksesta päätelleen ei ollut Ahvenanmaan sijoituksen pahemmin parantuneet tai mielestä poistuneet.
”No joo ei tässä nyt ruusuilla tanssita, mutta sain ikävän viestin Antilta siis Topin veljeltä eli nykyiseltä yhtiökumppaniltani. Juhannus festareilta on tullut palautteita, vaikka kuinka paljon ja mun olis vähän niin kuin ihan pakko mennä Suomessa käymään. Siinä on kumminkin jo kyseessä kymmenet tuhannet eurot ja jätkien palkan jälkeen jäätäisiin kyl jo pakkaselle rajusti. Mun on päästävä selvittämään ne tilanteet ja tekemään arviot mitkä olivat oikeasti meidän mokia. Ja tietty tilanne voi elää, joten en uskalla sanoa minä päivänä ihan oikeasti saavun Sveitsiin takaisin. Joten saisinko vähän kesälomaa. Voin raahata omat kaakit ainakin Suomeen ja saan kyllä tallipaikan Keravan kupeesta. Ja hyvin suurella todennäköisyydellä myös laitumet”, selitin tilanteeni mahdollisimman lyhyesti. Taisin mainita senkin puhelussa, en ole ihan varma mitä sanamuotoja käytin. Mutta Kiaranin sanat muistan aina.
”Olisit voinut ilmaista sen vielä lyhyemmin. Olisit sanonut vain arvon Kiaran tarvitsen hieman bisnes aikaa Suomessa ja kappas olisit huomannut, että tilillesi olisi kilahtanut vähän matkarahaa ylimääräiseen laivamatkaan ja työvuorosi olisivat poistuneet ainakin viikoksi. Voitko kuitenkin ottaa pari armoisan työnantajan uljasta ratsua lomallesi mukaan. Minä korvaan tallipaikan ja matkat, sekä maksan lakisäätöiset lomakorvaukset tai miksi niitä sanotaankaan. Ota vaikka Onni ja Dari mukaan, niistä Dari on ainakin mukavaa matkaseuraa ja Onnille tekee todella hyvää päästä reissaamaan”, Kiaran vastasi kysymykseeni selkeästi tyytyväisenä omaan nokkeluuteensa. En edes tiennyt, että Sveitsissä maksetaan lomakorvauksia, lisäksi sen ovela tapa ujuttaa pari omaa hevosta kyytiini on kyllä kiero. Toisaalta minun kyydissänihän niistä pari tulikin, tosin Milo ja Onni tulivat Latviaan kyydissäni.

Veronican kanssa selvitin vielä Abballe paikan heidän kyytiin ja ilmoitin laivayhtiölle yhden auton peruuntumisen sekä henkilö muutokset. Onneksi hevosista tarvitsee esittää vasta satamassa matka-asiakirjat, joten se ei haittaa. Sain ovelasti eläinlääkärin sekä fysioterapeutin lähetteet Suomeen, jossa kaikkia hevosia hoidettaisiin lihas vamman vuoksi. Ja se oli syynä matkamme muutokseen. Näiden lähetteiden avulla sain poistettua auton laivasta, ja he jopa palauttivat rahat ilman vakuutusyhtiötä. Heidän yhtiöllään on todella hyvä maine eläinkuljetuksissa. Eikä se varsinainen petos ole, nimittäin Keravalla sijaitseva talli on oikeastaan hevosten kuntoutuskeskus, jossa on paljon erilaisia hoitomuotoja ja ystäväni omistaa sen. Hän sattuu olemaan hevosfysioterapeutti ja toinen hyvä tuttava on virolainen eläinlääkäri, joka on tehnyt kaikkien balttian tuontihevosteni matkaan lähtötarkastukset. On se puhelin kätevä työkalu.

Melko laiha, kaulassa ruhjeita ja kropassa oksien viiltoja, silti se heilutti häntäänsä seistessään kotipihani portin takana. Meillä ei oikeastaan koskaan ole pihanportit kiinni, joten hyvä etten päin pamauttanut, kun tulin metsän kautta juosten. Koiralla oli kumea haukku, mutta häntä heilui silti. En ollut ihan varma johtuuko se vain jännityksestä, joten kyykistyin portin taakse ja käänsin koiralle kylkeni. Mikäli se haluaisi hyökätä se pysyisi siihen, mutta välissämme olisi vankka rautaportti, joka toivottavasti riittää pysäyttämään tuon vahvan oloisen koiran. Nopeasti tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koira on vain utelias ja iloinen, joten avasin portin ja työnnyin pihaan. Koiran häntä meinasi irrota ja ihmettelin kuinka iloinen se voi olla, vaikka on kuitenkin kärsinyt traumasta ja joutunut kokemaan hirveitä aikoja yksin. Nyt se hyppii pihassamme ja haluaa kaiken huomion.
”Älä päästä sitä vielä sisälle. Yritän pelastaa kukat, joita kohtaan sillä tuntuu olevan jotain patoumia”, Ullan ääni kuului jostain yläkerrasta. Vanhasta työhuoneestani näytti muokkaantuvan jonkinlainen kukkahuone.
”Anteeksi, teidän ettet pitänyt alkuunkaan ajatuksesta näistä kaikista kukista. Mutta tästä tulee nyt viherhuone ainakin siksi aikaan, kunnes Keijo, siis koiran nimi on niin järkyttävän vaikea et ristin sen Keijoksi. Niin siis kunnes Keijo ei himoitse enään kasvejani. Eläinlääkärin mukaan se on vasta vuoden vanha ja saattaa vielä kasvaa. Siis siitä voi tulla vielä isompi. Se on rodultaan tosiaan Tanskandoggi ja sen kohtalo on siirtynyt nyt valtion käsiin. Paikallinen eläinsuoja olisi ottanut sen myös, mutta tarjouduin adoptoimaan sen. Anteeksi en kysynyt siihenkään lupaa, mutta me olemme nyt sitten vähän niin kuin perhettä. Ja virallisesti se on meidän Keijo”, Ulla sanoi laitellessaan kukkia tietokone pöydälleni. Päätin pelastaa koneen näytön ja vien ne alakertaan uuteen työhuoneeseen, jonka maalasin vasta viikonloppuna. Täytyy vielä listat kiinnittää ja muuta pientä.
”No sinäpäs olet ehtiväinen. Pakko myöntää Keijo tuntui olevan ihan innoissaan muutosta meille. Mitähän sille on tapahtunut aikaisemmin. Kuulitko jo yhtään sen tarinaa mitä eläinlääkärissä tiedettiin koirasta”, tiedustelin puuhakkaalta mielitietyltäni. Tosin en uskonut viattoman tiedustelun aiheuttavan toiselle mielenjärkkymistä ja tunteikkuutta. Nappasin välittömästi hytkyvän naisen kainalooni ja sainkin kuulla itkun sekaisen selon teon siitä, kuinka nuoripariskunta oli ottanut pennun ja riitaantuneet siitä välittömästi. Ja naisen syytäneen koiraa erosta sekä lyöneen sitä, kuulemma nyt Ullastakin tulee väkivaltainen kiukuttelija ja suhteen rikkoja, kun ei edes keskustellun adoptoinnista kanssani.
”Hei nyt sulla menee vähän liian isoille kierroksille. Mä oon ostanut kaksi hevosta kysymättä sulta mitään, joten kyllä sä saat yhden koiran meille hommata, varsinkin kun jo lupasin maksaakin kaikki siitä koituvat kustannukset. Tosin en ajatellut, että joutuisimme käymään tälläistä keskusteluja. Mutta jotta Keijo voi kotiutua meille, niin täytyy käydä kaupoilla tekemässä hankintoja. Tuliko jotain ruokavalio ohjeita tai määräyksiä muuten”, tiedustelin rauhoitellen blondia.
”Joo eläinlääkäristä ostin jo yhden säkin, mutta kuulemma nämä merkit ovat myös hyviä ja eläinkaupan työntekijät osaavat kyllä myös auttaa. Voisitko ottaa Keijon mukaan kaupoille, saisin aikaa järjestellä kotia koiraa varten”, Ulla tiedusteli ja ojensi minulle listan missä oli pakollisia hankintoja. Luin listan ja totesin ettei retkestä tule ehkä kaikkein halvin. No onneksi Keijo on kiltti eikä revi heppoista hihnaa minkä Ulla oli saanut eläinlääkäriltä koiran mukaan.

Päädyin soittamaan Katalle ja Allille, sillä Katan kodissa on aina asunut isoja koiria ja tulee kuulemma aina asumaan. Tällä hetkellä heillä on kolme saksanpaimenkoiraa. Alli on iltavuorossa, mutta Kata hyppäsi autoni etupenkille heidän tienpäästään. Kätevää asua näin lähekkäin. Toiseen suuntaan risteyksestä lähtiessä olisi tallityöntekijöiden poikamies boksi, jossa asuu myös pari yritykseni ovimiehistä. Kata tervehti takakontissa matkustavaa Keijoa ja sai siltä pari märkää pusuakin. Naurahdin ettei kannata vietellä Kata tykkää tytöistä eikä pojista.

Eläinkauppa oli aivan valtava ja kyllähän siellä oli myös hevospuoli, mutta pyrimme pysymään sieltä pois ainakin alkuun. Ensimmäisenä panostettiin kunnon kaulapantaan, hihnaan ja valjaisiin. Pehmustettu kaulapanta on alkuun ehdoton, mutta kokeiltiin nahkaisiakin ja tilattiin juuri sellainen minkä haluan, sekä Ulla hyväksyi tottakai puhelin konsultaation perusteella tilauksen. Kun meillä oli kunnon remmi ja panta, niin päästiin kiertelemään rauhassa. Ruokaosastolla pyysimme apua ja saimme tehdä koemaisteluitakin. Tärkeäähän on löytää ruoka mistä poika tykkää, niin se maittaa tulevaisuudessakin. Puhuimme paljon myös raakaruokinnasta, koska Kata harjoittaa sitä. Muutamat jutut lisäsin jo alkuun Keijon ruokintaan. Tosin myyjä totesi, että kannattaa mennä täysravinnolla alkuun ja lisätä pikkuhiljaa kananmunan kuoria jne mukaan.

Leluja, pari takkia eli pesun jälkeinen kuivattelutakki, botin lämpötakki ja sadetta pitävä kevyt vuorellinen takki. Eiköhän siinä ole koiralle takkeja. Kevään malliston takeissa ei ollut riittävän isoa Keijolle, joten tilattiin vuoreton kuoritakki, joka tulee kuulemma parissa päivässä, koska keskusvarastosta löytyy oikeaa kokoa ja sopivaa väriäkin. Puruluita ja pureskelu leluja olikin vähän vaikeampi löytää, koska Keijo on niin iso. Mutta sopiviakin löytyi ja myyjä totesi, että tilaavat kyllä isojakin herkkuja, nyt kun kerta iso koira löytyy lähikylästä. Hän lisäsi meidän tilaukseemme muutamat herkut ja tukkulistansa isojen koirien luita. Herkkukassi alkoi täyttyä ja myyjän vinkistä otettiin myös erittäin maittavaa täysruokaa pienempi pussi, hän totesi, että alkuun kannattaakin namittaa ihan ruualla, kun energian tarve on suuri.

Peti valinta olikin aika helppo, iso pörröinen pesänmallinen tyyny oli Keijon mieleen niin paljon että jäi vain makoilemaan siihen. Auton takakonttiin ostin neliön mallisen pehmustetyynyn, joka on likaa hylkivä. Hevosten puolelta ostettiin Keijolle vielä oma enkkuviltti, sillä koira on sen verran iso ettei koirien viltit oikein olleet riittävän isoja. Pakattiin tavarat autoon ja hurautettiin vielä läheiseen trimmaamoon ostamaan pesuaineita, harjoja ja pesukintaat. Trimmaaja suositteli isoa mikrokuituista pyyhettä, se on kuulemma riittävän pehmeä lyhytkarvaiselle koiralle.

”Kotona ollaan. Kuulehan tehdäänkö niin että ollaan Ullalle tosi kilttejä. Se nyt taas vähän hermoilee. Olisi tosi kiva, jos oltaisiin kilttejä ja kivoja Ullalle”, kuiskasin Keijolle päästäessäni sen ulos. Ainakin se kävi heti pissimässä pihan kaukaisempaan nurkkaan ja hölkkäsi kiltisti etuovelle. Kannoin tavarat sisälle ja sen aikaa Keijo tuijotti ovelta tarkasti. Se oli käynyt tervehtimässä Ullaa ja nyt vahti minua, etten livistä paikalta. En ole koskaan kuullut koiran kiintyvän näin nopeasti kehenkään. Illalla Keijo nukkui takkatulen edessä viltillään, ja me katsoimme Game of Thronesia, jota aloimme pari viikkoa sitten katsomaan alusta. Iltalenkillä käytiin koko ”perheen” voimin ja seuraamme liittyi myös Kata vanhimman koiransa kanssa. Kuulemma riiviöt voivat tutustua myöhemmin. Nyt täytyy vain saada Kiaran hyväksymään ajatus jättikoirasta tallilla mukana.